pv 31
Viisumi loppuu keskiyöllä -STOP-
Lensimme hotellista pihalle (RAIRAI) -STOP-
Kävimme äsken lentokentällä kyselemässä, mutta kaikki lennot ovat täynnä -STOP-
Olemme pubissa oluella -STOP-
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Mites tässä nyt näin kävi?
pv 29
Täällä ollaan jossain päin afrikkaa päissään, vissiin Beninissä? Voi olla norsunluurannikkokin...
pv 30
Käytiin kyselemässä lentoja nigeriaan ja kameruniin, ja kännissä ollaan edelleenkin, Land Cruiser alkaa olla kohta juotu, muttei vielä.
Vieläkään ei kyllä tiedetä missä ollaan mutta lentokenntä löytyi
Täällä ollaan jossain päin afrikkaa päissään, vissiin Beninissä? Voi olla norsunluurannikkokin...
pv 30
Käytiin kyselemässä lentoja nigeriaan ja kameruniin, ja kännissä ollaan edelleenkin, Land Cruiser alkaa olla kohta juotu, muttei vielä.
Vieläkään ei kyllä tiedetä missä ollaan mutta lentokenntä löytyi
perjantai 29. elokuuta 2008
Kohti Beniniä, mutta miten?
pv 29
Herättiin koko ryhmä ympäripäissään hotellihuoneesta kymmentä vaille 12.
Land Cruiser on hävinnyt takapihalta ja meidän taskut ja rinkat on täynnä paikallista rahaa. Yhdestä taskusta
löytyi käsinkirjoitettu kauppakirja jolla olen jollekin Abdullahille auton myynnyt rahaa ja kamelia vastaan.
Otettiin sitten taksi Togon Ibiksestä Beninin vastaavaan ja ryypätään nyt niin kauan kun rahaa riittää.
Heippa!
Herättiin koko ryhmä ympäripäissään hotellihuoneesta kymmentä vaille 12.
Land Cruiser on hävinnyt takapihalta ja meidän taskut ja rinkat on täynnä paikallista rahaa. Yhdestä taskusta
löytyi käsinkirjoitettu kauppakirja jolla olen jollekin Abdullahille auton myynnyt rahaa ja kamelia vastaan.
Otettiin sitten taksi Togon Ibiksestä Beninin vastaavaan ja ryypätään nyt niin kauan kun rahaa riittää.
Heippa!
The road to togo
Pv 26
Togossa toinen päivä
Taas tuli nukuttua oikein huolella ja aloitettua päivä oluella auringon ollessa korkeimmillaan. Reilut kolmekymmentä lämmintä ja altaan reunalla tarjoilijan toimittama kylmä olut maistuu.
Kaikki muut vaan nukkuivat ja meikäläinen sai rauhassa kumota kuppia ensin altaalla ja sitten myöhemmin kapakissa. Univaje
alkoi kyllä pian meikäläistäkin sen verran pahasti rokottaa että kahden jälkeen olin jo huoneessa katollaan. Ei siis paljoa kerrottavaa päivässä.
Pv 27
togossa kolmas päivä
Hirveä kankkunen kuten aina ennen jokaista ajopäivää, mutta kas, tänään ei ajeta mihinkään!
Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Käytiin kaupungilla vähän seikkailemassa ja tutkimassa jatkoyhteyksiä eteenpäin mikäli Land Cruiser sattuisi menemään kaupaksi.
Poikettiin keskustan jälkeen naapurihotellin ravintolaan syömään ja juomaan hyvin. Air Marocin toimistossakin oli niin kova jono että päätimme
jatkaa vielä beniniin ainakin maitse. Land Cruiser näyttää aika synkältä möykyltä näin parin ajamattoman päivän jälkeen hotellin parkkipaikalla.
Kikkailimme itsemme takaisin hotellille pienen rahanvaihtoepisodin jälkeen johon en jaksa edes sen enempää hajota.
Sen verran voin sanoa etten enää koskaan napise nordean hitaudesta suomessa, kyllä se täällä on vaan ihan toista luokkaa.
Jos rahaa vaihtaakseen tarvitsee jonottaa kahdelle tiskille melkein tunnin verran niin jossain on vikaa.
Ja siis mun edelläni rahaa vaihtoi yksi ihminen... Ensin piti mennä yhdele tiskille josta sai kaavakkene johon piti kirjoittaa mitä valuuttaa
vaihtaa ja kuinka paljon, nimi ikä ja osoite ja sne kanssa mennä sitten jonottamaan varsinaiselle rahanvaihtopisteelle, joita oli taas auki vain yksi.
Viisi minuuttia täsä jonossa seisseenä virkailija näytti kopista tyhjää lomaketta ja sanoi että mun pitää mennä toisaalle täyttämään sellainen, hajosin.
Hajoaminen kuitenkin loppui lyhyeen pienen shoppailukierroksen jälkeen, ostin itselleni uudet shortsit ja t-luupihvin, jonka huuhdoin alas kurkusta
ilmastoidussa ravintolla muutamalla huurteiselle Flagillä, josta se ajatus sitten oikeasti lähti.
Illalla suuntasimme hotellin aulabaariin juomaan kapakan tyhjäksi punaviinistä, ja juotuamme pullon valoviiniäkin parinkymmenen oluen seuraksi
totesimme että josko tästä pitäisi vielä yökerhoon lähteä. Ja pitihän sinne lähteä.
Ennen tätä Blackout Corporation veti keikkaa aulabaarissa kaksimiehisenä akustisella kitaralla ja bongorummuilla. tuli pari omaa biisiä, vähän metallicaa ja klamydiaa :D
Oli siinä ihmettelemistä kun saksofonisti hyökkäsi mukaan soittamaan narkkarirakkautta :D Ja eikun jatkamaan juomista soiton tauottua.
Pienen powpown jälkeen lähdimme suurieleisesti ja äänisesti hotellista ulos respan virkailijalle haistatellen ja käsimerkkejä näytellen,
suuntana kolmensadan metrin päässä oleva Privilege.
Luonnollisestihan kyseisestä baaristakin oli meitä varoiteltu että olisi paha paikka.
Ulkona liikkuminenkin on valkoihoiselle hengelle hupaa hommaa, ja yli 20m siirtymiset pitää suorittaa taksilla tai mopolla.
Hotellin pihasta ei pääse edes ulos kävellen kun vartija tulee sen estämään, eli siis todellinen turstivaltio ja kaupunki.
Taksilla 300m yökerhon eteen ja sisälle kapakkiin. Edessä oli taas ongelma ettei meillä ollut enää paikallista rahaa
oikeastaan yhtään kun kaikki olivat mystisesti edelliseen kapakkaan huvenneet. Kortithan eivät käy ja eurot ei tosiaankaan käy.
Kunnes matkanjohtaja veti taas ässän hihasta.
Matkanjohtaja saapui pöytään tarjoilijan, parin viinipullon ja rahatukon kanssa.
Euroilla olikin pystynyt maksamaan ja vaihtorahanakin tuli frankkeja oikealla kurssilla, eikä se vaatinut kuin
lupauksen ravintolapäällikölle naimisiinmenosta. Loppuillan kulumisesta ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa.
Useamman viinipotun me vielä tuhosimme ja sitten taas päädyimme kotihotelliin jossa oma puhdas sänky odotti.
Huonepalvelu olisi kiva kotonakin.
pv 28
Nukkumista, nukkumista, trangialla ruoan vääntöä ja auton kauppaamista. Ja lentojen katselua netistä.
Siihenpä se päivä kuluikin. Joka kerta kun hotellista jaksoi lähteä ulos niin portailla oli joku musta mies ilmoittamassa että haluaa ostaa meidän auton.
Muutaman ostajan kanssa sitten tehtiin vähän neuvonpitoa ja hintatiedustelua. Eikä asia oikein edennyt puusta pitkälle.
Yksi ostaja sitten iltamyöhällä ilmoitti että hän tule auton aamulla hakemaan sovittuun hintaan, jota jäimme parin oluen seurassa odottamaan.
Togossa toinen päivä
Taas tuli nukuttua oikein huolella ja aloitettua päivä oluella auringon ollessa korkeimmillaan. Reilut kolmekymmentä lämmintä ja altaan reunalla tarjoilijan toimittama kylmä olut maistuu.
Kaikki muut vaan nukkuivat ja meikäläinen sai rauhassa kumota kuppia ensin altaalla ja sitten myöhemmin kapakissa. Univaje
alkoi kyllä pian meikäläistäkin sen verran pahasti rokottaa että kahden jälkeen olin jo huoneessa katollaan. Ei siis paljoa kerrottavaa päivässä.
Pv 27
togossa kolmas päivä
Hirveä kankkunen kuten aina ennen jokaista ajopäivää, mutta kas, tänään ei ajeta mihinkään!
Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Käytiin kaupungilla vähän seikkailemassa ja tutkimassa jatkoyhteyksiä eteenpäin mikäli Land Cruiser sattuisi menemään kaupaksi.
Poikettiin keskustan jälkeen naapurihotellin ravintolaan syömään ja juomaan hyvin. Air Marocin toimistossakin oli niin kova jono että päätimme
jatkaa vielä beniniin ainakin maitse. Land Cruiser näyttää aika synkältä möykyltä näin parin ajamattoman päivän jälkeen hotellin parkkipaikalla.
Kikkailimme itsemme takaisin hotellille pienen rahanvaihtoepisodin jälkeen johon en jaksa edes sen enempää hajota.
Sen verran voin sanoa etten enää koskaan napise nordean hitaudesta suomessa, kyllä se täällä on vaan ihan toista luokkaa.
Jos rahaa vaihtaakseen tarvitsee jonottaa kahdelle tiskille melkein tunnin verran niin jossain on vikaa.
Ja siis mun edelläni rahaa vaihtoi yksi ihminen... Ensin piti mennä yhdele tiskille josta sai kaavakkene johon piti kirjoittaa mitä valuuttaa
vaihtaa ja kuinka paljon, nimi ikä ja osoite ja sne kanssa mennä sitten jonottamaan varsinaiselle rahanvaihtopisteelle, joita oli taas auki vain yksi.
Viisi minuuttia täsä jonossa seisseenä virkailija näytti kopista tyhjää lomaketta ja sanoi että mun pitää mennä toisaalle täyttämään sellainen, hajosin.
Hajoaminen kuitenkin loppui lyhyeen pienen shoppailukierroksen jälkeen, ostin itselleni uudet shortsit ja t-luupihvin, jonka huuhdoin alas kurkusta
ilmastoidussa ravintolla muutamalla huurteiselle Flagillä, josta se ajatus sitten oikeasti lähti.
Illalla suuntasimme hotellin aulabaariin juomaan kapakan tyhjäksi punaviinistä, ja juotuamme pullon valoviiniäkin parinkymmenen oluen seuraksi
totesimme että josko tästä pitäisi vielä yökerhoon lähteä. Ja pitihän sinne lähteä.
Ennen tätä Blackout Corporation veti keikkaa aulabaarissa kaksimiehisenä akustisella kitaralla ja bongorummuilla. tuli pari omaa biisiä, vähän metallicaa ja klamydiaa :D
Oli siinä ihmettelemistä kun saksofonisti hyökkäsi mukaan soittamaan narkkarirakkautta :D Ja eikun jatkamaan juomista soiton tauottua.
Pienen powpown jälkeen lähdimme suurieleisesti ja äänisesti hotellista ulos respan virkailijalle haistatellen ja käsimerkkejä näytellen,
suuntana kolmensadan metrin päässä oleva Privilege.
Luonnollisestihan kyseisestä baaristakin oli meitä varoiteltu että olisi paha paikka.
Ulkona liikkuminenkin on valkoihoiselle hengelle hupaa hommaa, ja yli 20m siirtymiset pitää suorittaa taksilla tai mopolla.
Hotellin pihasta ei pääse edes ulos kävellen kun vartija tulee sen estämään, eli siis todellinen turstivaltio ja kaupunki.
Taksilla 300m yökerhon eteen ja sisälle kapakkiin. Edessä oli taas ongelma ettei meillä ollut enää paikallista rahaa
oikeastaan yhtään kun kaikki olivat mystisesti edelliseen kapakkaan huvenneet. Kortithan eivät käy ja eurot ei tosiaankaan käy.
Kunnes matkanjohtaja veti taas ässän hihasta.
Matkanjohtaja saapui pöytään tarjoilijan, parin viinipullon ja rahatukon kanssa.
Euroilla olikin pystynyt maksamaan ja vaihtorahanakin tuli frankkeja oikealla kurssilla, eikä se vaatinut kuin
lupauksen ravintolapäällikölle naimisiinmenosta. Loppuillan kulumisesta ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa.
Useamman viinipotun me vielä tuhosimme ja sitten taas päädyimme kotihotelliin jossa oma puhdas sänky odotti.
Huonepalvelu olisi kiva kotonakin.
pv 28
Nukkumista, nukkumista, trangialla ruoan vääntöä ja auton kauppaamista. Ja lentojen katselua netistä.
Siihenpä se päivä kuluikin. Joka kerta kun hotellista jaksoi lähteä ulos niin portailla oli joku musta mies ilmoittamassa että haluaa ostaa meidän auton.
Muutaman ostajan kanssa sitten tehtiin vähän neuvonpitoa ja hintatiedustelua. Eikä asia oikein edennyt puusta pitkälle.
Yksi ostaja sitten iltamyöhällä ilmoitti että hän tule auton aamulla hakemaan sovittuun hintaan, jota jäimme parin oluen seurassa odottamaan.
torstai 28. elokuuta 2008
Newsflash
Pv 23
Kumasista Accraan.
Nonii, taas aamusta liikkelle hotellin pihasta ja kohti accraa.
Hotellin pihassa suoritettiin taas vähän huoltoa ja ajoneuvon korjaamista mitä pystyimme ja viitsimme tehdä. Tie oli taas aika lohduttomassa kunnossa eikä ajoneuvon kunto parantanut sitä yhtään. Ensimäinen parisataa kilometriä meni taas hienosti vaan paikkoja autosta kuvaillen ja välillä tankkaamaan pysähdellen. Tankkiin kun ei viitsi laittaa kymmentä litraa enempää naftaa kun se vuotaa ihan helvetisti. Päivän vaihduttua jo iltapäivää iski seuraava ongelma, juhan selkä alkoi vetää jumiin ja matkanteko hiljeni kovasti. Pääsimme accran liepeille vasta iltapäivällä ja yllätys paikallisista teistä ei ollut mieluisa. Koko accran sisäänmeno tie oli revitty auki ja muistutti perunapeltoa, joista näytillä on kuviakin. Yhtäkkiä tiessä saattoi olla kolme metriä syvä pudotus ja matkaa tehtiin sata metriä vartissa. Juhan kivut muuttuivat sen verran pahoiksi että otimme ensimäisen hotellin mikä tuli vastaan. Tietöistä johtuen sinnekin pääseminen oli lievä haaste. Ja seuraava oli kielitaidoton ja muutenkin haluton respatäti. Taas ei mikää raha eikä kortti käynnyt ja tiedusteluun automaatista, taksista tai lääkäristä oli vastaukset tuhinaa tai käsien nostelua. Napattiin reiman kanssa taksi ja lähdettiin etsimään pankkiautomaattia mikä sitten löytyikin yllättävän läheltä ja saatiin rahaa nostettua hotellihuoneeseen ja illan ateriointiin. Ja meikän ja reiman juopotteluun :D Juha nappasi lääkkeitä naamariin ja sammui kesken ateria kolmen 7upin voimasta ja lähti sitten nukkumaan huoneeseen tommi seuranaan. Jäätiin reiman kanssa ottamaan vähän kuppia ja kas, kello olikin kohta kolme ja hengasimme kolmen paikallisen gangsterin kanssa sulkeutuneen baarin pihalla. Meikäläisen läppäri kovasti heitä kiinnosti mutta pienen väännön jälkeen kone pysyi oikealla omistajallaan ja matkasi huoneeseen sammumaan, kuin omistajansakin.
Pv 24
Accrasta Togoon
Nyt jo totuttuun tapaan, kiireinen päivä alkoi ihan helvetillisessä krapulassa mikä oli edellisenä iltana hankittu hotellin ravintolassa. Kuuden jälkeen taas sängystä ylös ja etsimään sitä tullitoimistoa mihin auto piti mennä näyttämään. Kartalta sitä ei löytynyt joten suuntasimme poliisilaitokselle pienen päättelykierroksen jälkeen. Poliisiasemalta sitten löytyikin tie, eikä CEPS:in toimisto ollut kaukana. Kilometrin huruttelun jälkeen löysimme pihaan ja Suurkalifi Kouhia lähti hakemaan tullimiestä lyömään leimaa auton paperiin että matka voisi jatkua Togoon.
Taas kerran helpommin sanottu kuin tehty.
Kymmenen eri huoneen, viidentoista eri virkailijan ja edestakaisin näissä huoneissa juoksentelun jälkeen Land Cruiser oli valmis jatkamaan matkaa seuraavaan maahan. Yksi paperi oli muuttunut kuudeksi ja kaikissa oli vähintään pari virallista leimaa että kaikki olisi varmasti virallisen näköistä. Noh, ja ei muuta kuin nauravien ihmisten edestä kohti moottoritietä Lomeen päin.
Hah, ja taas oli turistivirkailijat kusseet kouhiaa silmään. Paskempaa tietä sai taas vaihteeksi hakea. Puola ja puolan montut on kyllä pieniä. Ei moottoritie voi vaan päättyä ja muuttua perunapelloksi missä on metrin syviä ja samanverran halkaisijaltaan olevia monttuja. Muutaman tunnin ajomatkailun, poliisiratsian ja poliisien lahjonnan jälkeen olimme Ghanan ja Togon rajalla. Pari kertaa jouduimme maksamaan lahjuksia että matka jatkuisi puuttuvan sammuttimen takia. Puuttuvat jarrut tai pakoputki ei koskaan ollut ongelma...
Noh, Ghanasta ulospääsy vei taas aikaa kun useamman ihmisen piti tutkia Tojotan papereita kovin ihmeissään, Accraan piti yhden vielä soittaakin. Taas kopista tullivirkailija kyytiin viidenkymmenen metrin matkalle ja rajan yli togoon päin. Jossa sitten taas perusrumbat, misät viisumi, kuka tarkistaa autoa ja kelle pitää antaa pientä lahjaa ettei passia tarvitse odottaa viikkoa, taaskaan ei eurot käy ja kaikki vaan puhuu ranskaa. Normipäivä rajalla siis. Tähän rajanylityksene kului enää parisen tuntia ja maksoi noin 90€ auton tullauksineen ja kaikkineen.
Positiivinen juttu on se että Aflaosta lomeen ja hotelli ibikseen ei oolut enää pitkä matka. Mikä on ajassa hyvin suhteellinen käsite. Tie oli taas ruokottoman huonossa kunnossa eikä pieni vesisade pyyhkimenttömän Land Cruiserin matkantekoa ainakaan helpottanut. Eikä se että satamasta ja rajalta tuleva liikenne ohjataan kiertotiellä bensa-aseman LÄPI! Kuvagalleriassa on pari kuvaakin kun 100 autoa seisoo paikallisen totalin pihassa eikä kukaan pääse eteenpäin kun täysperävaunurekka seisoon bensiksen toisella puolella poikittain tiellä. Eikä pääse eteenpäin eikä taaksepäin kun nämä perkeleen aivottomat imbesillit yrittävät päästä corollineen jokapuolelta ohi, aiheuttaen vain sen ettei kukaan pääse mihinkään. Ja tietenkään nyt niitä poliiseja ei ole missään. Reilun tunnin verran teimme tuota 250m matkaa. Noh, siitä pääsimmekin rantabulevardille mitä pompottelimme hetken verran aina Ibikselle asti. Kyllä helpotti pimenevässä illassa nähdä tutu värit loistamassa. Matkalle sattui vielä yksi kunnon roadkill kun mopoilija oli ottanut yhteen rekan kanssa ja yllätyksenä jäänyt tappiolle tässä. Paikallisten taunojen aiheuttama ruuhka (kahdella kaistalla 4-5 autoa rinnakkain) aiheutti sen ettei edes ambulanssi päässyt liikkelle. Tässä vaiheessa vielä elossa ollut jannu nostettiin taksin kyytiin jossa tämä heebo vielä vähän korisi ja liikkui, seuraavan kerran kun näimme taksin pysähtyneenä tien poskessa heiluttamassa ruuhkassa seisovalle ambulanssille ei jannu enää edes heilunut. En rupea paikallista liikennekulttuuria sen enempää ruotimaan, se vaan on paskaa. Kumasin ulosmenotiellä ollut kyltti kertoi riittävästi. Pelkästään Accrassa kuolee liikenteessä yli kymmenkertainen määrä ihmisiä kuin koko suomessa vuodessa, eikä liikenteen määrä Helsinki-Vantaa-Espoo-läjästä ole ihmeellisempää, ihmiset eivät vaan osaa ajaa niillä autoillaan.
Noh, Land Cruiser hotellin takapihalle parkkiin, miehet sisään, suihkuun ja syömään. Pari bisseä ja uni tuli niiiiiiiin helposti.
Pv 25
Togossa eka päivä
Ja unta palloon oikeen kunnolla. Sängystä nousin sen verran että sain blogin päivitettyä, muutaman tunnin loikoiltua altaalla, ja käytyä kaupassa hakemassa kaljaa jolla taioin taas tajun kankaalle. Ensimäistä kertaa matkustin mopon kyydissä aikuisiällä ja olihan rankkaa, onneksi en ollut selvinpäin, olisin varmaan ollut ihan paniikissa. Ja taas lisää unta. Koko ryhmä nukkui vaan tämän päivän, ei mitään elon merkkejä ruokailua ja uudelleen nukkumaanmenoa lukuunottamatta.
Kumasista Accraan.
Nonii, taas aamusta liikkelle hotellin pihasta ja kohti accraa.
Hotellin pihassa suoritettiin taas vähän huoltoa ja ajoneuvon korjaamista mitä pystyimme ja viitsimme tehdä. Tie oli taas aika lohduttomassa kunnossa eikä ajoneuvon kunto parantanut sitä yhtään. Ensimäinen parisataa kilometriä meni taas hienosti vaan paikkoja autosta kuvaillen ja välillä tankkaamaan pysähdellen. Tankkiin kun ei viitsi laittaa kymmentä litraa enempää naftaa kun se vuotaa ihan helvetisti. Päivän vaihduttua jo iltapäivää iski seuraava ongelma, juhan selkä alkoi vetää jumiin ja matkanteko hiljeni kovasti. Pääsimme accran liepeille vasta iltapäivällä ja yllätys paikallisista teistä ei ollut mieluisa. Koko accran sisäänmeno tie oli revitty auki ja muistutti perunapeltoa, joista näytillä on kuviakin. Yhtäkkiä tiessä saattoi olla kolme metriä syvä pudotus ja matkaa tehtiin sata metriä vartissa. Juhan kivut muuttuivat sen verran pahoiksi että otimme ensimäisen hotellin mikä tuli vastaan. Tietöistä johtuen sinnekin pääseminen oli lievä haaste. Ja seuraava oli kielitaidoton ja muutenkin haluton respatäti. Taas ei mikää raha eikä kortti käynnyt ja tiedusteluun automaatista, taksista tai lääkäristä oli vastaukset tuhinaa tai käsien nostelua. Napattiin reiman kanssa taksi ja lähdettiin etsimään pankkiautomaattia mikä sitten löytyikin yllättävän läheltä ja saatiin rahaa nostettua hotellihuoneeseen ja illan ateriointiin. Ja meikän ja reiman juopotteluun :D Juha nappasi lääkkeitä naamariin ja sammui kesken ateria kolmen 7upin voimasta ja lähti sitten nukkumaan huoneeseen tommi seuranaan. Jäätiin reiman kanssa ottamaan vähän kuppia ja kas, kello olikin kohta kolme ja hengasimme kolmen paikallisen gangsterin kanssa sulkeutuneen baarin pihalla. Meikäläisen läppäri kovasti heitä kiinnosti mutta pienen väännön jälkeen kone pysyi oikealla omistajallaan ja matkasi huoneeseen sammumaan, kuin omistajansakin.
Pv 24
Accrasta Togoon
Nyt jo totuttuun tapaan, kiireinen päivä alkoi ihan helvetillisessä krapulassa mikä oli edellisenä iltana hankittu hotellin ravintolassa. Kuuden jälkeen taas sängystä ylös ja etsimään sitä tullitoimistoa mihin auto piti mennä näyttämään. Kartalta sitä ei löytynyt joten suuntasimme poliisilaitokselle pienen päättelykierroksen jälkeen. Poliisiasemalta sitten löytyikin tie, eikä CEPS:in toimisto ollut kaukana. Kilometrin huruttelun jälkeen löysimme pihaan ja Suurkalifi Kouhia lähti hakemaan tullimiestä lyömään leimaa auton paperiin että matka voisi jatkua Togoon.
Taas kerran helpommin sanottu kuin tehty.
Kymmenen eri huoneen, viidentoista eri virkailijan ja edestakaisin näissä huoneissa juoksentelun jälkeen Land Cruiser oli valmis jatkamaan matkaa seuraavaan maahan. Yksi paperi oli muuttunut kuudeksi ja kaikissa oli vähintään pari virallista leimaa että kaikki olisi varmasti virallisen näköistä. Noh, ja ei muuta kuin nauravien ihmisten edestä kohti moottoritietä Lomeen päin.
Hah, ja taas oli turistivirkailijat kusseet kouhiaa silmään. Paskempaa tietä sai taas vaihteeksi hakea. Puola ja puolan montut on kyllä pieniä. Ei moottoritie voi vaan päättyä ja muuttua perunapelloksi missä on metrin syviä ja samanverran halkaisijaltaan olevia monttuja. Muutaman tunnin ajomatkailun, poliisiratsian ja poliisien lahjonnan jälkeen olimme Ghanan ja Togon rajalla. Pari kertaa jouduimme maksamaan lahjuksia että matka jatkuisi puuttuvan sammuttimen takia. Puuttuvat jarrut tai pakoputki ei koskaan ollut ongelma...
Noh, Ghanasta ulospääsy vei taas aikaa kun useamman ihmisen piti tutkia Tojotan papereita kovin ihmeissään, Accraan piti yhden vielä soittaakin. Taas kopista tullivirkailija kyytiin viidenkymmenen metrin matkalle ja rajan yli togoon päin. Jossa sitten taas perusrumbat, misät viisumi, kuka tarkistaa autoa ja kelle pitää antaa pientä lahjaa ettei passia tarvitse odottaa viikkoa, taaskaan ei eurot käy ja kaikki vaan puhuu ranskaa. Normipäivä rajalla siis. Tähän rajanylityksene kului enää parisen tuntia ja maksoi noin 90€ auton tullauksineen ja kaikkineen.
Positiivinen juttu on se että Aflaosta lomeen ja hotelli ibikseen ei oolut enää pitkä matka. Mikä on ajassa hyvin suhteellinen käsite. Tie oli taas ruokottoman huonossa kunnossa eikä pieni vesisade pyyhkimenttömän Land Cruiserin matkantekoa ainakaan helpottanut. Eikä se että satamasta ja rajalta tuleva liikenne ohjataan kiertotiellä bensa-aseman LÄPI! Kuvagalleriassa on pari kuvaakin kun 100 autoa seisoo paikallisen totalin pihassa eikä kukaan pääse eteenpäin kun täysperävaunurekka seisoon bensiksen toisella puolella poikittain tiellä. Eikä pääse eteenpäin eikä taaksepäin kun nämä perkeleen aivottomat imbesillit yrittävät päästä corollineen jokapuolelta ohi, aiheuttaen vain sen ettei kukaan pääse mihinkään. Ja tietenkään nyt niitä poliiseja ei ole missään. Reilun tunnin verran teimme tuota 250m matkaa. Noh, siitä pääsimmekin rantabulevardille mitä pompottelimme hetken verran aina Ibikselle asti. Kyllä helpotti pimenevässä illassa nähdä tutu värit loistamassa. Matkalle sattui vielä yksi kunnon roadkill kun mopoilija oli ottanut yhteen rekan kanssa ja yllätyksenä jäänyt tappiolle tässä. Paikallisten taunojen aiheuttama ruuhka (kahdella kaistalla 4-5 autoa rinnakkain) aiheutti sen ettei edes ambulanssi päässyt liikkelle. Tässä vaiheessa vielä elossa ollut jannu nostettiin taksin kyytiin jossa tämä heebo vielä vähän korisi ja liikkui, seuraavan kerran kun näimme taksin pysähtyneenä tien poskessa heiluttamassa ruuhkassa seisovalle ambulanssille ei jannu enää edes heilunut. En rupea paikallista liikennekulttuuria sen enempää ruotimaan, se vaan on paskaa. Kumasin ulosmenotiellä ollut kyltti kertoi riittävästi. Pelkästään Accrassa kuolee liikenteessä yli kymmenkertainen määrä ihmisiä kuin koko suomessa vuodessa, eikä liikenteen määrä Helsinki-Vantaa-Espoo-läjästä ole ihmeellisempää, ihmiset eivät vaan osaa ajaa niillä autoillaan.
Noh, Land Cruiser hotellin takapihalle parkkiin, miehet sisään, suihkuun ja syömään. Pari bisseä ja uni tuli niiiiiiiin helposti.
Pv 25
Togossa eka päivä
Ja unta palloon oikeen kunnolla. Sängystä nousin sen verran että sain blogin päivitettyä, muutaman tunnin loikoiltua altaalla, ja käytyä kaupassa hakemassa kaljaa jolla taioin taas tajun kankaalle. Ensimäistä kertaa matkustin mopon kyydissä aikuisiällä ja olihan rankkaa, onneksi en ollut selvinpäin, olisin varmaan ollut ihan paniikissa. Ja taas lisää unta. Koko ryhmä nukkui vaan tämän päivän, ei mitään elon merkkejä ruokailua ja uudelleen nukkumaanmenoa lukuunottamatta.
28.8.2008 (krapula)
Siis oli aika viihteellinen ilta eilen... Nyt jaksaa taas vähän kirjoitella. Oli aika mukava meno mulla ja Reimalla. Soitettiin hotellin bändin kanssa Metallicaa ja Klamydiaa. Aika kurko saksofonisti oli meidän kanssa jamittelemassa. Alkoi jo hivenen polttelemaan päästä musisoimaan, kun ei ole neljään viikkoon ollut pienintäkään mahdollisuutta soitella kitaraa.
Mulla on koti asiat kunnossa ja lomailu on mukavaa puuhaa. :o) Ja takas altaalle aurinkoon... Katellaan. :o)
-Tommi-
Mulla on koti asiat kunnossa ja lomailu on mukavaa puuhaa. :o) Ja takas altaalle aurinkoon... Katellaan. :o)
-Tommi-
26.-28.8.2008
Togo, Lome
Hotellilla Beninin lahden rannalla. Atlannin valtameri näkyy hotellin ikkunasta. Parvekkeella kylmä olut kädessä. Aurinko laskee valonsa merten taa. Kuulostaako tutulle? Jo kertaalleen moneen kertaan koetulle hetkelle? Jos kuulostaa, niin onneksi olkoon olet jo käynyt taivaassa. Tätä on elämä. Toisena hetkenä ukkostaa ja myrskyää. Salamoi ja sataa kaatamalla. Pieni ihminen kokee ja näkee uutta.
Kaikkea sitä mitä on joskus nähnyt televisiosta. Ei vain jaksa uskoa, että nyt
on sitä todistamassa itse ihan paikanpäällä katsellen ja ihailleen luonnon kauneutta, toisenlaista maailmaa ja erilaisten kulttuurien sekamelskaa. Saan siitä olla kiitollinen, että lähdin matkaan ennakkoluulottomasti ja löysin sen mitä olen etsinyt tämänkin vuoden. Erilaisen näkökulman elämään ja maailman menoon. Nyt pystyy vertailemaan elämää kotona ihan erilailla, kun on nähnyt tämänkin puolen maailmasta. Kokeilkaa ihmeessä. Unohtakaa työt ja lähtekää maailmalle... perhana. :o)
Eli kaikkea on koettu ja nähty matkalla Suomesta tänne Togon rannalle. Kaikkea en rehellisesti edes muista, mutta onneksi Gary varmaan muistaa kertoilla. Kokemuksena tämäkin reissu on ollut rikkaampi, kuin pari vuotta takaperin tekemämme Euroopan kiertue. Eniten meikäläistä on jännittänyt auton kestävyys. Ja kuten Garyn blogista voi lukea, että ei se auto nyt enään ihan täysillä käy, mutta urhoollisesti on tuonut meidät tänne asti maapalloa. Ihan uskomattoman hienoa... voisin vaikka mennä sen kanssa naimisiin... onnistuisikohan se tällä puolen maailmaa. :o)
Malissa yövyttiin ainakin Sikassossa. Juotiin olutta iltasella iltapalan päätteksi. Me olemme amatöörejä tuon oluen juonnin kanssa, kun emme osaa juoda sivistyneesti paria olutta, ettei hotellin ravintola joutuisi huonoon valoon. Varmaan ikävää, kun joutuu ilmoittamaan, että olut on loppu. Tilalle saatiin pussitettua whiskiä. Mitä vittua... Pussiwhiskiä. Ihan uutta meikäläiselle. Mut hyvä tumu tuli päälle ja taisi puskakin tulla tutuksi :o)
Burkina Fasossa oli ihmiset ihan mukavia ja iloisia. Mutta eniten meikäläistä ja seuruetta nyppii tämä ikävä ilmiö, että ei saa kävellää rauhassa kadulla. Koko ajan on joku myymässä jotakin taikka kerjäämässä rahaa. Ei siinä mitään, että kunhan vaan uskoisivat sen ettei olla ostamassa mitään. Mikä siinä on, että pitää jäädä roikkumaan takalistoon perskärpäsenä ja seurata jokaista liikettämme. Hajottavaa ja stressaavaa. Sama ilmiö on ollut joka maassa missä olemme matkanneet. Ja tulee jatkumaan.
Taidettiin yöpyä jopa yksi yö Burkina Fasossa. Ja muistaakseni juotiin muutama olut. Mutta luonto on kaunista ja välillä, niin uskomatonta ettei voi aina käsittää.
Ei sinäänsä mitään ihmeellistä, mutta minulle ainakin jotain ihan uutta. Autolla ajaessa huomaa kuinka maasto ja maisema vaihtuu sadan kilometrin matkalla ihan totaalisesti. Hiekasta vehreään metsään.
Ghana ei kyllä antanut ihan kaikkein parhainta kuvaa meikäläiselle rajamuodollisuuksien venyessä ja vaikeudesta. Olipahan sekin episodi. Mut ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä, mutta jotenkin tuntuu, että joka asiassa pääsisi paljon helpommalla, jos vaan antaisi dollareita käteen ja kysyisi riittääkö tämä vai haluatko lisää? On vain välillä vaikea erottaa ihmisistä ne jotka ovat aidosti ystävällisiä ja rehellisiä. Koska koko ajan on päällä ja takaraivossa huijatuksi tulemisen pelko... Perhana.
Ghanassa luonnon puisto oli hieno kokemus kaikkinen yöllisinen myrskyineen ja salamoineen. Mikäs niitä ihaillessa seurueen kanssa ja baaria tyhjäksi oluesta juodessa. Aamulla olikin safarin aika ja jokaisen unelma krapula. Sateen jälkeen tie oli vähän heikossa hapessa. Se meinasikin olla viimeinen niitti Land Cruiserille, mutta ei Toyota petä. Ei meitä. Se rakastaa kulkemista ja sen pysäyttää vaan luonnollinen ruostuminen.
Ghanan tiet oli kyl aika kuppaisia ja kuoppaisia. *huokaus* Kaiken kaikkiaan Ghana vei aika paljon aikaa ja käytiin me Kintanpossa aivan sairaan hienolla vesiputouksella. *huokaus* Aika väsynyt oli meno matkaseurueella. "Paskathuosuissa" siirryttiin Accraan ja toivottiin auton kestämistä. Accran "sisääntuloväylä" oli kaikkea muutakuin tie tai edes tietyö. *huokaus*
Ghana ei kyl jättänyt mitään ihan loistavaa kuvaa itsestään. Huonoja teitä ja bensiksellä kahden limun ja suklaapatukan hinta ulokomaalaiselle 25 €... Aika kallista. Kai siihen tuli tulli ja ulkomaalaisvero päällä :o) Jäi ostamatta.
Onneksi päästiin perunapeltotien kautta sit vähän tietä muistuttavalle väylälle yhden Accrassa vietetyn yön jälkeen. Onneksi Togo oli jo lähellä ja tälläkertaan rajamuodollisuudet kesti vähän vähemmän aikaa ja päästiin melkein ennen auringon laskua tänne meidän neljän tähden hotelliin viettämään lomaa.
Ennen reissua ajateltiin, että Afrikassa on mahdollista yöpyä matkan aikana teltassa, mutta kyliä ja kaupunkeja on sen verran matkanvarrella, että ei tarvitse. Hotelleja on kiitettävästi. Eivät kyl mitään luksus mestoja, mutta aina sänky voittaa telttapatjan. Ollaan vietetty reissun aikana vain 2 yötä teltassa. Muut on mennyt erilaisisssa ja tasoisissa hotelleissa n. 10 € yö keskiarvolla.
Ennen reissua ajateltiin, että ei kannata ja eikä ajeta yöllä. Eikä ajeta pimeällä kaupunkeissa. Mutta ei sekään ole ihan pitänyt paikkaansa. Saharassa ajoimme yöllä ja aika monesti matkan määräpaikasta toiseen venähtäen olemme saapuneet isoihinkin kaupunkeihin pimeällä ja etsineet hotellia. Aika jännää ja ei ihan jokapäiväistä meikäläiselle.
Ja lopuksi...
Mikäs täällä ollessa aurinkoisella rannalla tai sit vaihtoehtoisesti altaalla nauttien janojuomaa. Suomessa on kuulemma kanssa yli +20 astetta ja eikä pilvistä ole tietoakaan. Oikea kesä päällä. Nauttikaa aurinkosta ja lomasta.
-Tommi-
Ps. Nyt ei jaksa enään kirjoitella... eilen oli kunnon tumu päällä ja nyt vähän puhalluttaa... Mutta pääasia, että pojilla oli hauskaa paikallisessa yökerhossa. :o)
Hotellilla Beninin lahden rannalla. Atlannin valtameri näkyy hotellin ikkunasta. Parvekkeella kylmä olut kädessä. Aurinko laskee valonsa merten taa. Kuulostaako tutulle? Jo kertaalleen moneen kertaan koetulle hetkelle? Jos kuulostaa, niin onneksi olkoon olet jo käynyt taivaassa. Tätä on elämä. Toisena hetkenä ukkostaa ja myrskyää. Salamoi ja sataa kaatamalla. Pieni ihminen kokee ja näkee uutta.
Kaikkea sitä mitä on joskus nähnyt televisiosta. Ei vain jaksa uskoa, että nyt
on sitä todistamassa itse ihan paikanpäällä katsellen ja ihailleen luonnon kauneutta, toisenlaista maailmaa ja erilaisten kulttuurien sekamelskaa. Saan siitä olla kiitollinen, että lähdin matkaan ennakkoluulottomasti ja löysin sen mitä olen etsinyt tämänkin vuoden. Erilaisen näkökulman elämään ja maailman menoon. Nyt pystyy vertailemaan elämää kotona ihan erilailla, kun on nähnyt tämänkin puolen maailmasta. Kokeilkaa ihmeessä. Unohtakaa työt ja lähtekää maailmalle... perhana. :o)
Eli kaikkea on koettu ja nähty matkalla Suomesta tänne Togon rannalle. Kaikkea en rehellisesti edes muista, mutta onneksi Gary varmaan muistaa kertoilla. Kokemuksena tämäkin reissu on ollut rikkaampi, kuin pari vuotta takaperin tekemämme Euroopan kiertue. Eniten meikäläistä on jännittänyt auton kestävyys. Ja kuten Garyn blogista voi lukea, että ei se auto nyt enään ihan täysillä käy, mutta urhoollisesti on tuonut meidät tänne asti maapalloa. Ihan uskomattoman hienoa... voisin vaikka mennä sen kanssa naimisiin... onnistuisikohan se tällä puolen maailmaa. :o)
Malissa yövyttiin ainakin Sikassossa. Juotiin olutta iltasella iltapalan päätteksi. Me olemme amatöörejä tuon oluen juonnin kanssa, kun emme osaa juoda sivistyneesti paria olutta, ettei hotellin ravintola joutuisi huonoon valoon. Varmaan ikävää, kun joutuu ilmoittamaan, että olut on loppu. Tilalle saatiin pussitettua whiskiä. Mitä vittua... Pussiwhiskiä. Ihan uutta meikäläiselle. Mut hyvä tumu tuli päälle ja taisi puskakin tulla tutuksi :o)
Burkina Fasossa oli ihmiset ihan mukavia ja iloisia. Mutta eniten meikäläistä ja seuruetta nyppii tämä ikävä ilmiö, että ei saa kävellää rauhassa kadulla. Koko ajan on joku myymässä jotakin taikka kerjäämässä rahaa. Ei siinä mitään, että kunhan vaan uskoisivat sen ettei olla ostamassa mitään. Mikä siinä on, että pitää jäädä roikkumaan takalistoon perskärpäsenä ja seurata jokaista liikettämme. Hajottavaa ja stressaavaa. Sama ilmiö on ollut joka maassa missä olemme matkanneet. Ja tulee jatkumaan.
Taidettiin yöpyä jopa yksi yö Burkina Fasossa. Ja muistaakseni juotiin muutama olut. Mutta luonto on kaunista ja välillä, niin uskomatonta ettei voi aina käsittää.
Ei sinäänsä mitään ihmeellistä, mutta minulle ainakin jotain ihan uutta. Autolla ajaessa huomaa kuinka maasto ja maisema vaihtuu sadan kilometrin matkalla ihan totaalisesti. Hiekasta vehreään metsään.
Ghana ei kyllä antanut ihan kaikkein parhainta kuvaa meikäläiselle rajamuodollisuuksien venyessä ja vaikeudesta. Olipahan sekin episodi. Mut ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä, mutta jotenkin tuntuu, että joka asiassa pääsisi paljon helpommalla, jos vaan antaisi dollareita käteen ja kysyisi riittääkö tämä vai haluatko lisää? On vain välillä vaikea erottaa ihmisistä ne jotka ovat aidosti ystävällisiä ja rehellisiä. Koska koko ajan on päällä ja takaraivossa huijatuksi tulemisen pelko... Perhana.
Ghanassa luonnon puisto oli hieno kokemus kaikkinen yöllisinen myrskyineen ja salamoineen. Mikäs niitä ihaillessa seurueen kanssa ja baaria tyhjäksi oluesta juodessa. Aamulla olikin safarin aika ja jokaisen unelma krapula. Sateen jälkeen tie oli vähän heikossa hapessa. Se meinasikin olla viimeinen niitti Land Cruiserille, mutta ei Toyota petä. Ei meitä. Se rakastaa kulkemista ja sen pysäyttää vaan luonnollinen ruostuminen.
Ghanan tiet oli kyl aika kuppaisia ja kuoppaisia. *huokaus* Kaiken kaikkiaan Ghana vei aika paljon aikaa ja käytiin me Kintanpossa aivan sairaan hienolla vesiputouksella. *huokaus* Aika väsynyt oli meno matkaseurueella. "Paskathuosuissa" siirryttiin Accraan ja toivottiin auton kestämistä. Accran "sisääntuloväylä" oli kaikkea muutakuin tie tai edes tietyö. *huokaus*
Ghana ei kyl jättänyt mitään ihan loistavaa kuvaa itsestään. Huonoja teitä ja bensiksellä kahden limun ja suklaapatukan hinta ulokomaalaiselle 25 €... Aika kallista. Kai siihen tuli tulli ja ulkomaalaisvero päällä :o) Jäi ostamatta.
Onneksi päästiin perunapeltotien kautta sit vähän tietä muistuttavalle väylälle yhden Accrassa vietetyn yön jälkeen. Onneksi Togo oli jo lähellä ja tälläkertaan rajamuodollisuudet kesti vähän vähemmän aikaa ja päästiin melkein ennen auringon laskua tänne meidän neljän tähden hotelliin viettämään lomaa.
Ennen reissua ajateltiin, että Afrikassa on mahdollista yöpyä matkan aikana teltassa, mutta kyliä ja kaupunkeja on sen verran matkanvarrella, että ei tarvitse. Hotelleja on kiitettävästi. Eivät kyl mitään luksus mestoja, mutta aina sänky voittaa telttapatjan. Ollaan vietetty reissun aikana vain 2 yötä teltassa. Muut on mennyt erilaisisssa ja tasoisissa hotelleissa n. 10 € yö keskiarvolla.
Ennen reissua ajateltiin, että ei kannata ja eikä ajeta yöllä. Eikä ajeta pimeällä kaupunkeissa. Mutta ei sekään ole ihan pitänyt paikkaansa. Saharassa ajoimme yöllä ja aika monesti matkan määräpaikasta toiseen venähtäen olemme saapuneet isoihinkin kaupunkeihin pimeällä ja etsineet hotellia. Aika jännää ja ei ihan jokapäiväistä meikäläiselle.
Ja lopuksi...
Mikäs täällä ollessa aurinkoisella rannalla tai sit vaihtoehtoisesti altaalla nauttien janojuomaa. Suomessa on kuulemma kanssa yli +20 astetta ja eikä pilvistä ole tietoakaan. Oikea kesä päällä. Nauttikaa aurinkosta ja lomasta.
-Tommi-
Ps. Nyt ei jaksa enään kirjoitella... eilen oli kunnon tumu päällä ja nyt vähän puhalluttaa... Mutta pääasia, että pojilla oli hauskaa paikallisessa yökerhossa. :o)
tiistai 26. elokuuta 2008
Togo ja päivitys
pv 16
Taas sai nukkua pitkälle iltapäivään ja laittaa kuivumaan vaatteet mitkä unohti eilen huuhteluveteen.
Ollaan tässä odoteltu jotain suomalaista jampaa joka oli eilen käynyt tuossa respassa ihmettelemässä että onko täällä
suomalaisia turisteja kun on suomen kilvissä oleva auto. Eivät sitten pystyneet soittamaan tänne huoneeseen kun kaikesta muustakin soittavat.
Soittelevat pari kertaa päivässä että voiko tulla huonetta siivoamaan ja että voiko joku pestä meidän auton jnejnejne.
Alkaa menemään hermo näihin paikallisiin auton "ostajiin" ihan huolella.
Eilen joku jannu tuli sanomaan että hänellä on ostaja ja sovittiin että tulee tänään uudestaan ostajan kanssa.
Noh, jamppa tuli mutta taas ilman omistajaa. Kertoo että omistaja on ravintolassa ja että meidän pitäisi mennä hänen mukaansa, jalkaisin.
Kerroimme sitten ettemme tällä sekunnilla voi tulla mutta tulkoon takaisin kolmelta niin voimem tulla mukaan.
Kolmelta tarina olikin taas muuttunut. Eli pitäisi lähteä autolla liikkeelle.
Tässä vaiheessa voidaan sanoa että ravintolan piti olla viiden minuutin kävelymatkan päässä.
No arvattiinhan tässä juhan kanssa että nyt yritetään taas koijata valkoista miestä.
Jannu ajelutti meitä keskustasta ulospäin koko ajan itään päin käännytellen meitä poikittaisia katuja pitkin että emme pysyisi perässä mitä kautta olemme tulleet.
Parinkymmenen minuutin ajelun jälkeen löytyikin bistron sijasta autokauppa, mikä vaikuttikin ihan kivalta jutulta.
Noh, paikasta ei löytynyt innostunutta ostajaa. Ohjastajajannu tarjosi että 1500e ja heti kaupat, nauroin ja ilmoitin juhalle että mennääs.
Rrrrright... Jamppa halusi kyytiin ja ohjata meidät taas sinne omistajalle. Ilmoitettiin että mennään hotellille ja saa tulla se omistaja tänne.
Hotellille päästyämme (jannu olisi halunnut pompata kyydistä pois kesken matkan) hän rupesi messuamaan että haluaa rahaa vastineeksi vaivoistaan.
Kerroimme aika suoraan ja kireän oloisesti että saa 100e kun tuo ostajan hotellille joka maksaa sen haluamamme 4500e.
Emme taida tuota jannua enää nähdä.
Meinasi hermo mennä ihan tosissaan tuohon kusettamiseen. Perkele. Hyvä mielikuva tästä maasta alkaa muutaman hustlerin takia kärsimään kovasti.
Eilen juha ja tommi kävelivät samanlaisen hemmon kanssa 5km yhteen suuntaan ja saman verran takaisin, turhan takia.
Tosiasiahan on se ettei tuolla jampalla ollut yhtäkään ostajaa oikeasti "pomo ravintolassa" olisi vain ollut seuraava autokauppa.
Ja seuraava "pomo onkin tuolla ravintolassa" olisi ollut seuraava autokauppa.
Autostaan täällä tosiaan pääsisi helposti eroon, jos haluaa antaa sen ilmaiseksi.
Mutta meillä on jo seuraavat kujeet ja maat mielessä mihin tarvitsemme autoamme, niin jää Land Cruiserin myyminen pilkkahintaan vasta seuraaviin maihin.
Katselimme eilen että Käymme Ghanassa katsomassa vähän kansallispuistoa (ja ziraffeja) ja Volta-joella sitten vesiputouksia.
Kuulostaa siltä että ens viikolla nähdään villieläinten ostalta se osuus pimeästä afrikasta.
Mutta, taas aika ruveta kokkailemaan jos vaikka ruoka laannuttaisi tätä säheltäjien aiheuttamaa kiukkua :)
pv 17
Bamakosta pääsimme aamun sekoilujen jälkeen Burkina Fason ja Malin rajakaupunkiin Sikassoon josta löytyi edullinen hotelli johon jäimme yöksi.
Päivä oli taas pelkästään ajamista siis pitkin heikkoja teitä.
Sikasson hotellin pihassa toimi paikallinen karatekoulu jossa oli pääkouluttajana mustavöinen musta mies.
Aurinko alkoi laskemaan kun kurvasimme hotellin pihaan kesken lämmittelyjen. Kannoimme kamat sisään, tilasimme syömistä ja menimme taas
pihalle baariin istumaan ja nauttimaan edullista olutta. Taas muutama olut ja uni hyökkäsi päälle.
Safka ja bisse ei mitään päätähuimaavan kallista ollut. Neljälle lihaisat ateriat maksoivat yhteensä kympin verran kahden vesipullon kera, ja oluetkin olivat reilun euron pullo. 0.65l pullo =)
pv 18
Lähdimme liikkumaan kohti burkina fason rajaa kuuden jälkeen aamulla juuri kun aurinko oli alkanut nousemaan.
Tiellä ei ollut paljoa liikennettä kolmeen ensimäiseen tuntiin, mikä on erittäin kiva juttu.
Ajettuamme pari tuntia alko taas pieni nälkä hiipimään päälle ja pysähdyimme jossain pikkukylässä aamupalalle.
Kolme cafe au lattea, tee, leivät ja omeletit neljän spriten kanssa maksoi hämmentävät 5e. Ja oli hyvää!
Leipä oli juuri leivottua, maito juuri jostain eläimestä ulos otettua ja kananmunat vielä lämpimiä kun ne olivat kanasta tulleet pari tuntia aiemmin ulos.
Ja taas matka jatkui kohti rajaa. Rajalle päästyämme alkoi taas neuvottelu.
Ulos malista pääseminen oli helppoa, ainoa ongelma oli että viimeisellä tarkastuspisteellä tullin edusta alkoi tiedustelemaan jotain auton
paperia jota ei ollut... Kiinnostavaa ettei sitä ollut missään muualla kysytty, tai rajalla sisääntullessa tarjottu.
Vartin selittelyn, paperien selaamisen ja käsien nostelun jälkeen matka jatkui toiseen maahan.
Burkina fason puolella alkoi sitten se mitä oltiin jo odotettu, dollarien kyseleminen :D
Rajavartijat sanoivat vaan morjens, menkää bobo dioulassoon hakemaan viisumeita, meiltä on paperi lopussa!
Siis oikeasti, valtakunnan rajalla on viisumi-paperi lopussa :D:D:D
No ei siinä mittään, kielitaitoinen rajavartija toivotti meidät hyvin tervetulleeksi maahan ja kehotti tullaamaan auton vielä maahan tien toisella puolella.
Suomen passi on kyllä mielenkiintoinen asia pitkin maailmaa. Neljällä sellaisella kun matkustaa niin autoa ei tutkita missään.
Meidän kanssa samaan aikaan tulliin tullut puskataksi tyhjennettiin täysin tavaroista ja ihmisistä, ja ihmisten tavarat tutkittiin läpikotaisin.
Meidän autoa ei käynyt edes yksikään tullivirkailija katsomassa.
Meikäläinen meni taas neuvottelemaan auton tullaamisesta. Joka maksaisi tällä kertaa 5000 CFA:ta, jota ei ollut yhtään kun kaikki
oli käytetty edellisessä maassa loppuun :/ Kysymykseen "kävisikö eurot?" vastaus oli "ei, mutta dollarit olisivat todella jees"
Hajotus maksimus. Vartin verran selostin ettei ole cefoja eikä dollareita, mutta euroja olisi.
Puolen tunnin taistelun jälkeen jätin tiskille 10€ (joka on 6550 CFA:ta) ja jatkoimme matkaa.
Suurin ongelma tässä oli se että rajavartijoilla ei kuulemma ollut vaihtorahaa CFA:na annettavana.
Noh, meikäläisen edellä ja välissä tuli jamppoja sisään jotka maksoivat semmoisilla rahoilla joita olisi voinut antaa meille takaisin...
Noh, pari euroa tullivirkailijoiden taskuun helpotti taas meidän elämää ja matka jatkui kohti Boboa.
Boboon päästyämme alkoi julmettu poliisin päämajan etsiminen mihin kului taas perusaika, pari tuntia.
Saimme rahaa vaihdettua taas paikalliseen valuuttaan, tankin ja ylimääräiset polttoainesäiliöt täydennettyä, ja loppujenlopuksi
löysimme sen Bobon poliisin headquarterin. Joka sinällään oli vähän haastavaa kun rakennuksessa ei missään lue mitään ja paikalliset
antavat joka kerralla erilaiset ajo-ohjeet mihin pitäisi mennä.
Pääsimme sisään päämajaan ja aloimme metsästämään viisumia. Noh, toimistosta löytyi big momma joka ei puhunut kuin ranskaa.
Ei siis _sanaakaan_ englantia vaan pelkkää ranskaa. Noh, lottoamalla aloimme juhan kanssa taas täyttämään viisumihakemusta.
Meikäläisen hakemus oli ensimäisenä valmiina ja ojensimme sen mammalle joka alkoi lukemaan sitä, ja korjaamaan oikeaksi kovaa vauhtia.
Punakynä viuhui ja huuto oli kovaa. Suurin messuaminen tuli siitä ettei meillä ollut antaa osoitetta missä majailemme Burkina Fasossa.
Eikä auttanut edes selitys siitä että tulimme vasta kaupunkiin ja tulimme suoraan metsästmämään viisumia, ja sen saatuamme lähdemme heti eteenpäin
Toimiston 5 sanaa englantia puhuva kaveri sitten selitti meille että kun klo 12 viisumit menivät sisään, niin tulkaa neljältä takaisin niitä hakemaan.
Eli siis taas yksi menetetty ajopäivä. Siirryimme parinsadan metsin päähän ruokailemaan ja kiroilemaan.
Välihuomautuksena tässä vaiheessa voimme sanoa että ensimäiset 2 passikuvaa menivät vasta tässä vaiheessa!
Ruokaltuamme havaitsimme vieresä yhden synkimmän näköisistä hotelleista tällä reissuilla, ja päätimme jäädä siihen yöksi.
Tosiseikka on että kuudelta tulee jo pimeää ja jos viideltä pääsisimme ajamaan Bobosta eteenpäin olisi päivä jo hävitty.
Pankista taas pieni sivuhuomautus.
Pankkitoimintahan täällä afrikassa on paskaa, ja käsittämättömän hidasta.
Ja burkina fasossa se toiminta vaan hidastui ja huononi entisestään.
Juha hajosi pankkiin ihan täysin. Kipaisi pankista ulos että "jes, sivistystä: jonotusnumero!"
Tuntia myöhemmin pankista ulos puhistessaan messusi että minkähän takia se jonotussysteemi on kun ei rahaa vaihdeta kuin yhdeltä kassalta.
Ja tälle kassallehan ei kelpaa kuin vain ja ainoastaan SADAN (100) euron tai dollarin setelit.
Hetken selittelyn jälkeen matkanjohtajallakin alkoi pää hajoamaan ja kipaisi yläkertaan, ja ensimäisestä ovesta sisään.
Se nyt sitten onneksi sattui olemaan pankinjohtajan huone josse ensimäisenä kaikui suomeksi "MIKÄ VITTU TEITÄ AFRIKKALAISIA VAIVAA?!?!"
Tämän ja parin minuutin neuvottelun jälkeen pankinjohtaja tuli kertomaan rahanvaihtajalle uusia ohjeita.
Tämä hajoaminen aiheutti sen ettei pankki ottanut edes vaihtopalkkiota rahoista :)
Pankki ja viisumiseikkailuiden jälkeen suuntasimme rotankoloon jota hotelliksikin kutsuttiin.
Kamat sisään ja ihmettelemään mihin ollaan tultu.
Pienen lepotuokion jälkeen suuntasimme takaisin hakemaan neljäksi luvattuja viisumeita.
Iso musta mamma oli silmittömän hämmentynyt kun olimme tasan klo 1600 hakemasa viisumeita.
Kaikkien onneksi meidän edellä oli ranskalainen mimmi joka puhui sitten englantiakin, ja käänsi meidän juttuja suuntaan ja toiseen.
Ja saimme ne viisumitkin peräti jo hieman viiden jälkeen. Musta mamma päivitteli monelle poliisille että ovat nuo pohjoisen miehet omituisia.
Tulevat viimeisinä hakemaan ja noutoajan kuultuaan ovat siihen aikaan paikalla myös niitä visoja hakemassa kun on pyydetty.
Jupinan ja napinan saattelemana olimme siis virallisesti maassa.
Illalla hotellilla tommi jäi sitten vielä lukkojen taakse kun oven lukko hajosi :D
Lukitsi oven sisäpuolelta ja yritti avata sitä, ja kas. Ei auennutkaan enää.
Kieli jonka pitäisi liikkua avauskahvalla oli päättänyt luovuttaa ja hypätä ulos paikoiltaan ja jumittaa oven kokonaan.
Kävin respaan sanomassa että ois tilanne, ovi ei aukea ja sisällä on tommi. Noh, paikalle vaappui nainen viiden minuutin päästä
veitsen kanssa ja rupesi yrittämään kielen liikuttelua. Fail.
Kymmenen minuutin päästä meni hakemaan talkkaria joka tuli haarukan kanssa. Isompi fail.
Tässä vaiheessa piti sitten vielä uudestaan sanoa että hei, siellä on oikeasti ihminen sisällä että voidaanko ruveta tekemäänkin jotain säheltämisen jälkeen.
Hetken kuluttua paikalle ilmaantui kolmas jannu ruuvimeisselin kanssa ja yritti saada samaa kieltä menemään paikoilleen.
Kaikki jotka ovat joskus lukkoja purkaneet tietävät ettei se vaan onnistu niin että ovi on kiinni.
Puolen tunnin kohdalla molemmat mustat miehet olivat häipyneet tiehensä ja jäljellä oli vain respan nainen onnetoman ruuvimeisselinsä kanssa.
Kohteliaasti siirsin naisen sivuun ja sanoin että tehdäänpäs tämä nyt sitten meidän tavalla.
Sanoin tommille että potkaisee oveen lukon kohdalle napakasti kun sanon, ja aloitin itse samalla taivuttamaan peltiovea mutkalle.
Väänsin sen yläreunastaan sen verran auki että sieltä näki jo sisään ja sanoin vaan tommille, että potkaises ny. Ja hoplaa, ovi aukesi heilahtaen.
Yönmusta respaneiti vaan tuijotti vierestä ja ihmetteli mitä tapahtui. Vähän aikaa toimimatonta lukkoa ihmetelleenä kysyimme tulisiko huoneen vaihto kysymykseen.
Ei tullut. Keräsin taas itseni ja lähdin vääntyneen kielen kanssa autolle. Onneksi kirves ja viilapenkki kuuluvat auton varusteisiin =)
Taivutin metallia vähän kiukun laannuttamiseksi ja vein suoraksi taotun kielen respaan ja kerroin että voivat korjata lukon meidän lähdön jälkeen.
Saihan oven kuitenkin lukkoon sentään nyt taas.
Ja taas kerran, moskiittoverkot kattoon. Viereiseen ravintolaan syömään paikallisesti kalliisti =) ja vatsat täynnä nukkumaan.
Ja odottamaan aamulla kuudelta nousemista...
pv 19
Bobosta suhautimme hirveää kyytiä kohti Ghanan rajaa jonka odotettiin olevan ensimäinen järkevästi toimiva raja.
Tulin kuulemaan muutaman kerran suustani päässeen lauseen "joo ei se ole muuta kuin heilautetaan kättä tullivirkailijalle ja otetaan leimat passiin"
Eli siis todellakin kaikkea muuta, Burkina Fason puolelta näppärästi pihalle ja Ghanan puolelle.
Welcome to Ghana kyltin alla alkoi sitten ongelmat. Immigration service vilkutti että menkää tullin puolelle, ja tullista meidät
lähetettiin taas immigration serviceen. Koska Hamile on pieni rajakaupunki, ei sieltä voida myöntää viisumeita rajalta!
Prkl. Palaan tähän vielä myöhemmin. Ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin yhtä lähellä kuin lähin ala-arvoisin virkailija.
Suuri musta päällikkö sanoi jannulle että tsaptsap, kamat kasaan, lähdet suomalaisten mukaan matkalle kohti Wa'ta josta viisumit irtoaisivat.
Noh, ja taas sitten tullin puolelle jossa ongelmat taas jatkuivat. Suuri musta johtaja messusi kovasti että ei tänne noin vain tulla, ja ei varsinkaan ilman CDP:tä.
(tässä vaiheessa sanon että Ghanan nettisivuilla lukee että niillä(kin) on olemassa väliaikainen maahantuontilupa jonka saa rajalta)
Tätä paperia kun tiedustelin niin sain aika kiukkuiseen sävyyn kuulla että tietoni ovat vääriä ja ettei sellaista todistusta täältä tulisi saamaan.
Ja että ilman CDP:tä maahan ei olisi asiaa. Timo kuitenkin alkoi vissiin jossain vaiheessa kiukustumaan meikäläiseen, ja hajosi myös
pihan toisella puolella vaikuttavaan immigration serviceen.
Immigration service oli laittanut meidät jo tilanteeseen että jouduimme ottamaan virkailijan mukaamme ja ajamaan Wa'han saadaksemme viisumin.
Tullin puoli ei olisi halunnut päästää meitä maahan ilman CDP:tä, mutta oli nyt pakotettu päästämään meidät maahan kun Wa'han piti päästä, olimme
jo maksaneet immigration officeen mukanamme matkustavan virkailijan Wa'ssa viettämän hotelliyön, sapuskat ja bussilipun takaisin.
Timppa soitti keskisuurelle johtajalle Wa'n yksikköön josta kuului vastaus, lähetä pojat autoineen tänne, katsellaan täällä uudestaan.
Noh, 117.4km Hamilesta Wa'han otti melkein neljä tuntia aikaa tien KÄSITTÄMÄTTÖMÄN huonon kunnon takia. Tiellä oli halkaisijaltaan metrin mittaisia ja syvyisiä "pikku" kuoppia
jotka olivat luonnollisesti täynnä vettä. Auto huusi hoosiannaa koko matkan, ja eikä taivaalta satanut vesi helpottanut elämää, pyyhkijäthän eivät toimineet..
Hivenen ennen lähtöä Immigration servicen ja tullin edustajan välille meinasi tulal tappelu kun kumpikin halusi laittaa mukaamme oman virkailijansa.
Onneksi autoon ei mahtunut kuin yksi niin emme joutuneet maksamaan kuin 40 cediä. Koska paikallista rahaa ei ollut maksu suoritettiin euroilla.
Immigration servicen johtajan mukaan kurssi oli 10€ = 13cediä, 30e kuitenkin riitti.
Myöhemmin katseltuamme oikeaa kurssia syykin selvisi, 10€ oli 16, melkein 17cediä. Virkailijalle jäi taas ylimääräinen päivän palkka käteen.
Wa'ssa perillä oltuamme suuntasimme pankkii rahanvaihtoon että saisi visoja lohkeamaan. Maahantulovirkailijan valvomana suritettiin pankissakäyntikin.
Pankin jälkeen menimme ensimäisenä kyselemään viisumia jonka saaminen olikin taas mielenkiintoinen operaatio.
Alunperin piti Wa'sta suunnata kohti Tamalea ja pohjoisesta rajan yli, johon lyhyempi tarjottu 48h viisumi riittäisi.
48h viisumi maksaisi siedettävät 25$, ollen kyllä kalleimmasta päästä tällä reissulla.
Ainoa toinen vaihtoehto, 14pv viisumi maksaisikin sitten 100$ per nenä.
Noh, Immigration service ymmärsi ongelmamme ja oli heti ensimäisenä sitä mieltä että otamme sen 14 päivän viisumin, vaikka tarkoitus oli viettää
Ghanassa niin vähän aikaa kuin olisi vain mahdollista. Joten, emme lyöneet lukkoon mitään viisumikuvioita vaan suuntasimme
paikalliseen tullin päämajaan ihmettelemään mikä olisi päivän seuraava kuvio.
Tullissa sitten taas kului aikaa. Samat jorinat kuin rajallakin ettei ole tilapäistä maahantuontitodistusta jne paskaa.
Suuri johtaja kuitenkin sitten muistikin että aikaisemmin vuoden aikana oli ollut vastaavanlainen tapaus.
Noh, paskanahan äijä oli että kun olimme jo maassa niin jotain pitäisi keksiä kun ei meitä enää voisi häätääkkään näppärästi.
Ratkaisuksi ongelmaan tuli nyt sitten ranskalaisten esimerkkitapaus jonka seurauksena pääsin allekirjoittamaan paperin
jossa lupaan pyhästi etten myy tai lainaa autoa kenellekkään maassaolon aikana, ja että kuukauden sisään käymme näyttämässä autoa
ACCRASSA, tullin päämajassa, ennen maasta poistumistamme. Hajoaminen, hyvästi tamalen kautta meneminen ja turistihelvetin välttäminen.
Vaihtoehtoja ei siis enää ollut, paperi mukaan ja immigration serviceen hakemaan pidempää viisumia hampaita kiristellen.
Ghanaan sisääntulo maksoi yksistään enemmän kuin muihin maihin on maksanut yhteensä, siitä huolimatta ettei auto maksanut mitään.
Immigration servicen suuri johtaja kuitenkin puffasi meille maataan kovasti kun selvisi että joudumme ottamaan pitemmän viisumin.
On paljon nähtävää ja koettavaa, että ottakaa rennosti ja viihtykää. Selvisi myös että ko jampan velipoika asuu helsingissä.
Pieni on maailmakin. Halusi kovasti kuulla suomesta ja kertoi olevansa tulossa käymään sinne piakkoin moikkaamaan veljeään.
Edestakaisen sompailun aikana pudotimme virkailijan kyydistämme ja saimme uuden saattajan. Saattaja myös raapusti passeihimme
viisumit suuren päällikön kanssa jutellessamme. Ohjasi meidät vielä hotelliin kun pimeä rupesi puskemaan päälle ja ei ollut
pienintäkään ajatusta siitä mihin menisimme yöksi. "hotelli"yö Wa'ssa maksoi neljältä jannulta kaikki 8€, mutta olipahan taas rotankolo.
Pienen valonhäivähdyksen pimeyteen toi Momma's kitchen johon menimme syömään. Safka oli hyvää, täyttävää ja halpaa.
Taidettiin koko ryhmä vetää vatsat täyteen taas jollain seitsemällä eurolla.
Kupu ravittuna taas moskiittojen sekaan vetämään zetaa, ja odottamaan aamua.
pv 20
Wa:sta kohti Larabangaa ja luonnonpuistoa ja tie oli ihan vitun kauheassa kunnossa koko matkalta.
Ensimäinen sata kilometriä oli asfalttia ja sitten taas mentiin offroadia seuraavat 66 kilometriä aina luonnonpuistoon asti.
Puistoon sisääntulo maksoi muutaman latin paikallista rahaa, noin 5€ oikeaa rahaa.
Tarkoituksena oli nukkua yö täällä, seuraavana päivänä suunnata safarille, nukkua toinen yö ja lähteä liikkumaan kohti Kintapoa ja vesiputouksia.
Saapumisiltapäivänä tutkimme paikkoja ja varasimme yhden huoneen ja yhden telttapaikan. Pojat nukkuvat kolmistaan huoneessa
ja meikäläinen parinsadan metrin päässä puun alla teltassa. Mikä on sinällään aika rokkia kun täällä Afrikan yössä sitä ääntä oikeasti on.
Yritimme selvittää mahdollisuutta päästä autolla safarille, joka ei ollut mahdollista tänä saapumisiltana kun oli juuri satanut
Mutta ehkä mahdollista seuraavana päivänä jos ei sada. Olimme sen verran rikki ettemme edes lähteneet kävellen liikkeelle illalla
vaan tyydyimme levittämään kamat, kasaamaan teltan, syömään ja juomaan. Ja bongaamaan salamoita.
Ukkonen iski illalla päälle oikein huolella ja taivas vilkkui muutaman tunnin oikein huolella. Ja vettä tuli.
Tässä vaiheessa olin erittäin tyytyväinen siihen kun tiesin telttani olevan vedenpitävä. Josta lisää seuraavana päivänä.
Muutama bisse, kalakeittoa, salaattia ja pihviä naamaan, ja nukkumaan villisikojen viereen. Kyllä, nukkumaan villisikojen viereen.
Otettiin huone ja mentiin sinne suihkuun ja ihmettelemään tulevia suunnitelmia.
Piti hakea autolta jotain ja huomattiin että meidän kämpän edustalla röhkii pari viilisikaa, jotka ristittiin Jarkoksi ja Peteksi.
Jarkko ja Pete olivat pari kertaa portailla odottamassa sisäänpääsyä mutta ei kertaakaan niitä sisään päästetty.
Illalla kun lojuimme uima-altaan vieressä bongasimme muutaman norsun ja muutaman apinan, kasan lepakoita, lintuja ja lauman villikauriita.
tuo kyseinen lauma oli kanssa kämpän oven vieressä postialemassa, lauma käsittää noin 100 elukkaa.
Eläimiä täällä siis on :)
Noh, safari alkaisi aamulla seitsemältä joten aikaisin kahdentoista aikaan nukkumaan. Pojat hotelliin, ja meikäläinen telttaan.
pv 21
Vitutus. Heräsin saatanalliseen vesisateeseen. Teltta olisi lähtenyt kellumaan eteenpäin jossei olisi niin hyvin naulattu maahan kiinni.
Teltan pohjakin on onneksi aika hyvin vedenpitävä, mikä esti meikäläisen suuremman kastumisen.
Telttapaikan siirtäminen pari metriä vasemmalle tai oikealle olisikin ollut virhesiirto, silloin olisin ollut varmaan joessa.
Kuuden aikaan nousin ja tommi tulikin samaan aikaan kyselemään josko mentäisiin kohti safaria.
Täräytin Land Cruiserin tulille ja siirryimme sadan metrin päähän odottamaan safarin alkua.
Sinne päästyämme kuulimme että vettä on satanut, ja sataa koko ajan, niin paljon ettei autolla matkanteko ole mahdollista.
Voi perkele. Auto takaisin parkkiin ja takaisin nukkumaan. Muutaman tunnin jälkeen uusi heräys ja aamupalalle.
Josta olimme taas onnellisesti myöhässä. Aamupalaa joka kuuluu huoneen hintaa tarjoillaan 6:30-09:00
Voihan saatana. Taas pari kuppia kahvia naamaan ja vähän omelettia sisään.
Vettä sataa taivaalta koko ajan ja safarille ei pääse sateella, ei autolla eikä kävellen.
Timot eivät edes kävele sateella. Hajottaa ihan vitusti, ensimäistä kertaa koko reissulla.
Ainoa mikä oikeastaan oloa helpottaa on se että olemme jo matkalla tänne nähneet enemmän maisemia ja eläimiä
kuin ihmiset jotka ovat täällä olleet jo useamman päivän niitä bongailemassa.
Tässä ravintolan pihalla käy vähän väliä joku apina varastelmassa safkaa pöydistä ja henkilökunta ajaa niitä pois samalla kun me kuvaamme.
Sadekausien aikaan tänne ei siis tosiaan kannata tulla jos haluaa päästä kävellen tai autolla puistoon liikkumaan.
Kello alkaa olemaan puoli neljä jolloin safarin pitäisi alkaa, mutta ei sinne pääse kun vettä sataa.
Syömme nyt siis, juomme muutaman bissen ja lähdemme aamulla auringonnousun aikaan suuntaamaan kohti kintampoa
jossa meitä odottaa vesiputoukset, joissa ei varmaan meidän tuurilla ole enää vettä kun kaikki on täällä satanut taivaalta alas.
Kintapon jälkeen pitäisi seuraavana päivänä mennä kohti accraa, ja maanantaina näyttämään autoa tulliviranomaisille.
Ja sitten heti sen jälkeen kohti Togoa jossa pitäisi päästä hetkeksi lomailemaan ja myymään autoa.
pv 22
Kintampo ja hajoaminen.
Aamu alkoi taas normaalisti kuuden aikaan, ja kuten olemme jo tottuneet ajopäiviin, se alkoi krapulassa.
Kävimme safarilla heti seitsemän jälkeen ja näimmekin joitakin eläimiä.
Tuli nähtyä kauriita, norsuja lintuja apinoita ja vaikka mitä.
Hivenen vaan naurattaa se että olimme jo ennen puistoa ja puistossa ennen safaria nähneet samat eläimet isompina laumoina.
Myöskään oppaan kertomat tarinat siitä että hän on nähnyt leijonan kerran kymmenen vuoden aikana, ja etteivät isot pedot liiku
sateen aikaan ja päiväsaikaan mihinkään. Noh, eihän tämä ole korkeasaari niin emme jaksaneet olla edes pettyneitä
Metsässä suoritettu ajelu ja vesiesteiden ylittäminen oli itsessään jo sen verran hauskaa ettei jellonan ja hyeenan missaaminen harmittanut
Hyökkäsimem parin tunnin ajelun jälkeen aamupalalle ja aloitimme laskun maksamisen. Sen maksamiseen menikin taas melkein pari tuntia :)
Laskun loulta valmistuttua lähdimme siirtymään kohti kintampoa ja odotettuja vesiputouksia.
Vielä puistosta poistuessamme näimme enemmän norsuja, vesipuhveleita ja apinoita kuin koko safarin aikana :D
Fanttilauma ylitti tietä ja saivat isomman etuoikeudella tulla rauhassa eteen kolmion takaa.
Tämän jälkeen alkoikin päivän kiinnostavin osuus, viimeinen 100km safarieste soratien muodossa.
Sadekauden aikaan ja jälkeenhän tiet ovat hirveässä kunnossa. Tämä 100km oli sitten meille kohtalokas.
ENNEN tätä offroadpätkää auton vikalista oli seuraavanlainen:
Sähkölaitteista toimi:
puhallin, sekin tosin osittain (lämpöleikkasi saharassa kiinni ensimäisen kerran).
Käsijarrun merkkivalo
Hehkun merkkivalo
Hanskalokeron valo
Valot ja vilkut. Ja siinä ne olivatkin
EI toimi:
Sisävalo
Lasinpyyhkijät
Volttimittari, polttoainemittari ja lämpömittari
Nelivedon merkkivalo
Latauksen merkkivalo
Rekisterikilven valo
---------------------------------------------
Offin jälkeen toimivista osista oli menetetty:
Käsijarrun merkkivalo (palaa koko ajan)
Valot ja vilkut (valot, poislukien pitkien merkkivalo rupesivat toimimaan uudestaan myöhemmin)
Käyttö- ja käsijarru (11:45 katosi käyttöjarrut)
Karjapuskuri joka irtosi hitsauksistaan tuplasti. Puskurin omat hitsaukset luovuttivat ja hitsaukset joilla se oli kiinni puskurissa pettivät.
Polttoainetankki rupesi vuotamaan solkenaan naftaa pienen tiputtelun sijasta
Neljästä jousipakasta kolme on kääntynyt väärinpäin (iskunvaimennus oli jo menetetty aiemmin)
Kori on puoliksi irti rungosta.
Ilmanputsari irtosi
Pakoputki katkesi kahdesta kohdasta. Ensin kahden äänenvaimentajan välistä ja sen seurauksena myöhemmin myös ihan pakosarjan juuresta.
Akut olivat irronneet ja murjoneet toisen maadoituksen paskaksi, kuten myös syylärin paisarin.
Ohuet maadoitusongelmat selittänevät myös mittariongelmia kun ne aina välillä toimivat, ja välillä eivät.
Laitamme tuossa jossain välissä hieman videopätkää näytille, kun tien kuntoa on sanoin turha selittää.
Vikalista kasvaminen toiselle sivulle yhdessä sadan kilometrin pätkässä kertonee kaiken mahdollisen.
Mutta, elossa sieltäkin päästiin ja jarruttomalla (no okei, ei puutu kuin toinen piiri) autolla suhailimme
parisensataa kilometriä odotetuille kintampon vesiputouksille.
Päästyämme suhteellisen mahtipontisesti murisevalla autollamme putousten portille tuli meitä vastaan kaksi nauravaista hollantilaista
joihin olimme edellisenä iltana tutustuneet eläinpuistossa. Kehuivat kuulleensa meidät jo kauas :D
Jutusteltiin pari sanaa mukavia ja he lähtivät kohti kumasia bussilla, ja me kohti putouksia.
Putoukset sinällään olivat kyllä pienoinen pettymys kokonsa puolesta, mutta paikalliset nauttivat.
Ilmeisesti jos olet kotoisin tuhansien järvien maasta niin veden putoaminen ei ole niin sykähdyttävä kokemus, toisin taas kuin
tummahipiäisille jannuille joista lähti suuuuunnaton älämölö putousten alla. Kivaa tuntui olevan heillä.
Me taas nappasimme muutaman kuvan ja kiipesimme portaat takaisin ylös ja aloimme suunnittelemaan tulevaa.
Alunperin suunnittelimme jäävämme kintampoon yöksi ja seuraavana päivänä jatkavamme accran liepeille, ja maanantaina kohti tullia ja togoa.
Päivänvaloa oli kuitenkin vielä niin paljon jäljellä että päätimme yrittää valoisan aikaan Kumasiin, josta olisi taas lyhyempi matka Accraan.
Noh, tie oli hyvää soratien jälkeen aina kumasiin asti, ja se oli kyllä siunaus autolle.
Sen verran täytyy kyllä vielä sanoa että hivenen liikaa hidastetöyssyistä nämä timot pitävät joita on kilometrin matkalla 6-14kpl, osa vielä satasen alueella.
Toisaalta, alle 20cm korkeita töyssyjä ei meidän Maiden Ylittäjä enää edes noteeraa.
Se vaan pompottelee menemään ilman kummempia maneereita.
Taas sai nukkua pitkälle iltapäivään ja laittaa kuivumaan vaatteet mitkä unohti eilen huuhteluveteen.
Ollaan tässä odoteltu jotain suomalaista jampaa joka oli eilen käynyt tuossa respassa ihmettelemässä että onko täällä
suomalaisia turisteja kun on suomen kilvissä oleva auto. Eivät sitten pystyneet soittamaan tänne huoneeseen kun kaikesta muustakin soittavat.
Soittelevat pari kertaa päivässä että voiko tulla huonetta siivoamaan ja että voiko joku pestä meidän auton jnejnejne.
Alkaa menemään hermo näihin paikallisiin auton "ostajiin" ihan huolella.
Eilen joku jannu tuli sanomaan että hänellä on ostaja ja sovittiin että tulee tänään uudestaan ostajan kanssa.
Noh, jamppa tuli mutta taas ilman omistajaa. Kertoo että omistaja on ravintolassa ja että meidän pitäisi mennä hänen mukaansa, jalkaisin.
Kerroimme sitten ettemme tällä sekunnilla voi tulla mutta tulkoon takaisin kolmelta niin voimem tulla mukaan.
Kolmelta tarina olikin taas muuttunut. Eli pitäisi lähteä autolla liikkeelle.
Tässä vaiheessa voidaan sanoa että ravintolan piti olla viiden minuutin kävelymatkan päässä.
No arvattiinhan tässä juhan kanssa että nyt yritetään taas koijata valkoista miestä.
Jannu ajelutti meitä keskustasta ulospäin koko ajan itään päin käännytellen meitä poikittaisia katuja pitkin että emme pysyisi perässä mitä kautta olemme tulleet.
Parinkymmenen minuutin ajelun jälkeen löytyikin bistron sijasta autokauppa, mikä vaikuttikin ihan kivalta jutulta.
Noh, paikasta ei löytynyt innostunutta ostajaa. Ohjastajajannu tarjosi että 1500e ja heti kaupat, nauroin ja ilmoitin juhalle että mennääs.
Rrrrright... Jamppa halusi kyytiin ja ohjata meidät taas sinne omistajalle. Ilmoitettiin että mennään hotellille ja saa tulla se omistaja tänne.
Hotellille päästyämme (jannu olisi halunnut pompata kyydistä pois kesken matkan) hän rupesi messuamaan että haluaa rahaa vastineeksi vaivoistaan.
Kerroimme aika suoraan ja kireän oloisesti että saa 100e kun tuo ostajan hotellille joka maksaa sen haluamamme 4500e.
Emme taida tuota jannua enää nähdä.
Meinasi hermo mennä ihan tosissaan tuohon kusettamiseen. Perkele. Hyvä mielikuva tästä maasta alkaa muutaman hustlerin takia kärsimään kovasti.
Eilen juha ja tommi kävelivät samanlaisen hemmon kanssa 5km yhteen suuntaan ja saman verran takaisin, turhan takia.
Tosiasiahan on se ettei tuolla jampalla ollut yhtäkään ostajaa oikeasti "pomo ravintolassa" olisi vain ollut seuraava autokauppa.
Ja seuraava "pomo onkin tuolla ravintolassa" olisi ollut seuraava autokauppa.
Autostaan täällä tosiaan pääsisi helposti eroon, jos haluaa antaa sen ilmaiseksi.
Mutta meillä on jo seuraavat kujeet ja maat mielessä mihin tarvitsemme autoamme, niin jää Land Cruiserin myyminen pilkkahintaan vasta seuraaviin maihin.
Katselimme eilen että Käymme Ghanassa katsomassa vähän kansallispuistoa (ja ziraffeja) ja Volta-joella sitten vesiputouksia.
Kuulostaa siltä että ens viikolla nähdään villieläinten ostalta se osuus pimeästä afrikasta.
Mutta, taas aika ruveta kokkailemaan jos vaikka ruoka laannuttaisi tätä säheltäjien aiheuttamaa kiukkua :)
pv 17
Bamakosta pääsimme aamun sekoilujen jälkeen Burkina Fason ja Malin rajakaupunkiin Sikassoon josta löytyi edullinen hotelli johon jäimme yöksi.
Päivä oli taas pelkästään ajamista siis pitkin heikkoja teitä.
Sikasson hotellin pihassa toimi paikallinen karatekoulu jossa oli pääkouluttajana mustavöinen musta mies.
Aurinko alkoi laskemaan kun kurvasimme hotellin pihaan kesken lämmittelyjen. Kannoimme kamat sisään, tilasimme syömistä ja menimme taas
pihalle baariin istumaan ja nauttimaan edullista olutta. Taas muutama olut ja uni hyökkäsi päälle.
Safka ja bisse ei mitään päätähuimaavan kallista ollut. Neljälle lihaisat ateriat maksoivat yhteensä kympin verran kahden vesipullon kera, ja oluetkin olivat reilun euron pullo. 0.65l pullo =)
pv 18
Lähdimme liikkumaan kohti burkina fason rajaa kuuden jälkeen aamulla juuri kun aurinko oli alkanut nousemaan.
Tiellä ei ollut paljoa liikennettä kolmeen ensimäiseen tuntiin, mikä on erittäin kiva juttu.
Ajettuamme pari tuntia alko taas pieni nälkä hiipimään päälle ja pysähdyimme jossain pikkukylässä aamupalalle.
Kolme cafe au lattea, tee, leivät ja omeletit neljän spriten kanssa maksoi hämmentävät 5e. Ja oli hyvää!
Leipä oli juuri leivottua, maito juuri jostain eläimestä ulos otettua ja kananmunat vielä lämpimiä kun ne olivat kanasta tulleet pari tuntia aiemmin ulos.
Ja taas matka jatkui kohti rajaa. Rajalle päästyämme alkoi taas neuvottelu.
Ulos malista pääseminen oli helppoa, ainoa ongelma oli että viimeisellä tarkastuspisteellä tullin edusta alkoi tiedustelemaan jotain auton
paperia jota ei ollut... Kiinnostavaa ettei sitä ollut missään muualla kysytty, tai rajalla sisääntullessa tarjottu.
Vartin selittelyn, paperien selaamisen ja käsien nostelun jälkeen matka jatkui toiseen maahan.
Burkina fason puolella alkoi sitten se mitä oltiin jo odotettu, dollarien kyseleminen :D
Rajavartijat sanoivat vaan morjens, menkää bobo dioulassoon hakemaan viisumeita, meiltä on paperi lopussa!
Siis oikeasti, valtakunnan rajalla on viisumi-paperi lopussa :D:D:D
No ei siinä mittään, kielitaitoinen rajavartija toivotti meidät hyvin tervetulleeksi maahan ja kehotti tullaamaan auton vielä maahan tien toisella puolella.
Suomen passi on kyllä mielenkiintoinen asia pitkin maailmaa. Neljällä sellaisella kun matkustaa niin autoa ei tutkita missään.
Meidän kanssa samaan aikaan tulliin tullut puskataksi tyhjennettiin täysin tavaroista ja ihmisistä, ja ihmisten tavarat tutkittiin läpikotaisin.
Meidän autoa ei käynyt edes yksikään tullivirkailija katsomassa.
Meikäläinen meni taas neuvottelemaan auton tullaamisesta. Joka maksaisi tällä kertaa 5000 CFA:ta, jota ei ollut yhtään kun kaikki
oli käytetty edellisessä maassa loppuun :/ Kysymykseen "kävisikö eurot?" vastaus oli "ei, mutta dollarit olisivat todella jees"
Hajotus maksimus. Vartin verran selostin ettei ole cefoja eikä dollareita, mutta euroja olisi.
Puolen tunnin taistelun jälkeen jätin tiskille 10€ (joka on 6550 CFA:ta) ja jatkoimme matkaa.
Suurin ongelma tässä oli se että rajavartijoilla ei kuulemma ollut vaihtorahaa CFA:na annettavana.
Noh, meikäläisen edellä ja välissä tuli jamppoja sisään jotka maksoivat semmoisilla rahoilla joita olisi voinut antaa meille takaisin...
Noh, pari euroa tullivirkailijoiden taskuun helpotti taas meidän elämää ja matka jatkui kohti Boboa.
Boboon päästyämme alkoi julmettu poliisin päämajan etsiminen mihin kului taas perusaika, pari tuntia.
Saimme rahaa vaihdettua taas paikalliseen valuuttaan, tankin ja ylimääräiset polttoainesäiliöt täydennettyä, ja loppujenlopuksi
löysimme sen Bobon poliisin headquarterin. Joka sinällään oli vähän haastavaa kun rakennuksessa ei missään lue mitään ja paikalliset
antavat joka kerralla erilaiset ajo-ohjeet mihin pitäisi mennä.
Pääsimme sisään päämajaan ja aloimme metsästämään viisumia. Noh, toimistosta löytyi big momma joka ei puhunut kuin ranskaa.
Ei siis _sanaakaan_ englantia vaan pelkkää ranskaa. Noh, lottoamalla aloimme juhan kanssa taas täyttämään viisumihakemusta.
Meikäläisen hakemus oli ensimäisenä valmiina ja ojensimme sen mammalle joka alkoi lukemaan sitä, ja korjaamaan oikeaksi kovaa vauhtia.
Punakynä viuhui ja huuto oli kovaa. Suurin messuaminen tuli siitä ettei meillä ollut antaa osoitetta missä majailemme Burkina Fasossa.
Eikä auttanut edes selitys siitä että tulimme vasta kaupunkiin ja tulimme suoraan metsästmämään viisumia, ja sen saatuamme lähdemme heti eteenpäin
Toimiston 5 sanaa englantia puhuva kaveri sitten selitti meille että kun klo 12 viisumit menivät sisään, niin tulkaa neljältä takaisin niitä hakemaan.
Eli siis taas yksi menetetty ajopäivä. Siirryimme parinsadan metsin päähän ruokailemaan ja kiroilemaan.
Välihuomautuksena tässä vaiheessa voimme sanoa että ensimäiset 2 passikuvaa menivät vasta tässä vaiheessa!
Ruokaltuamme havaitsimme vieresä yhden synkimmän näköisistä hotelleista tällä reissuilla, ja päätimme jäädä siihen yöksi.
Tosiseikka on että kuudelta tulee jo pimeää ja jos viideltä pääsisimme ajamaan Bobosta eteenpäin olisi päivä jo hävitty.
Pankista taas pieni sivuhuomautus.
Pankkitoimintahan täällä afrikassa on paskaa, ja käsittämättömän hidasta.
Ja burkina fasossa se toiminta vaan hidastui ja huononi entisestään.
Juha hajosi pankkiin ihan täysin. Kipaisi pankista ulos että "jes, sivistystä: jonotusnumero!"
Tuntia myöhemmin pankista ulos puhistessaan messusi että minkähän takia se jonotussysteemi on kun ei rahaa vaihdeta kuin yhdeltä kassalta.
Ja tälle kassallehan ei kelpaa kuin vain ja ainoastaan SADAN (100) euron tai dollarin setelit.
Hetken selittelyn jälkeen matkanjohtajallakin alkoi pää hajoamaan ja kipaisi yläkertaan, ja ensimäisestä ovesta sisään.
Se nyt sitten onneksi sattui olemaan pankinjohtajan huone josse ensimäisenä kaikui suomeksi "MIKÄ VITTU TEITÄ AFRIKKALAISIA VAIVAA?!?!"
Tämän ja parin minuutin neuvottelun jälkeen pankinjohtaja tuli kertomaan rahanvaihtajalle uusia ohjeita.
Tämä hajoaminen aiheutti sen ettei pankki ottanut edes vaihtopalkkiota rahoista :)
Pankki ja viisumiseikkailuiden jälkeen suuntasimme rotankoloon jota hotelliksikin kutsuttiin.
Kamat sisään ja ihmettelemään mihin ollaan tultu.
Pienen lepotuokion jälkeen suuntasimme takaisin hakemaan neljäksi luvattuja viisumeita.
Iso musta mamma oli silmittömän hämmentynyt kun olimme tasan klo 1600 hakemasa viisumeita.
Kaikkien onneksi meidän edellä oli ranskalainen mimmi joka puhui sitten englantiakin, ja käänsi meidän juttuja suuntaan ja toiseen.
Ja saimme ne viisumitkin peräti jo hieman viiden jälkeen. Musta mamma päivitteli monelle poliisille että ovat nuo pohjoisen miehet omituisia.
Tulevat viimeisinä hakemaan ja noutoajan kuultuaan ovat siihen aikaan paikalla myös niitä visoja hakemassa kun on pyydetty.
Jupinan ja napinan saattelemana olimme siis virallisesti maassa.
Illalla hotellilla tommi jäi sitten vielä lukkojen taakse kun oven lukko hajosi :D
Lukitsi oven sisäpuolelta ja yritti avata sitä, ja kas. Ei auennutkaan enää.
Kieli jonka pitäisi liikkua avauskahvalla oli päättänyt luovuttaa ja hypätä ulos paikoiltaan ja jumittaa oven kokonaan.
Kävin respaan sanomassa että ois tilanne, ovi ei aukea ja sisällä on tommi. Noh, paikalle vaappui nainen viiden minuutin päästä
veitsen kanssa ja rupesi yrittämään kielen liikuttelua. Fail.
Kymmenen minuutin päästä meni hakemaan talkkaria joka tuli haarukan kanssa. Isompi fail.
Tässä vaiheessa piti sitten vielä uudestaan sanoa että hei, siellä on oikeasti ihminen sisällä että voidaanko ruveta tekemäänkin jotain säheltämisen jälkeen.
Hetken kuluttua paikalle ilmaantui kolmas jannu ruuvimeisselin kanssa ja yritti saada samaa kieltä menemään paikoilleen.
Kaikki jotka ovat joskus lukkoja purkaneet tietävät ettei se vaan onnistu niin että ovi on kiinni.
Puolen tunnin kohdalla molemmat mustat miehet olivat häipyneet tiehensä ja jäljellä oli vain respan nainen onnetoman ruuvimeisselinsä kanssa.
Kohteliaasti siirsin naisen sivuun ja sanoin että tehdäänpäs tämä nyt sitten meidän tavalla.
Sanoin tommille että potkaisee oveen lukon kohdalle napakasti kun sanon, ja aloitin itse samalla taivuttamaan peltiovea mutkalle.
Väänsin sen yläreunastaan sen verran auki että sieltä näki jo sisään ja sanoin vaan tommille, että potkaises ny. Ja hoplaa, ovi aukesi heilahtaen.
Yönmusta respaneiti vaan tuijotti vierestä ja ihmetteli mitä tapahtui. Vähän aikaa toimimatonta lukkoa ihmetelleenä kysyimme tulisiko huoneen vaihto kysymykseen.
Ei tullut. Keräsin taas itseni ja lähdin vääntyneen kielen kanssa autolle. Onneksi kirves ja viilapenkki kuuluvat auton varusteisiin =)
Taivutin metallia vähän kiukun laannuttamiseksi ja vein suoraksi taotun kielen respaan ja kerroin että voivat korjata lukon meidän lähdön jälkeen.
Saihan oven kuitenkin lukkoon sentään nyt taas.
Ja taas kerran, moskiittoverkot kattoon. Viereiseen ravintolaan syömään paikallisesti kalliisti =) ja vatsat täynnä nukkumaan.
Ja odottamaan aamulla kuudelta nousemista...
pv 19
Bobosta suhautimme hirveää kyytiä kohti Ghanan rajaa jonka odotettiin olevan ensimäinen järkevästi toimiva raja.
Tulin kuulemaan muutaman kerran suustani päässeen lauseen "joo ei se ole muuta kuin heilautetaan kättä tullivirkailijalle ja otetaan leimat passiin"
Eli siis todellakin kaikkea muuta, Burkina Fason puolelta näppärästi pihalle ja Ghanan puolelle.
Welcome to Ghana kyltin alla alkoi sitten ongelmat. Immigration service vilkutti että menkää tullin puolelle, ja tullista meidät
lähetettiin taas immigration serviceen. Koska Hamile on pieni rajakaupunki, ei sieltä voida myöntää viisumeita rajalta!
Prkl. Palaan tähän vielä myöhemmin. Ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin yhtä lähellä kuin lähin ala-arvoisin virkailija.
Suuri musta päällikkö sanoi jannulle että tsaptsap, kamat kasaan, lähdet suomalaisten mukaan matkalle kohti Wa'ta josta viisumit irtoaisivat.
Noh, ja taas sitten tullin puolelle jossa ongelmat taas jatkuivat. Suuri musta johtaja messusi kovasti että ei tänne noin vain tulla, ja ei varsinkaan ilman CDP:tä.
(tässä vaiheessa sanon että Ghanan nettisivuilla lukee että niillä(kin) on olemassa väliaikainen maahantuontilupa jonka saa rajalta)
Tätä paperia kun tiedustelin niin sain aika kiukkuiseen sävyyn kuulla että tietoni ovat vääriä ja ettei sellaista todistusta täältä tulisi saamaan.
Ja että ilman CDP:tä maahan ei olisi asiaa. Timo kuitenkin alkoi vissiin jossain vaiheessa kiukustumaan meikäläiseen, ja hajosi myös
pihan toisella puolella vaikuttavaan immigration serviceen.
Immigration service oli laittanut meidät jo tilanteeseen että jouduimme ottamaan virkailijan mukaamme ja ajamaan Wa'han saadaksemme viisumin.
Tullin puoli ei olisi halunnut päästää meitä maahan ilman CDP:tä, mutta oli nyt pakotettu päästämään meidät maahan kun Wa'han piti päästä, olimme
jo maksaneet immigration officeen mukanamme matkustavan virkailijan Wa'ssa viettämän hotelliyön, sapuskat ja bussilipun takaisin.
Timppa soitti keskisuurelle johtajalle Wa'n yksikköön josta kuului vastaus, lähetä pojat autoineen tänne, katsellaan täällä uudestaan.
Noh, 117.4km Hamilesta Wa'han otti melkein neljä tuntia aikaa tien KÄSITTÄMÄTTÖMÄN huonon kunnon takia. Tiellä oli halkaisijaltaan metrin mittaisia ja syvyisiä "pikku" kuoppia
jotka olivat luonnollisesti täynnä vettä. Auto huusi hoosiannaa koko matkan, ja eikä taivaalta satanut vesi helpottanut elämää, pyyhkijäthän eivät toimineet..
Hivenen ennen lähtöä Immigration servicen ja tullin edustajan välille meinasi tulal tappelu kun kumpikin halusi laittaa mukaamme oman virkailijansa.
Onneksi autoon ei mahtunut kuin yksi niin emme joutuneet maksamaan kuin 40 cediä. Koska paikallista rahaa ei ollut maksu suoritettiin euroilla.
Immigration servicen johtajan mukaan kurssi oli 10€ = 13cediä, 30e kuitenkin riitti.
Myöhemmin katseltuamme oikeaa kurssia syykin selvisi, 10€ oli 16, melkein 17cediä. Virkailijalle jäi taas ylimääräinen päivän palkka käteen.
Wa'ssa perillä oltuamme suuntasimme pankkii rahanvaihtoon että saisi visoja lohkeamaan. Maahantulovirkailijan valvomana suritettiin pankissakäyntikin.
Pankin jälkeen menimme ensimäisenä kyselemään viisumia jonka saaminen olikin taas mielenkiintoinen operaatio.
Alunperin piti Wa'sta suunnata kohti Tamalea ja pohjoisesta rajan yli, johon lyhyempi tarjottu 48h viisumi riittäisi.
48h viisumi maksaisi siedettävät 25$, ollen kyllä kalleimmasta päästä tällä reissulla.
Ainoa toinen vaihtoehto, 14pv viisumi maksaisikin sitten 100$ per nenä.
Noh, Immigration service ymmärsi ongelmamme ja oli heti ensimäisenä sitä mieltä että otamme sen 14 päivän viisumin, vaikka tarkoitus oli viettää
Ghanassa niin vähän aikaa kuin olisi vain mahdollista. Joten, emme lyöneet lukkoon mitään viisumikuvioita vaan suuntasimme
paikalliseen tullin päämajaan ihmettelemään mikä olisi päivän seuraava kuvio.
Tullissa sitten taas kului aikaa. Samat jorinat kuin rajallakin ettei ole tilapäistä maahantuontitodistusta jne paskaa.
Suuri johtaja kuitenkin sitten muistikin että aikaisemmin vuoden aikana oli ollut vastaavanlainen tapaus.
Noh, paskanahan äijä oli että kun olimme jo maassa niin jotain pitäisi keksiä kun ei meitä enää voisi häätääkkään näppärästi.
Ratkaisuksi ongelmaan tuli nyt sitten ranskalaisten esimerkkitapaus jonka seurauksena pääsin allekirjoittamaan paperin
jossa lupaan pyhästi etten myy tai lainaa autoa kenellekkään maassaolon aikana, ja että kuukauden sisään käymme näyttämässä autoa
ACCRASSA, tullin päämajassa, ennen maasta poistumistamme. Hajoaminen, hyvästi tamalen kautta meneminen ja turistihelvetin välttäminen.
Vaihtoehtoja ei siis enää ollut, paperi mukaan ja immigration serviceen hakemaan pidempää viisumia hampaita kiristellen.
Ghanaan sisääntulo maksoi yksistään enemmän kuin muihin maihin on maksanut yhteensä, siitä huolimatta ettei auto maksanut mitään.
Immigration servicen suuri johtaja kuitenkin puffasi meille maataan kovasti kun selvisi että joudumme ottamaan pitemmän viisumin.
On paljon nähtävää ja koettavaa, että ottakaa rennosti ja viihtykää. Selvisi myös että ko jampan velipoika asuu helsingissä.
Pieni on maailmakin. Halusi kovasti kuulla suomesta ja kertoi olevansa tulossa käymään sinne piakkoin moikkaamaan veljeään.
Edestakaisen sompailun aikana pudotimme virkailijan kyydistämme ja saimme uuden saattajan. Saattaja myös raapusti passeihimme
viisumit suuren päällikön kanssa jutellessamme. Ohjasi meidät vielä hotelliin kun pimeä rupesi puskemaan päälle ja ei ollut
pienintäkään ajatusta siitä mihin menisimme yöksi. "hotelli"yö Wa'ssa maksoi neljältä jannulta kaikki 8€, mutta olipahan taas rotankolo.
Pienen valonhäivähdyksen pimeyteen toi Momma's kitchen johon menimme syömään. Safka oli hyvää, täyttävää ja halpaa.
Taidettiin koko ryhmä vetää vatsat täyteen taas jollain seitsemällä eurolla.
Kupu ravittuna taas moskiittojen sekaan vetämään zetaa, ja odottamaan aamua.
pv 20
Wa:sta kohti Larabangaa ja luonnonpuistoa ja tie oli ihan vitun kauheassa kunnossa koko matkalta.
Ensimäinen sata kilometriä oli asfalttia ja sitten taas mentiin offroadia seuraavat 66 kilometriä aina luonnonpuistoon asti.
Puistoon sisääntulo maksoi muutaman latin paikallista rahaa, noin 5€ oikeaa rahaa.
Tarkoituksena oli nukkua yö täällä, seuraavana päivänä suunnata safarille, nukkua toinen yö ja lähteä liikkumaan kohti Kintapoa ja vesiputouksia.
Saapumisiltapäivänä tutkimme paikkoja ja varasimme yhden huoneen ja yhden telttapaikan. Pojat nukkuvat kolmistaan huoneessa
ja meikäläinen parinsadan metrin päässä puun alla teltassa. Mikä on sinällään aika rokkia kun täällä Afrikan yössä sitä ääntä oikeasti on.
Yritimme selvittää mahdollisuutta päästä autolla safarille, joka ei ollut mahdollista tänä saapumisiltana kun oli juuri satanut
Mutta ehkä mahdollista seuraavana päivänä jos ei sada. Olimme sen verran rikki ettemme edes lähteneet kävellen liikkeelle illalla
vaan tyydyimme levittämään kamat, kasaamaan teltan, syömään ja juomaan. Ja bongaamaan salamoita.
Ukkonen iski illalla päälle oikein huolella ja taivas vilkkui muutaman tunnin oikein huolella. Ja vettä tuli.
Tässä vaiheessa olin erittäin tyytyväinen siihen kun tiesin telttani olevan vedenpitävä. Josta lisää seuraavana päivänä.
Muutama bisse, kalakeittoa, salaattia ja pihviä naamaan, ja nukkumaan villisikojen viereen. Kyllä, nukkumaan villisikojen viereen.
Otettiin huone ja mentiin sinne suihkuun ja ihmettelemään tulevia suunnitelmia.
Piti hakea autolta jotain ja huomattiin että meidän kämpän edustalla röhkii pari viilisikaa, jotka ristittiin Jarkoksi ja Peteksi.
Jarkko ja Pete olivat pari kertaa portailla odottamassa sisäänpääsyä mutta ei kertaakaan niitä sisään päästetty.
Illalla kun lojuimme uima-altaan vieressä bongasimme muutaman norsun ja muutaman apinan, kasan lepakoita, lintuja ja lauman villikauriita.
tuo kyseinen lauma oli kanssa kämpän oven vieressä postialemassa, lauma käsittää noin 100 elukkaa.
Eläimiä täällä siis on :)
Noh, safari alkaisi aamulla seitsemältä joten aikaisin kahdentoista aikaan nukkumaan. Pojat hotelliin, ja meikäläinen telttaan.
pv 21
Vitutus. Heräsin saatanalliseen vesisateeseen. Teltta olisi lähtenyt kellumaan eteenpäin jossei olisi niin hyvin naulattu maahan kiinni.
Teltan pohjakin on onneksi aika hyvin vedenpitävä, mikä esti meikäläisen suuremman kastumisen.
Telttapaikan siirtäminen pari metriä vasemmalle tai oikealle olisikin ollut virhesiirto, silloin olisin ollut varmaan joessa.
Kuuden aikaan nousin ja tommi tulikin samaan aikaan kyselemään josko mentäisiin kohti safaria.
Täräytin Land Cruiserin tulille ja siirryimme sadan metrin päähän odottamaan safarin alkua.
Sinne päästyämme kuulimme että vettä on satanut, ja sataa koko ajan, niin paljon ettei autolla matkanteko ole mahdollista.
Voi perkele. Auto takaisin parkkiin ja takaisin nukkumaan. Muutaman tunnin jälkeen uusi heräys ja aamupalalle.
Josta olimme taas onnellisesti myöhässä. Aamupalaa joka kuuluu huoneen hintaa tarjoillaan 6:30-09:00
Voihan saatana. Taas pari kuppia kahvia naamaan ja vähän omelettia sisään.
Vettä sataa taivaalta koko ajan ja safarille ei pääse sateella, ei autolla eikä kävellen.
Timot eivät edes kävele sateella. Hajottaa ihan vitusti, ensimäistä kertaa koko reissulla.
Ainoa mikä oikeastaan oloa helpottaa on se että olemme jo matkalla tänne nähneet enemmän maisemia ja eläimiä
kuin ihmiset jotka ovat täällä olleet jo useamman päivän niitä bongailemassa.
Tässä ravintolan pihalla käy vähän väliä joku apina varastelmassa safkaa pöydistä ja henkilökunta ajaa niitä pois samalla kun me kuvaamme.
Sadekausien aikaan tänne ei siis tosiaan kannata tulla jos haluaa päästä kävellen tai autolla puistoon liikkumaan.
Kello alkaa olemaan puoli neljä jolloin safarin pitäisi alkaa, mutta ei sinne pääse kun vettä sataa.
Syömme nyt siis, juomme muutaman bissen ja lähdemme aamulla auringonnousun aikaan suuntaamaan kohti kintampoa
jossa meitä odottaa vesiputoukset, joissa ei varmaan meidän tuurilla ole enää vettä kun kaikki on täällä satanut taivaalta alas.
Kintapon jälkeen pitäisi seuraavana päivänä mennä kohti accraa, ja maanantaina näyttämään autoa tulliviranomaisille.
Ja sitten heti sen jälkeen kohti Togoa jossa pitäisi päästä hetkeksi lomailemaan ja myymään autoa.
pv 22
Kintampo ja hajoaminen.
Aamu alkoi taas normaalisti kuuden aikaan, ja kuten olemme jo tottuneet ajopäiviin, se alkoi krapulassa.
Kävimme safarilla heti seitsemän jälkeen ja näimmekin joitakin eläimiä.
Tuli nähtyä kauriita, norsuja lintuja apinoita ja vaikka mitä.
Hivenen vaan naurattaa se että olimme jo ennen puistoa ja puistossa ennen safaria nähneet samat eläimet isompina laumoina.
Myöskään oppaan kertomat tarinat siitä että hän on nähnyt leijonan kerran kymmenen vuoden aikana, ja etteivät isot pedot liiku
sateen aikaan ja päiväsaikaan mihinkään. Noh, eihän tämä ole korkeasaari niin emme jaksaneet olla edes pettyneitä
Metsässä suoritettu ajelu ja vesiesteiden ylittäminen oli itsessään jo sen verran hauskaa ettei jellonan ja hyeenan missaaminen harmittanut
Hyökkäsimem parin tunnin ajelun jälkeen aamupalalle ja aloitimme laskun maksamisen. Sen maksamiseen menikin taas melkein pari tuntia :)
Laskun loulta valmistuttua lähdimme siirtymään kohti kintampoa ja odotettuja vesiputouksia.
Vielä puistosta poistuessamme näimme enemmän norsuja, vesipuhveleita ja apinoita kuin koko safarin aikana :D
Fanttilauma ylitti tietä ja saivat isomman etuoikeudella tulla rauhassa eteen kolmion takaa.
Tämän jälkeen alkoikin päivän kiinnostavin osuus, viimeinen 100km safarieste soratien muodossa.
Sadekauden aikaan ja jälkeenhän tiet ovat hirveässä kunnossa. Tämä 100km oli sitten meille kohtalokas.
ENNEN tätä offroadpätkää auton vikalista oli seuraavanlainen:
Sähkölaitteista toimi:
puhallin, sekin tosin osittain (lämpöleikkasi saharassa kiinni ensimäisen kerran).
Käsijarrun merkkivalo
Hehkun merkkivalo
Hanskalokeron valo
Valot ja vilkut. Ja siinä ne olivatkin
EI toimi:
Sisävalo
Lasinpyyhkijät
Volttimittari, polttoainemittari ja lämpömittari
Nelivedon merkkivalo
Latauksen merkkivalo
Rekisterikilven valo
---------------------------------------------
Offin jälkeen toimivista osista oli menetetty:
Käsijarrun merkkivalo (palaa koko ajan)
Valot ja vilkut (valot, poislukien pitkien merkkivalo rupesivat toimimaan uudestaan myöhemmin)
Käyttö- ja käsijarru (11:45 katosi käyttöjarrut)
Karjapuskuri joka irtosi hitsauksistaan tuplasti. Puskurin omat hitsaukset luovuttivat ja hitsaukset joilla se oli kiinni puskurissa pettivät.
Polttoainetankki rupesi vuotamaan solkenaan naftaa pienen tiputtelun sijasta
Neljästä jousipakasta kolme on kääntynyt väärinpäin (iskunvaimennus oli jo menetetty aiemmin)
Kori on puoliksi irti rungosta.
Ilmanputsari irtosi
Pakoputki katkesi kahdesta kohdasta. Ensin kahden äänenvaimentajan välistä ja sen seurauksena myöhemmin myös ihan pakosarjan juuresta.
Akut olivat irronneet ja murjoneet toisen maadoituksen paskaksi, kuten myös syylärin paisarin.
Ohuet maadoitusongelmat selittänevät myös mittariongelmia kun ne aina välillä toimivat, ja välillä eivät.
Laitamme tuossa jossain välissä hieman videopätkää näytille, kun tien kuntoa on sanoin turha selittää.
Vikalista kasvaminen toiselle sivulle yhdessä sadan kilometrin pätkässä kertonee kaiken mahdollisen.
Mutta, elossa sieltäkin päästiin ja jarruttomalla (no okei, ei puutu kuin toinen piiri) autolla suhailimme
parisensataa kilometriä odotetuille kintampon vesiputouksille.
Päästyämme suhteellisen mahtipontisesti murisevalla autollamme putousten portille tuli meitä vastaan kaksi nauravaista hollantilaista
joihin olimme edellisenä iltana tutustuneet eläinpuistossa. Kehuivat kuulleensa meidät jo kauas :D
Jutusteltiin pari sanaa mukavia ja he lähtivät kohti kumasia bussilla, ja me kohti putouksia.
Putoukset sinällään olivat kyllä pienoinen pettymys kokonsa puolesta, mutta paikalliset nauttivat.
Ilmeisesti jos olet kotoisin tuhansien järvien maasta niin veden putoaminen ei ole niin sykähdyttävä kokemus, toisin taas kuin
tummahipiäisille jannuille joista lähti suuuuunnaton älämölö putousten alla. Kivaa tuntui olevan heillä.
Me taas nappasimme muutaman kuvan ja kiipesimme portaat takaisin ylös ja aloimme suunnittelemaan tulevaa.
Alunperin suunnittelimme jäävämme kintampoon yöksi ja seuraavana päivänä jatkavamme accran liepeille, ja maanantaina kohti tullia ja togoa.
Päivänvaloa oli kuitenkin vielä niin paljon jäljellä että päätimme yrittää valoisan aikaan Kumasiin, josta olisi taas lyhyempi matka Accraan.
Noh, tie oli hyvää soratien jälkeen aina kumasiin asti, ja se oli kyllä siunaus autolle.
Sen verran täytyy kyllä vielä sanoa että hivenen liikaa hidastetöyssyistä nämä timot pitävät joita on kilometrin matkalla 6-14kpl, osa vielä satasen alueella.
Toisaalta, alle 20cm korkeita töyssyjä ei meidän Maiden Ylittäjä enää edes noteeraa.
Se vaan pompottelee menemään ilman kummempia maneereita.
lauantai 16. elokuuta 2008
Kulkeepi lapsonen maailmalla jossain...
Jep! 11.8.2008
Eddie`s Bar oli täydellinen elämys ja meikän tämänhetkinen matkan kohokohta. Muistoksi jäi kasa kuvia, juliste ja tarroja. Toivottavasti ne eivät matkanvarrella huku tai tule ryöstetyksi.
Kovaa ajoa, ( "aurinkomatkojen" tyylille uskollisena ) on ollut Portugalista asti. Ite en ole ollut enään niin ahkerasti ratissa. Iso G ja Juha on hoitanut kuskin hommia hyvin. Viimeinen yö Euroopassa "nukuttiin" jossain satama-alueella Espanjassa ja venailtiin lautan lähtöä Marokkoon. Hotellin buukkaus meni mönkään ja päädyttiin mutkien kautta sit kyseiseen ratkaisuun. Pieni krapula ja univelka painoi ainakin meikäläistä, mutta hyvin heräsi taas, kun päästiin Tangeriin. Muuttui sitten hetkessä koko matkan touhu ja maisemat. Liikenne aivan kaamea sekamelskaa ja itse en ainakaan aio ajella kaupungeissa. Antaa noiden rattimiesten hoidella hommaa kotiinpäin. Muutamia läheltä piti tilanteita kyl on ollut ja niiltä ei voida välttyä.
Kunhan auton maalipinta vaan säilyisi ehjänä.
Marokko on kyl paikoitellen kaunis maa. Maisemat ovat suuremmaksi osaksi hiekkaa ja kiveä. Roskia teiden varsilla ja muutenkin kaupungit ovat kuin sodan jäljiltä. Paljon on pojilla vielä rakennettavaa. Hirveästi on keskeneräisiä rakennuksia. Eka yö vietettiin, jossain rannalla hotellissa missä oli paikallisilla kovat pileet. Kyl sitä näköjään voi pitää hauskaa ilman viinaakin. Hajoaminen tapahtui baarissa oluen sijasta tarjottiin vettä tai limpparia. Matkanjärjestäjä on ihan rikki. Onneksi oli muutama olut säästynyt Portugalista joita sit pystyi maistella.
Saharassa ei sit ole kuin pitkiä suoria ja hiekkaa. Sitä hiekkaa on sit aivan tajuttomasti. Hienoa seutua ja mikäs siinä ajellessa sekä matkata hiekan ympäröimänä. Viimeinen yö Marokossa vietettiin ihan Mauritanian rajan tuntumassa. Takana ajoa taaskin reilut 1300 km. En tiedä edes tarkkaa lukua, kun valvominen vie vähän ajatusta aina jännille urille. Kauhistelin jätkille Mauritanian tilannette, mut eihän reissua, nyt voi kesken jättää. Vähän kyl jännitti hypätä sisällissodan keskelle. Niin ainakin on kerrottu meille Mauritanian tilanteesta. Poliisitkin toivottavat vaan "Good Luck" :o) Asia kunnossa...
Rajan ylitys Marokosta Mauritaniian oli meikälle taas uus kokemus. Jonotusta keskipäivän auringon alla odottaessa, että saa leiman passiinsa ja pääsee jatkamaan matkaa ei kenenkään maalle. Mauritanian rajalla viisumien hakua ja hikisiä leikkimökin kokoisia koppeja, joista Iso G kävi noutamassa viisumeja. Dollarit on vat kuulemma täällä aika roskaa. Tahtovat euroja ja eihän meillä ole, kuin Dollareita. Saatiin vaihdettua kovan väännön jälkeen "rahanvaihtajalta" itsellemme valuuttaa, että saimme viisumit ja autoon paperit. Joku kuusi tuntia siinä meni kaikenkaikkiaan, että pääsimme etenemään ja kohti siällissotaa.
Nyt olen rannalla "La Paillu". n. 20 km Mauritanian pääkaupungista. Ranta on jonkun ranskalaisen omistama mesta ja hiekkarantaa on silmän kantamattomiin ja vieressä on baari... joka on kylläkin kiinni. Ensimmäinen yö takana teltassa ja toinen jo odottaa. Ollaan pidetty tämä päivä ihan lepoa, kun tuo viimepäivien ja öiden reilu 1500 km siirtyminen vie mehut pois vähän joka jätkältä.
Ei tämä Mauritania nyt vielä ainakaan tunnu pahalta paikalta. Lämmintä ja hiekkarantaa riittää Atlantin rannalla. Voiko pieni matkailija parempaa levähdys paikkaa itsellensä löytää. Ei ainakaan sisällissota näy mitenkään. Katotaan sit ku jatketaan, joskus matkaa.
Huomenna sit taas kohti Malin rajaa ja vielä ehkä mahdollisesti yksi yö Mauritaniassa ja sit poistuminen tressaavan ja pitkän jonottamisen jälkeen Maliin. Mitä ilmeisimmin näin käy.
Pienenä top 10 vihjeenä voisin antaa vielä lopuksi, että ei kannata Espanjassa näytellä jo aikoinaan Dion lanseraamaa "pirunsarvi" käsimerkkiä, joka on tunnettu ainakin suomalaisissa hevipiireissä. En Espanjassa se tarkoittaa jotain, josta
saa ainakin 50 € sakon. T: sakon saanut :o)
12.8.2008
Homma jatkuu...
Herättiin keskellä yötä, kun telttojemme viereen kaarsi auto ja alkoi armoton mölötys. Onneksi olivat vain matkalla viereiseen baariin kai viemään jotain. Yö oli muuten rauhallinen ja hikinen. Hiekkaa on jokapaikassa, sisällä ja ulkopuolella telttaa. Siltä ei voi välttyä, kun saharan rannalla telttailee ja viettää yönsä. Suihku kans olis kiva. Viime kerrasta onkin jo muutama päivän aikaa... Eiku aamulla matkaan kohti Malia.
Nyt ollaan ajeltu melkein läpi Mauritanian ja hiekkanäkymät on vaihtunut jo vähän vihreämmäksi. Alkaa jo perus Afrikka mitä tv:stä näkee jo tulemaan eteen. Kärpäsiä, kuolleita eläimiä ja savimajoja, joissa ihmiset elävät omaa pientä elämäänsä. Juha ajoi urhoollisesti koko päivän ja hoiti pojille välillä kylmää kokista. On muuten aika ulkopuolinen fiilis ajellessa pikkukylien läpi. Huomaa, että ei olla jokapäiväinen näky täälläpäin. Kääntyviä katseita ja huuteluja saamme osaksemme. Team Leaderin käydessä kaupassa täyttyy kauppa kummasti kylän asukkaista. Jos suomalainen katselee Afrikan "yökköstä" pitkään, niin aivan samanlaisia ovat paikalliset meitä vaaleita kohtaan.
Hotellissa lähellä Kiffaa, jossa nyt tätä kirjoittaessa olen, vietämme tämän seuraavan yömme. Torakoita on ihan järjettömästi. Laihoja sellaisia
Afrikkalaistyylisiä pikku pirulaisia. Hyvää Yötä pojille sit vaan moskiittoverkkojen alle. :o) Hotellin ruoka oli ranskalaisia ja jotain lihaa, jota en tahdo edes tietää... ei mikään makunystyröiden riemunvoitto, mut nyt ollaan Afrikassa. Ei oo Kebabbia tarjolla. :o)
Huomenna olis sit meno Maliin vihdoin ja viimein. Toivottavasti rajalta saa viisumit tai muuten tulee pitkä miinus Iso G:lle. On kuulemma ottanut selvää etukäteen, että pitäisi saada rajalta visat hankittua.
Ei kyl hirveästi tämä poliittinen tilanne näy täällä ajellessa. En tie onko tuuria vai mitä, mut rauhallista on ollut. Pääkaupunkista lähtiessä näkyi ainoat tykit ja sotilasajoneuvot vartioimassa tietä. Ulkonaliikkumiskielto on öisin voimassa koko maassa. Muuten ajo meni rauhallisesti välillä pysähdellen poliisin tarkistupisteille. Eläimiä kuljeskelee pirusti teiden varsilla. Melkein poikkeuksetta kameleita, lehmiä, vuohia ja lampaita. Joita siis makailee tienvarrella, myös kuolleina.
Mut nyt ei jaksa enään kirjoittaa. Nyt nukkuun ja Juha jatkaa punaviinin juomista Amerikan Reiman kanssa joka hankki itsellensä pienen punakan värin :O)
Jep.... Moro!
13.8.2008
Ei perjantai, mutta menee se keskiviikostakin. Aamulla matka jatkui kohti Malia. Maisemat vaihtui mitä enemmän ajoimme kohti rajaa. Hökkelikylää ja köyhyyttä. Se oli nyt todellista. Matkalla näimme mitä ilmeisimmin jonkun Mauritaniassa vaikutavan pääkihon poliisi saattuessa ja aivan järjettömän kulkueen. Kulkueen kärkiauto käski meitä ajaamaan sivuun hiekkatiellä ja kehoitti ystävällisesti näyttämään rauhanmerkkiä. Oli mitä ilmeisimmin tapahtunut jokin iloinen ja juhlittava asia sisällissodan tiimoilta. Ei tietoa, mut kai se joskus selviää meille matkaajille. :o)
Pysähdyttiin ihan normi öljyen ja auton kunnon tarkastukselle. Ilma putsari oli irti. Juha nippusiteillä korjasi MacGyver tyyliin, mutta hajoitti peukalonsa sitä tehdessä. Peukalo vääntyi sijoiltaan ja oli pakko laittaa se ominvoimin paikoilleen. Nyt on tunto pois Juhan Peukkiksesta... Sideharsoa sitä tukemaan... Toivottavasti tunto joskus palaa.
Matka jatkui kunnes... tapahtui jotain jota emme ääneen halunneet sanoa koko matkan aikana. Autosta hajosi takarengas. Pultit paskana ja vanne rikki. Mitä vittua... Keskellä ei mitään ja matkaa Maliin yli 150 km. Ei voi olla todellista. Tiet ovat tehneet tehtävänsä Land Cruiserille ja sen tekniikalle. Matkan aikana on tippunut pois sähkölaitteita ja viimeisinmmäksi on hajonnut tupakankansytytin. Eikä meillä toimi edes tuuletin...Prkl.
Hajottaa ja jännät ajat ovat edessä. Joudutaanko jatkaa matkaa reppuselässä ja ottaa vain tarpeellinen mukaan... Nyt olisi oikea hetki sille lotto voitolle.
Onneksi oltiin päästy poliisin tarkastus pisteelle. Juha teki ruutininomaisen auton tarkastuksen ja huomasi edellä mainitun vian ja rikon. Renkaan ja vanteen vaihto uuteen. Mutta pyöränrenkaiden pinnapultit oli rikki ja vararengas tyhjä. Otetaan sille vittu.... Eikä ole paikallista rahaa ja kuulemma dollarit on roskaa. Ei mee vittu hyvin taas... Tälläistä on tämä matkailu. Ihan vitun jees... meitsi dikkaa. Ei oo ihan perus reissu. Eikä mene ihan putkeen. *huokaus* Katotaan mitä tapahtuu.
Onneksi päästiin jatkamaan matkaa korjauksien jälkeen. Mielessä kävi jo matka rinkkojen kanssa kävellen kilometrejä kuumuudessa ilman vettä. Vesi varanto oli aika niukka, koska paikallisilla ei ole hirveitä varantoja tarjota matkailijalle. Juha jo pienessä mielessä suunnitteli kuinka päästään jatkamaan matkaa kolmella renkaalla. Onneksi ollaan oltu kunnolla ja rukoiltu Jalllaa, niin päästiin nyt isolla säihkähdyksellä. Todellinen ongelma on, että dollarit ovat roskaa. Täytyy vaihtaa rahaa. Auton jorjaukseen menee aikaa ja nyt voi sanoa, että en ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. En nyt sanoisi, että kuolema keskellä aavikkoa ilman vettä olisi todellista, mutta kävi se joskus synkkinä hetkinä mielessä... Ei oo ihan perus juttu, että auto hajoaa keskellä aavikkoa. Kiittäkäämme herraa.
Mut kaikki nyt hyvin. Päästiin nilkuttaen Malin puolelle. Rajalla oli taas perus vääntö... Dollarit ihan vessapaperia. Onneksi saatiin hinta kohilleen. Niorossa paikallinen "opas" bongasi meidät... ihme... Ei ollakkaan kovin erilaisia täällä. Porukkaa keränntyy mulkoilemaan meitä kun pysähdytään... akvaariokala fiilis.
Tällä hetkellä vaikka auton hajoaminen ja armoton kävelymatka ilman vettä ja ruokaa vieraalla maalla oli todella lähellä, voi tuntea itsensä taas kerran voittajaksi. En tiedä parempaa tunnetta kuin ylittää itsensä ja tehdä kaikkensa selviytytäkseen hengissä, Siihen ei pääse ihan normi Kanarian saari matkailulla. On taas opettanut minua tämäkin. Kaikilla ei ole itseensä selvyksiä asioita joita meillä on. Pakko on elää luonnon armoilla ja olemme ihan vitun pieni osa sitä. Onneksi suomessa on kaikki asiat kohdallaan. Tätä olen tullutkin tänne hakemaan. Itsensä ja omien rajojensä ylittämistä. Ei sovi kaikille, mutta suosittelen joskus kokeiltavaksi... Ihan vitun siistiä.
Helvetin iso kiitos Juhan siskolle. Koska hätämme hetkellä ja lopulta yhteyden häneen saaneena saimme tietoa, että ei ole ongelma vaihtaa rahaa ja jatkaa matkaa Malissa. Kiitos *kumarrus* Ostamme hänele viiniä ison pullon... jotain ulkomaalaista tietenkin.
Nioroon päästyä ja paikallisen oppaan bongattua meidät olemme eläneet herroiksi. Ruokaa ja juomaa on saatu pikkurahalla. Ei ole ollut pulaa mistään. Auto saadaan korjattua... toivottavasti ja pääsemme jatkamaan matkaa.
Toivottavasti elämä hymyilee myös seuraavat kilometrit matkallamme. Seuraavaksi olisi Bamakon kautta Burkina Fasoon. Nostakaa kahvikuppi sille kello yhdeksän kahvitauolla ja viimeistään vartin yli jo takas sit töihin... :o)
-Tommi-
Ps. Terveiset kaikille tutuille ja porukoille. Hengissä ollaan.
Pss. Terkut Rikelle :o)
Kaiken kaikkiaan päivä oli loistava. Jännitystä, tapahtumia ja hajoamista. Minä ja muut matkailijat tykkää. En vaihtaisi päivää toiseen... Ennemmin hikoilen
täällä Afrikan keskipäivän auringossa kuumassa paikoillaan seisovassa autossa odottamassa viisumeja toiseen maahan, kuin teen töitä viileässä toimistossa
selaillen nettiä.
14.8.2008
Onpa tuskasen kuuma krapulapäivä. Aivan loistavaa. Kertaan vielä tapahtumia ja sitä missä nyt olemme. Olemme Malissa ja kaupungissa Nioro. Hotellilla joka saatiin hyvällä onnella. Reissussa aina välillä tarvitsee myöskin onnea. Onneksi sitä nyt meillä oli. Auto tosiaankin hajosi. Takarengaasta hajosi vanne ja pinnapultit... niin ainakin minulle kerrottiin. Pojat osaa kerotilla paremmin. Tämä päivä menee paikallisen auttajamme kanssa hakiessa rahaa, autoon varaosia ja etsiessä autoon huoltoa. Siihen se raha sit katoaakin. Vietämme vielä yhden yön täällä Niorossa. Syömme ja nukumme hyvin. Autokin menisi kaupaksi... Jos sen nyt tahdomme vielä myydä.
Kyl tuo Dogolainen paikallinen auttaja... on ihan asia äijä. Tutustutti myös meidät eilen Nioron punaisenristin päällikköön, joka myös on ollut meitä auttamassa hätämme hetkellä. Seuraavaan punaisenristin keräykseen lupaan laittaa rahaa. Ei ne rahat varmaankaan hukkaan mene.
Ihmiset täällä ovat ihan hämillään ja innoissaan meikäläisen pitkistä vaaleista hiuksista. Juha saa myös osakseen silityksiä... Karua. :o) Meikäläisen osaksi tällepäivälle lankesi loikoilu hotellilla kamoja vartioimassa, kun Gary ja Juha vääntää autoa kuntoon ja kauppoja. Ulkona on jotain + 35 astetta. Aika viileää etten sanoisi.
Ei mennyt auto kaupaksi... loppu rahat kai ostajalta. Mut nyt illalla vielä ruokaa ja juomaa... Jos rahat riittää.
Näkyilimisiin...
-Tommi-
Ps. Hitto, että on kuuma :o)
15.8.2008
Hikinen päivä autossa ainakin meikäläisen osalta. Pojat saa kertoilla paremmin miksi jouduin tai siis sain hikoilla kuumassa autossa pankin edessä keskellä Bamakon keskustaa. Nyt olo on sairaan hyvä. Just tuli suihkussa ja tää hotelli jossa nyt majailemme on mielestäni tämän reissun ehkä tasokkain... Muut voivat olla taas tuttuun tyyliin erimieltä siitäkin asiasta :o)
Illan ohjelmana olisi ruanlaittoa trangialla. Ruokana olisi makaroonia ja lihapullia kastikkeessa... voi olla, että laitetaan risaiseksi ja maustetaan sitä tomaattimurskalla. Päivällä jo söimmekin nötköttiä suoraan tölkistä ja maustoimme sitä sinapilla. Hmmm... hyvää. Budjetti matkailu on jees.
Malissa on kyl hienoa ja vihreää maisemaa. Ihmiset ovat mukavia ja vaikka köyhyyttä on paljon esillä sekä kylät pelkkiä aika alkeellisia. Silti ihmisistä paistaa jonkin asteinen iloisuus.
Mut eipä tällepäivälle sit jaksa muuta kirjoitella... huomenna löhöilyä ja... En tie vie mitä tapahtuu.
-Tommi-
16.8.2008
Nukuttu hyvin pitkään ja syöty hernekeittoa. Eipä muuta meikällä tänään ohjelmassa. Vähän kai on orastava kuumeen alku... pitää ottaa buranaa ja muistaa syödä malarialääke. Tv:stä tulee olympia jalkapalloa... Argentiina - Hollanti. Juha juo punaviiniä ja vittuilee kaikille, Gary muuten vaan hajoilee ja hajoittaa paikkoja. Reima nukkui pitkään ja luo nahkaansa. Aika hyvin jätkä poltti silloin itsensä Saharassa :o) Mut ei saa nauraa voi käydä jokaiselle tuon auringon kanssa.
Ei täällä maailmalla tänään mitään hohdokasta tapahdu... mut ennemmin täällä kuin kylmässä pohjolassa. :o)
Np. Dingo - Lähetyssaarnaaja
-Tommi-
Ps. Juha hajoaa aamuihinsa ja Dingoon... Meikäläisen pieniä iloja tässä tylsässä päivässä :o)
Pss. Toivottavasti, ette hajoile kun varmaan aikalailla samoista asioista Iso G:n kanssa kirjoittelemme... Mut saman peltiromun sisältä katsomme ympäröivää maailmaa... Joten varmaan ymmärrätte meitä :o)
Vielä lopuksi... käytiin Juhan kanssa oluen hakureissulla ja käveltiin jotain 5 km suuntaan jos toiseen... Mut palattiin tyhjin käsin. Aivan liian kallista juomaa täällä... prkl... Yli euron pullo. :o) Täytyy juoda Juhan punaviiniä... siitäkös se ilostuu.
-Tommi-
Eddie`s Bar oli täydellinen elämys ja meikän tämänhetkinen matkan kohokohta. Muistoksi jäi kasa kuvia, juliste ja tarroja. Toivottavasti ne eivät matkanvarrella huku tai tule ryöstetyksi.
Kovaa ajoa, ( "aurinkomatkojen" tyylille uskollisena ) on ollut Portugalista asti. Ite en ole ollut enään niin ahkerasti ratissa. Iso G ja Juha on hoitanut kuskin hommia hyvin. Viimeinen yö Euroopassa "nukuttiin" jossain satama-alueella Espanjassa ja venailtiin lautan lähtöä Marokkoon. Hotellin buukkaus meni mönkään ja päädyttiin mutkien kautta sit kyseiseen ratkaisuun. Pieni krapula ja univelka painoi ainakin meikäläistä, mutta hyvin heräsi taas, kun päästiin Tangeriin. Muuttui sitten hetkessä koko matkan touhu ja maisemat. Liikenne aivan kaamea sekamelskaa ja itse en ainakaan aio ajella kaupungeissa. Antaa noiden rattimiesten hoidella hommaa kotiinpäin. Muutamia läheltä piti tilanteita kyl on ollut ja niiltä ei voida välttyä.
Kunhan auton maalipinta vaan säilyisi ehjänä.
Marokko on kyl paikoitellen kaunis maa. Maisemat ovat suuremmaksi osaksi hiekkaa ja kiveä. Roskia teiden varsilla ja muutenkin kaupungit ovat kuin sodan jäljiltä. Paljon on pojilla vielä rakennettavaa. Hirveästi on keskeneräisiä rakennuksia. Eka yö vietettiin, jossain rannalla hotellissa missä oli paikallisilla kovat pileet. Kyl sitä näköjään voi pitää hauskaa ilman viinaakin. Hajoaminen tapahtui baarissa oluen sijasta tarjottiin vettä tai limpparia. Matkanjärjestäjä on ihan rikki. Onneksi oli muutama olut säästynyt Portugalista joita sit pystyi maistella.
Saharassa ei sit ole kuin pitkiä suoria ja hiekkaa. Sitä hiekkaa on sit aivan tajuttomasti. Hienoa seutua ja mikäs siinä ajellessa sekä matkata hiekan ympäröimänä. Viimeinen yö Marokossa vietettiin ihan Mauritanian rajan tuntumassa. Takana ajoa taaskin reilut 1300 km. En tiedä edes tarkkaa lukua, kun valvominen vie vähän ajatusta aina jännille urille. Kauhistelin jätkille Mauritanian tilannette, mut eihän reissua, nyt voi kesken jättää. Vähän kyl jännitti hypätä sisällissodan keskelle. Niin ainakin on kerrottu meille Mauritanian tilanteesta. Poliisitkin toivottavat vaan "Good Luck" :o) Asia kunnossa...
Rajan ylitys Marokosta Mauritaniian oli meikälle taas uus kokemus. Jonotusta keskipäivän auringon alla odottaessa, että saa leiman passiinsa ja pääsee jatkamaan matkaa ei kenenkään maalle. Mauritanian rajalla viisumien hakua ja hikisiä leikkimökin kokoisia koppeja, joista Iso G kävi noutamassa viisumeja. Dollarit on vat kuulemma täällä aika roskaa. Tahtovat euroja ja eihän meillä ole, kuin Dollareita. Saatiin vaihdettua kovan väännön jälkeen "rahanvaihtajalta" itsellemme valuuttaa, että saimme viisumit ja autoon paperit. Joku kuusi tuntia siinä meni kaikenkaikkiaan, että pääsimme etenemään ja kohti siällissotaa.
Nyt olen rannalla "La Paillu". n. 20 km Mauritanian pääkaupungista. Ranta on jonkun ranskalaisen omistama mesta ja hiekkarantaa on silmän kantamattomiin ja vieressä on baari... joka on kylläkin kiinni. Ensimmäinen yö takana teltassa ja toinen jo odottaa. Ollaan pidetty tämä päivä ihan lepoa, kun tuo viimepäivien ja öiden reilu 1500 km siirtyminen vie mehut pois vähän joka jätkältä.
Ei tämä Mauritania nyt vielä ainakaan tunnu pahalta paikalta. Lämmintä ja hiekkarantaa riittää Atlantin rannalla. Voiko pieni matkailija parempaa levähdys paikkaa itsellensä löytää. Ei ainakaan sisällissota näy mitenkään. Katotaan sit ku jatketaan, joskus matkaa.
Huomenna sit taas kohti Malin rajaa ja vielä ehkä mahdollisesti yksi yö Mauritaniassa ja sit poistuminen tressaavan ja pitkän jonottamisen jälkeen Maliin. Mitä ilmeisimmin näin käy.
Pienenä top 10 vihjeenä voisin antaa vielä lopuksi, että ei kannata Espanjassa näytellä jo aikoinaan Dion lanseraamaa "pirunsarvi" käsimerkkiä, joka on tunnettu ainakin suomalaisissa hevipiireissä. En Espanjassa se tarkoittaa jotain, josta
saa ainakin 50 € sakon. T: sakon saanut :o)
12.8.2008
Homma jatkuu...
Herättiin keskellä yötä, kun telttojemme viereen kaarsi auto ja alkoi armoton mölötys. Onneksi olivat vain matkalla viereiseen baariin kai viemään jotain. Yö oli muuten rauhallinen ja hikinen. Hiekkaa on jokapaikassa, sisällä ja ulkopuolella telttaa. Siltä ei voi välttyä, kun saharan rannalla telttailee ja viettää yönsä. Suihku kans olis kiva. Viime kerrasta onkin jo muutama päivän aikaa... Eiku aamulla matkaan kohti Malia.
Nyt ollaan ajeltu melkein läpi Mauritanian ja hiekkanäkymät on vaihtunut jo vähän vihreämmäksi. Alkaa jo perus Afrikka mitä tv:stä näkee jo tulemaan eteen. Kärpäsiä, kuolleita eläimiä ja savimajoja, joissa ihmiset elävät omaa pientä elämäänsä. Juha ajoi urhoollisesti koko päivän ja hoiti pojille välillä kylmää kokista. On muuten aika ulkopuolinen fiilis ajellessa pikkukylien läpi. Huomaa, että ei olla jokapäiväinen näky täälläpäin. Kääntyviä katseita ja huuteluja saamme osaksemme. Team Leaderin käydessä kaupassa täyttyy kauppa kummasti kylän asukkaista. Jos suomalainen katselee Afrikan "yökköstä" pitkään, niin aivan samanlaisia ovat paikalliset meitä vaaleita kohtaan.
Hotellissa lähellä Kiffaa, jossa nyt tätä kirjoittaessa olen, vietämme tämän seuraavan yömme. Torakoita on ihan järjettömästi. Laihoja sellaisia
Afrikkalaistyylisiä pikku pirulaisia. Hyvää Yötä pojille sit vaan moskiittoverkkojen alle. :o) Hotellin ruoka oli ranskalaisia ja jotain lihaa, jota en tahdo edes tietää... ei mikään makunystyröiden riemunvoitto, mut nyt ollaan Afrikassa. Ei oo Kebabbia tarjolla. :o)
Huomenna olis sit meno Maliin vihdoin ja viimein. Toivottavasti rajalta saa viisumit tai muuten tulee pitkä miinus Iso G:lle. On kuulemma ottanut selvää etukäteen, että pitäisi saada rajalta visat hankittua.
Ei kyl hirveästi tämä poliittinen tilanne näy täällä ajellessa. En tie onko tuuria vai mitä, mut rauhallista on ollut. Pääkaupunkista lähtiessä näkyi ainoat tykit ja sotilasajoneuvot vartioimassa tietä. Ulkonaliikkumiskielto on öisin voimassa koko maassa. Muuten ajo meni rauhallisesti välillä pysähdellen poliisin tarkistupisteille. Eläimiä kuljeskelee pirusti teiden varsilla. Melkein poikkeuksetta kameleita, lehmiä, vuohia ja lampaita. Joita siis makailee tienvarrella, myös kuolleina.
Mut nyt ei jaksa enään kirjoittaa. Nyt nukkuun ja Juha jatkaa punaviinin juomista Amerikan Reiman kanssa joka hankki itsellensä pienen punakan värin :O)
Jep.... Moro!
13.8.2008
Ei perjantai, mutta menee se keskiviikostakin. Aamulla matka jatkui kohti Malia. Maisemat vaihtui mitä enemmän ajoimme kohti rajaa. Hökkelikylää ja köyhyyttä. Se oli nyt todellista. Matkalla näimme mitä ilmeisimmin jonkun Mauritaniassa vaikutavan pääkihon poliisi saattuessa ja aivan järjettömän kulkueen. Kulkueen kärkiauto käski meitä ajaamaan sivuun hiekkatiellä ja kehoitti ystävällisesti näyttämään rauhanmerkkiä. Oli mitä ilmeisimmin tapahtunut jokin iloinen ja juhlittava asia sisällissodan tiimoilta. Ei tietoa, mut kai se joskus selviää meille matkaajille. :o)
Pysähdyttiin ihan normi öljyen ja auton kunnon tarkastukselle. Ilma putsari oli irti. Juha nippusiteillä korjasi MacGyver tyyliin, mutta hajoitti peukalonsa sitä tehdessä. Peukalo vääntyi sijoiltaan ja oli pakko laittaa se ominvoimin paikoilleen. Nyt on tunto pois Juhan Peukkiksesta... Sideharsoa sitä tukemaan... Toivottavasti tunto joskus palaa.
Matka jatkui kunnes... tapahtui jotain jota emme ääneen halunneet sanoa koko matkan aikana. Autosta hajosi takarengas. Pultit paskana ja vanne rikki. Mitä vittua... Keskellä ei mitään ja matkaa Maliin yli 150 km. Ei voi olla todellista. Tiet ovat tehneet tehtävänsä Land Cruiserille ja sen tekniikalle. Matkan aikana on tippunut pois sähkölaitteita ja viimeisinmmäksi on hajonnut tupakankansytytin. Eikä meillä toimi edes tuuletin...Prkl.
Hajottaa ja jännät ajat ovat edessä. Joudutaanko jatkaa matkaa reppuselässä ja ottaa vain tarpeellinen mukaan... Nyt olisi oikea hetki sille lotto voitolle.
Onneksi oltiin päästy poliisin tarkastus pisteelle. Juha teki ruutininomaisen auton tarkastuksen ja huomasi edellä mainitun vian ja rikon. Renkaan ja vanteen vaihto uuteen. Mutta pyöränrenkaiden pinnapultit oli rikki ja vararengas tyhjä. Otetaan sille vittu.... Eikä ole paikallista rahaa ja kuulemma dollarit on roskaa. Ei mee vittu hyvin taas... Tälläistä on tämä matkailu. Ihan vitun jees... meitsi dikkaa. Ei oo ihan perus reissu. Eikä mene ihan putkeen. *huokaus* Katotaan mitä tapahtuu.
Onneksi päästiin jatkamaan matkaa korjauksien jälkeen. Mielessä kävi jo matka rinkkojen kanssa kävellen kilometrejä kuumuudessa ilman vettä. Vesi varanto oli aika niukka, koska paikallisilla ei ole hirveitä varantoja tarjota matkailijalle. Juha jo pienessä mielessä suunnitteli kuinka päästään jatkamaan matkaa kolmella renkaalla. Onneksi ollaan oltu kunnolla ja rukoiltu Jalllaa, niin päästiin nyt isolla säihkähdyksellä. Todellinen ongelma on, että dollarit ovat roskaa. Täytyy vaihtaa rahaa. Auton jorjaukseen menee aikaa ja nyt voi sanoa, että en ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. En nyt sanoisi, että kuolema keskellä aavikkoa ilman vettä olisi todellista, mutta kävi se joskus synkkinä hetkinä mielessä... Ei oo ihan perus juttu, että auto hajoaa keskellä aavikkoa. Kiittäkäämme herraa.
Mut kaikki nyt hyvin. Päästiin nilkuttaen Malin puolelle. Rajalla oli taas perus vääntö... Dollarit ihan vessapaperia. Onneksi saatiin hinta kohilleen. Niorossa paikallinen "opas" bongasi meidät... ihme... Ei ollakkaan kovin erilaisia täällä. Porukkaa keränntyy mulkoilemaan meitä kun pysähdytään... akvaariokala fiilis.
Tällä hetkellä vaikka auton hajoaminen ja armoton kävelymatka ilman vettä ja ruokaa vieraalla maalla oli todella lähellä, voi tuntea itsensä taas kerran voittajaksi. En tiedä parempaa tunnetta kuin ylittää itsensä ja tehdä kaikkensa selviytytäkseen hengissä, Siihen ei pääse ihan normi Kanarian saari matkailulla. On taas opettanut minua tämäkin. Kaikilla ei ole itseensä selvyksiä asioita joita meillä on. Pakko on elää luonnon armoilla ja olemme ihan vitun pieni osa sitä. Onneksi suomessa on kaikki asiat kohdallaan. Tätä olen tullutkin tänne hakemaan. Itsensä ja omien rajojensä ylittämistä. Ei sovi kaikille, mutta suosittelen joskus kokeiltavaksi... Ihan vitun siistiä.
Helvetin iso kiitos Juhan siskolle. Koska hätämme hetkellä ja lopulta yhteyden häneen saaneena saimme tietoa, että ei ole ongelma vaihtaa rahaa ja jatkaa matkaa Malissa. Kiitos *kumarrus* Ostamme hänele viiniä ison pullon... jotain ulkomaalaista tietenkin.
Nioroon päästyä ja paikallisen oppaan bongattua meidät olemme eläneet herroiksi. Ruokaa ja juomaa on saatu pikkurahalla. Ei ole ollut pulaa mistään. Auto saadaan korjattua... toivottavasti ja pääsemme jatkamaan matkaa.
Toivottavasti elämä hymyilee myös seuraavat kilometrit matkallamme. Seuraavaksi olisi Bamakon kautta Burkina Fasoon. Nostakaa kahvikuppi sille kello yhdeksän kahvitauolla ja viimeistään vartin yli jo takas sit töihin... :o)
-Tommi-
Ps. Terveiset kaikille tutuille ja porukoille. Hengissä ollaan.
Pss. Terkut Rikelle :o)
Kaiken kaikkiaan päivä oli loistava. Jännitystä, tapahtumia ja hajoamista. Minä ja muut matkailijat tykkää. En vaihtaisi päivää toiseen... Ennemmin hikoilen
täällä Afrikan keskipäivän auringossa kuumassa paikoillaan seisovassa autossa odottamassa viisumeja toiseen maahan, kuin teen töitä viileässä toimistossa
selaillen nettiä.
14.8.2008
Onpa tuskasen kuuma krapulapäivä. Aivan loistavaa. Kertaan vielä tapahtumia ja sitä missä nyt olemme. Olemme Malissa ja kaupungissa Nioro. Hotellilla joka saatiin hyvällä onnella. Reissussa aina välillä tarvitsee myöskin onnea. Onneksi sitä nyt meillä oli. Auto tosiaankin hajosi. Takarengaasta hajosi vanne ja pinnapultit... niin ainakin minulle kerrottiin. Pojat osaa kerotilla paremmin. Tämä päivä menee paikallisen auttajamme kanssa hakiessa rahaa, autoon varaosia ja etsiessä autoon huoltoa. Siihen se raha sit katoaakin. Vietämme vielä yhden yön täällä Niorossa. Syömme ja nukumme hyvin. Autokin menisi kaupaksi... Jos sen nyt tahdomme vielä myydä.
Kyl tuo Dogolainen paikallinen auttaja... on ihan asia äijä. Tutustutti myös meidät eilen Nioron punaisenristin päällikköön, joka myös on ollut meitä auttamassa hätämme hetkellä. Seuraavaan punaisenristin keräykseen lupaan laittaa rahaa. Ei ne rahat varmaankaan hukkaan mene.
Ihmiset täällä ovat ihan hämillään ja innoissaan meikäläisen pitkistä vaaleista hiuksista. Juha saa myös osakseen silityksiä... Karua. :o) Meikäläisen osaksi tällepäivälle lankesi loikoilu hotellilla kamoja vartioimassa, kun Gary ja Juha vääntää autoa kuntoon ja kauppoja. Ulkona on jotain + 35 astetta. Aika viileää etten sanoisi.
Ei mennyt auto kaupaksi... loppu rahat kai ostajalta. Mut nyt illalla vielä ruokaa ja juomaa... Jos rahat riittää.
Näkyilimisiin...
-Tommi-
Ps. Hitto, että on kuuma :o)
15.8.2008
Hikinen päivä autossa ainakin meikäläisen osalta. Pojat saa kertoilla paremmin miksi jouduin tai siis sain hikoilla kuumassa autossa pankin edessä keskellä Bamakon keskustaa. Nyt olo on sairaan hyvä. Just tuli suihkussa ja tää hotelli jossa nyt majailemme on mielestäni tämän reissun ehkä tasokkain... Muut voivat olla taas tuttuun tyyliin erimieltä siitäkin asiasta :o)
Illan ohjelmana olisi ruanlaittoa trangialla. Ruokana olisi makaroonia ja lihapullia kastikkeessa... voi olla, että laitetaan risaiseksi ja maustetaan sitä tomaattimurskalla. Päivällä jo söimmekin nötköttiä suoraan tölkistä ja maustoimme sitä sinapilla. Hmmm... hyvää. Budjetti matkailu on jees.
Malissa on kyl hienoa ja vihreää maisemaa. Ihmiset ovat mukavia ja vaikka köyhyyttä on paljon esillä sekä kylät pelkkiä aika alkeellisia. Silti ihmisistä paistaa jonkin asteinen iloisuus.
Mut eipä tällepäivälle sit jaksa muuta kirjoitella... huomenna löhöilyä ja... En tie vie mitä tapahtuu.
-Tommi-
16.8.2008
Nukuttu hyvin pitkään ja syöty hernekeittoa. Eipä muuta meikällä tänään ohjelmassa. Vähän kai on orastava kuumeen alku... pitää ottaa buranaa ja muistaa syödä malarialääke. Tv:stä tulee olympia jalkapalloa... Argentiina - Hollanti. Juha juo punaviiniä ja vittuilee kaikille, Gary muuten vaan hajoilee ja hajoittaa paikkoja. Reima nukkui pitkään ja luo nahkaansa. Aika hyvin jätkä poltti silloin itsensä Saharassa :o) Mut ei saa nauraa voi käydä jokaiselle tuon auringon kanssa.
Ei täällä maailmalla tänään mitään hohdokasta tapahdu... mut ennemmin täällä kuin kylmässä pohjolassa. :o)
Np. Dingo - Lähetyssaarnaaja
-Tommi-
Ps. Juha hajoaa aamuihinsa ja Dingoon... Meikäläisen pieniä iloja tässä tylsässä päivässä :o)
Pss. Toivottavasti, ette hajoile kun varmaan aikalailla samoista asioista Iso G:n kanssa kirjoittelemme... Mut saman peltiromun sisältä katsomme ympäröivää maailmaa... Joten varmaan ymmärrätte meitä :o)
Vielä lopuksi... käytiin Juhan kanssa oluen hakureissulla ja käveltiin jotain 5 km suuntaan jos toiseen... Mut palattiin tyhjin käsin. Aivan liian kallista juomaa täällä... prkl... Yli euron pullo. :o) Täytyy juoda Juhan punaviiniä... siitäkös se ilostuu.
-Tommi-
Hilipatiheijaa!
Pari viimeisintä päivää taas luettavissa, tsekkailkaa mitä on tapahtunut.
Uusia kuviakin on mennyt kymmenittäin tällä 0.5kt uppaustahdilla, nimimerkillä mitä tein viime yön. Kuviakuviakuvia
-------------------------------------------------------------------
pv 14
Aamu alkoi taas kerran aivan liian aikaisin. Seitsemän jälkeen tultiin potkimaan ylös. Meidän opaskin tuli vielä kääntymään
moikkaamassa viimeistä kertaa ennenkuin lähti punaisen ristin koulutukseen "learning how to save life from danger"
Lastattiin auto ja lähdettiin ennen kahdeksaa pompottelemaan kohti Bamakoa taskuissa 0 yksikköä paikallista rahaa, tarkoituksena ehtiä ajoissa
pankkiin vaihtamaan. Tai olisimme taas hivenen nesteessä.
Olimme päässeet varmaan 30 kilometriä niorosta kohti Bamakoa kun silmiin osui kyltti jonka ensimäinen sana on Peage.
Ranskaa hallitsemattomille kerrottakoon että se tarkoittaa tietullia. Noh, tästä ensimäisestä selvittiin taas dollareilla, 2$ meni.
Jatkoimme matkaamme savannien ja pienten kylien halki kohti 400 kilometrin päässä siintävää pääkaupunkia.
Matkalle osui niitä pieniä kyliä sitten ihan koko ajan, ja nämäkin kylät vetävät aina sen 10000 ihmistä itseensä...
Hulluja kauppakujia rakennettu päätien varteen ja ihmiset ostavat ruokaa ja juomaa keskeltä pikatietä :D
Luulin että puolan valtatiet kun päätyvät kylään, se olisi kova juttu, mutta ei. Täällä otetaan puolet kummastakin kaistasta joilla myydään tavaraa
ja laitetaan ihmiset teiden laitaan ja keskelle tietä. Hämmentävää, muutaman kuvankin sain napsaistua niistä. Katsotaan
josko illalla saisi vaikka niitäkin lisättyä vielä tänne näkyville.
Sen verran vielä offroadia harrastelimme että ajoimme auton pari kertaa ihan metsikön siimekseen että saisimme tankata rauhassa.
Heti niorosta lähtiessämme juha ei saanut itse edes kiristää renkaiden pultteja kun jostain puskasta juoksi musta mies
riisti työkalun ja rupesi kiristämään renkaita... No onhan se kivaa ja kohteliasta mutta.. Ahdistavaa hivenen.
Tankkaustauot kuluivat siis rauhassa kun ajoimme sen verran kauas tieltä ettei kukaan päässyt näkemään ja "auttamaan"
Päivä kului siis ensimäiseltä kuudelta tunnilta hyvin pitkälti siis autossa, kuumassa sellaisessa.
Nyt siis pieni tarkennus että se kuumuus tarkoittaa perus 60-70 asteista Land Cruiseria, eikä sitä 35 astetta kuin suomessa.
Muutaman tunnin pompottelun jälkeen päädyimme kylään nimeltä Kati joka on bamakolle vähän sama kuin turenki hämeenlinnalle.
Paitsi että mittasuhteet vähän muuttuu :D Tässä yhteisössä asukkaita on kuitenkin useampi miljoona.
Päästyämme kaupungin reunamille alkoi hivenen ahdistaa koska kello alkoi vetelemään jo kahta, ja pankit menee perjantaisin täällä kiinni jo kolmelta..
Ahdistusta ei lisännyt yhtään se että paikalliset pitävät myös hidastetöyssyistä, jotka ovat 40cm pitkiä ja 25cm korkeita.
Land Cruiserin kuolleilla jousilla siihen ajaminen aina hymyilytti yhtä paljon. Ihme että molemmat pakat ovat vielä koossa.
Noh, Bamakon ydinkeskustaan pääseminen oli sinällään helpohkoa, mutta siellä navigoiminen ei sitten olekaan.
Missään ei ole mitään karttoja eikä missään lue mitään kadun nimiä. Helpottaa etsimistä myös että kukaan paikallinen
EI puhu englantia, emmekä me ranskaa. Noh, löysimme pankin jossa piti onnistua dollareiden vaihtamiminen
paikalliseen valuuttan ja euroiksi. Meikäläisellä ja tommilla olikin puuhana auton vahtiminen pihalla silla aikaa
kun juha ja reima taistelivat pankissa. Pankin ulkopuolella lonniville vartijoille en nimittäin jättäisi mitään vahdittavaksi.
puolen tunnin, 40 minuutin odottelun jälkeen pojat tulivat pankista ulos kiukkuisina ja jatkoimme matkaa kohti seuraavaa pankkia.
Pankissa oli nimittäin taas yritetty koijata valkoista miestä oikein huolella. Kurssi dollarista euroon oli joo ihan kohdallaan
mutta summa jonka olisi voinut vaihtaa oli ihan naurettavaa luokkaa eikä siis hyödyttänyt meitä lainkaan. Lähdimme siis suuntaamaan
uudestaan kohti alkuperäistä kohdettamme, BDM:ää. Pankki löytyi mutta puoli tuntia myöhässä.
Pankki oli omaan afrikkalaiseen tapaansa mennyt etuajassa kiinni. Aukioloaikaa siis oli mutta ihmiset oli kaikonneet.
Ei varsinaisesti enää yllättänyt meitä enää.
Onneksi jätkät olivat sentään vähän vaihtaneet rahaa paikalliseen valuuttaan niin teimme päätöksen jäädä Bamakoon yöksi ja jäädä odottamaan
maanantai-aamua ja pankin aukeamista. Tuolta BDM:stä oli kuitenkin luvattu aiemmin päivällä niin hyvä vaihtokurssi että sitä kannattaa jo
pari päivää odotella tässä paikassa. Ja saadaanhan me tässä lomaillakin samalla =) Keskustan ympäriajon jälkeen bongasimme yhden hotellin
johon menimme sitten juhan kanssa neuvottelemaan ja katsomaan huoneita.
Ilmeisesti omistaja-rouva haistoi eurooppalaisen rahan koska meille ei edes varsinaisia huoneita esitelty, vaan vietiin suoraan katsomaan sviittejä.
Ja heti ensimäiseksi katsomaan yläkerran neuvottelutilaa (tiedä edes miksi) josta oli näkymät kaikkiin neljään ilmansuuntaan kaupungin keskustassa.
Wanha, aivan yltäpäältä mutainen Land Cruiserikin ajettiin jalkakäytävälle hotellin pääoven eteen vartijoille vahdittavaksi.
Että näin. Noh, omistajan ja pikkolon johdatuksella tutkimem sviittejä ja päätimme tämän yhden ottaa.
Keittiö, olohuone, työhuone ja pari ilmastoitua makuuhuonetta omine kylppäreineen, 120000 CFA kolmeksi yöksi, ihanan kallista.
Ja siis toimivilla suihkuilla ja huonepalvelulla. Aika mahtavaa. ~40€ per naama kolmeksi yöksi, ei siis mitään kauhean kallista.
Ilta meni syödessä (trangialla väännetään kun rahat meni hotelliin :D ) ja pyykkäillessä. Itseä ja vaatteita.
Ja taistellessa hotellin netin kanssa. Täällä on periaatteessa WLAN mutta kukaan ei ole osannut konffata sitä oikein.
Alakerrassa on yksi verkko mikä menee nettiin, ja pätkii viiden minuutin välein. Muissa kerroksissa on kahta eri verkkoa jotka menevät välillä nettiin
ja tässä meidän kerroksessa on verkko johon kenelläkään ei ole salasanaa, ja mikä ei mene nettiin. Timo on luonut tähän kerrokseen
oman verkon kun tuo linksysi olisi pitänyt konffata repeteariksi... Synkkää. Korjaisin jos jaksaisin.
Netin toimintakin on kuin 90-luvun alkupuolelta. Nettipankin avautuminen kesti puolisen tuntia ja kahden laskun maksamiseen
meni 2.5 tuntia, ilman että niitä sai edes vahvistettua. Todella synkkää. Toooodella synkkää.
Onneksi lasillinen kylmää punaviiniä ja kylmä olut vei taas ajatukset muualle ja uni maistui hyvälle puhtaissa lakanoissa.
pv 15
Aamu, ja saa nukkua niin pitkään kuin haluaa ilman kiirettä mihinkään! Mahtihommia!
Heräsin joskus kahdentoista aikaan viileästä huoneesta puhtaista lakanoista, ensimäistä kertaa tällä retkellä sitten hotelli ibiksen.
Aamupalaksi hernekeittoa ja punkkua. Illalla mennään katsastamaan paikalliset yökerhot :D
Lomaa on nyt takana se 2 viikkoa ja tästä se vasta alkaa, ens viikonloppuna togoon rokkailemaan \\o \o/ o//
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Joskus pitää mennä todella kauas että voi nähdä lähelle. Ja pitää nähdä miten muut elävät että voi verrata omaansa siihen.
Se elämä siellä suomessa keskimäärin kestää vuosikymmeniä pitempään kuin täällä, mutta täällä siitä vähemmästäkin ajasta otetaan kaikki irti.
Ilmeisestikään tälle reissulle lähteminen ei ollut virhe, katsotaan miten elämä heitelee enää tämän jälkeen.
Onko jollain muulla kanttia katsoa mihin pokeri riittää ja lähteä liikkeelle samalla tapaa ja katsoa miten maailmankuva muuttuu?
Uusia kuviakin on mennyt kymmenittäin tällä 0.5kt uppaustahdilla, nimimerkillä mitä tein viime yön. Kuviakuviakuvia
-------------------------------------------------------------------
pv 14
Aamu alkoi taas kerran aivan liian aikaisin. Seitsemän jälkeen tultiin potkimaan ylös. Meidän opaskin tuli vielä kääntymään
moikkaamassa viimeistä kertaa ennenkuin lähti punaisen ristin koulutukseen "learning how to save life from danger"
Lastattiin auto ja lähdettiin ennen kahdeksaa pompottelemaan kohti Bamakoa taskuissa 0 yksikköä paikallista rahaa, tarkoituksena ehtiä ajoissa
pankkiin vaihtamaan. Tai olisimme taas hivenen nesteessä.
Olimme päässeet varmaan 30 kilometriä niorosta kohti Bamakoa kun silmiin osui kyltti jonka ensimäinen sana on Peage.
Ranskaa hallitsemattomille kerrottakoon että se tarkoittaa tietullia. Noh, tästä ensimäisestä selvittiin taas dollareilla, 2$ meni.
Jatkoimme matkaamme savannien ja pienten kylien halki kohti 400 kilometrin päässä siintävää pääkaupunkia.
Matkalle osui niitä pieniä kyliä sitten ihan koko ajan, ja nämäkin kylät vetävät aina sen 10000 ihmistä itseensä...
Hulluja kauppakujia rakennettu päätien varteen ja ihmiset ostavat ruokaa ja juomaa keskeltä pikatietä :D
Luulin että puolan valtatiet kun päätyvät kylään, se olisi kova juttu, mutta ei. Täällä otetaan puolet kummastakin kaistasta joilla myydään tavaraa
ja laitetaan ihmiset teiden laitaan ja keskelle tietä. Hämmentävää, muutaman kuvankin sain napsaistua niistä. Katsotaan
josko illalla saisi vaikka niitäkin lisättyä vielä tänne näkyville.
Sen verran vielä offroadia harrastelimme että ajoimme auton pari kertaa ihan metsikön siimekseen että saisimme tankata rauhassa.
Heti niorosta lähtiessämme juha ei saanut itse edes kiristää renkaiden pultteja kun jostain puskasta juoksi musta mies
riisti työkalun ja rupesi kiristämään renkaita... No onhan se kivaa ja kohteliasta mutta.. Ahdistavaa hivenen.
Tankkaustauot kuluivat siis rauhassa kun ajoimme sen verran kauas tieltä ettei kukaan päässyt näkemään ja "auttamaan"
Päivä kului siis ensimäiseltä kuudelta tunnilta hyvin pitkälti siis autossa, kuumassa sellaisessa.
Nyt siis pieni tarkennus että se kuumuus tarkoittaa perus 60-70 asteista Land Cruiseria, eikä sitä 35 astetta kuin suomessa.
Muutaman tunnin pompottelun jälkeen päädyimme kylään nimeltä Kati joka on bamakolle vähän sama kuin turenki hämeenlinnalle.
Paitsi että mittasuhteet vähän muuttuu :D Tässä yhteisössä asukkaita on kuitenkin useampi miljoona.
Päästyämme kaupungin reunamille alkoi hivenen ahdistaa koska kello alkoi vetelemään jo kahta, ja pankit menee perjantaisin täällä kiinni jo kolmelta..
Ahdistusta ei lisännyt yhtään se että paikalliset pitävät myös hidastetöyssyistä, jotka ovat 40cm pitkiä ja 25cm korkeita.
Land Cruiserin kuolleilla jousilla siihen ajaminen aina hymyilytti yhtä paljon. Ihme että molemmat pakat ovat vielä koossa.
Noh, Bamakon ydinkeskustaan pääseminen oli sinällään helpohkoa, mutta siellä navigoiminen ei sitten olekaan.
Missään ei ole mitään karttoja eikä missään lue mitään kadun nimiä. Helpottaa etsimistä myös että kukaan paikallinen
EI puhu englantia, emmekä me ranskaa. Noh, löysimme pankin jossa piti onnistua dollareiden vaihtamiminen
paikalliseen valuuttan ja euroiksi. Meikäläisellä ja tommilla olikin puuhana auton vahtiminen pihalla silla aikaa
kun juha ja reima taistelivat pankissa. Pankin ulkopuolella lonniville vartijoille en nimittäin jättäisi mitään vahdittavaksi.
puolen tunnin, 40 minuutin odottelun jälkeen pojat tulivat pankista ulos kiukkuisina ja jatkoimme matkaa kohti seuraavaa pankkia.
Pankissa oli nimittäin taas yritetty koijata valkoista miestä oikein huolella. Kurssi dollarista euroon oli joo ihan kohdallaan
mutta summa jonka olisi voinut vaihtaa oli ihan naurettavaa luokkaa eikä siis hyödyttänyt meitä lainkaan. Lähdimme siis suuntaamaan
uudestaan kohti alkuperäistä kohdettamme, BDM:ää. Pankki löytyi mutta puoli tuntia myöhässä.
Pankki oli omaan afrikkalaiseen tapaansa mennyt etuajassa kiinni. Aukioloaikaa siis oli mutta ihmiset oli kaikonneet.
Ei varsinaisesti enää yllättänyt meitä enää.
Onneksi jätkät olivat sentään vähän vaihtaneet rahaa paikalliseen valuuttaan niin teimme päätöksen jäädä Bamakoon yöksi ja jäädä odottamaan
maanantai-aamua ja pankin aukeamista. Tuolta BDM:stä oli kuitenkin luvattu aiemmin päivällä niin hyvä vaihtokurssi että sitä kannattaa jo
pari päivää odotella tässä paikassa. Ja saadaanhan me tässä lomaillakin samalla =) Keskustan ympäriajon jälkeen bongasimme yhden hotellin
johon menimme sitten juhan kanssa neuvottelemaan ja katsomaan huoneita.
Ilmeisesti omistaja-rouva haistoi eurooppalaisen rahan koska meille ei edes varsinaisia huoneita esitelty, vaan vietiin suoraan katsomaan sviittejä.
Ja heti ensimäiseksi katsomaan yläkerran neuvottelutilaa (tiedä edes miksi) josta oli näkymät kaikkiin neljään ilmansuuntaan kaupungin keskustassa.
Wanha, aivan yltäpäältä mutainen Land Cruiserikin ajettiin jalkakäytävälle hotellin pääoven eteen vartijoille vahdittavaksi.
Että näin. Noh, omistajan ja pikkolon johdatuksella tutkimem sviittejä ja päätimme tämän yhden ottaa.
Keittiö, olohuone, työhuone ja pari ilmastoitua makuuhuonetta omine kylppäreineen, 120000 CFA kolmeksi yöksi, ihanan kallista.
Ja siis toimivilla suihkuilla ja huonepalvelulla. Aika mahtavaa. ~40€ per naama kolmeksi yöksi, ei siis mitään kauhean kallista.
Ilta meni syödessä (trangialla väännetään kun rahat meni hotelliin :D ) ja pyykkäillessä. Itseä ja vaatteita.
Ja taistellessa hotellin netin kanssa. Täällä on periaatteessa WLAN mutta kukaan ei ole osannut konffata sitä oikein.
Alakerrassa on yksi verkko mikä menee nettiin, ja pätkii viiden minuutin välein. Muissa kerroksissa on kahta eri verkkoa jotka menevät välillä nettiin
ja tässä meidän kerroksessa on verkko johon kenelläkään ei ole salasanaa, ja mikä ei mene nettiin. Timo on luonut tähän kerrokseen
oman verkon kun tuo linksysi olisi pitänyt konffata repeteariksi... Synkkää. Korjaisin jos jaksaisin.
Netin toimintakin on kuin 90-luvun alkupuolelta. Nettipankin avautuminen kesti puolisen tuntia ja kahden laskun maksamiseen
meni 2.5 tuntia, ilman että niitä sai edes vahvistettua. Todella synkkää. Toooodella synkkää.
Onneksi lasillinen kylmää punaviiniä ja kylmä olut vei taas ajatukset muualle ja uni maistui hyvälle puhtaissa lakanoissa.
pv 15
Aamu, ja saa nukkua niin pitkään kuin haluaa ilman kiirettä mihinkään! Mahtihommia!
Heräsin joskus kahdentoista aikaan viileästä huoneesta puhtaista lakanoista, ensimäistä kertaa tällä retkellä sitten hotelli ibiksen.
Aamupalaksi hernekeittoa ja punkkua. Illalla mennään katsastamaan paikalliset yökerhot :D
Lomaa on nyt takana se 2 viikkoa ja tästä se vasta alkaa, ens viikonloppuna togoon rokkailemaan \\o \o/ o//
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Joskus pitää mennä todella kauas että voi nähdä lähelle. Ja pitää nähdä miten muut elävät että voi verrata omaansa siihen.
Se elämä siellä suomessa keskimäärin kestää vuosikymmeniä pitempään kuin täällä, mutta täällä siitä vähemmästäkin ajasta otetaan kaikki irti.
Ilmeisestikään tälle reissulle lähteminen ei ollut virhe, katsotaan miten elämä heitelee enää tämän jälkeen.
Onko jollain muulla kanttia katsoa mihin pokeri riittää ja lähteä liikkeelle samalla tapaa ja katsoa miten maailmankuva muuttuu?
perjantai 15. elokuuta 2008
Päivät 11-13
pv 11
Rokkenroll! Aamulla telttaan paistoi aurinko suoraan atlantin yltä, mahtavaa!
Edellisestä yöstä viisastuneena jätin tuuletusaukot auki ja yöllä ei enää hiki tullut öisen naku-uinnin jälkeen =)
Nopealla tahdilla napsimme leirin nippuun ja lähdimme suuntaamaan kohti kaakkoista mauritaniaa.
Maisema vaihtui tasaisella 90km/h tahdilla eteenpäin ja päädyimme tänne kiffan nurkille.
Matkalla tuli taas kyllä nähtyä kaikenlaista, yritän laittaa kuvia niin ei tarvitse selittää niin paljon. Reissulla tuli myös selväksi se kuinka harvinaisia vieraita täälä ollaan. Koko muutaman sadan kilometrin siirtymän ajan olimme
ainoat valkoiset miehet lähistöllä, ja sen kyllä kylissä huomasi. Meikäläisen ranskantaito vaan kehittyy koko ajan.
Pystyn jo käymään ranskaksi muutaman lauseen keskustelun poliisin ja armeijan ihmisten kanssa :D
Sitten kun ne kyselee jotain vaikeampia niin sitten pitääkin jo sanoa etten puhu ranskaa oikeasti.
Tällä siirtymällä nähtiin sitten jo ensimäiset ns paskamajat ja paskavesilammikot joista elikot ja ihmiset joivat.
Sick. Noh, jokaisen lammikon vieressä oli aina muutama kuollut elikko, joten kai nämäkin joskus oppivat että miksi on vatsa sekaisin.
Muutenkin tien varressa oli kuolleita eläimiä ihan koko ajan, varsinaisia road killejä oli niistä ehkä pari.
Sivuhuomautuksena voidaan sanoa että aasille käy kolarissa huonosti...
Perus hiekka-sahara alkaa nyt olemaan takanapäin ja vihreää alkaa näkymään maassa ja puissa, ja ekat palmut on bongattu!
Mauritanian rajalla tavatut ranskalaiset tippasivat että tästä pari kilometriä ennen kiffaa löytyisi pari kivaa hotellia vastapäätä toisiaan
ja olisivat edullisia ja mukavia.. .Noh, ilmeisesti ranskan hanskaaminen jeesaa.
Valitsimme kiffaan tullessa oikealla puolella olevan hotlan, ja ihan kivaltahan tämä vaikutti, dollarienkin piti käydä.
Pikkuhiljaa totuus alkoi kuitenkin taas paljastua. Tässä vaiheessa täytyy todeta että joo, tämä on afrikka ja odotukset eivät ole hirveän korkealla
mutta silti! Kaikki lattiat on aivan täynnä torakoita, suihkuista ei tule vettä, ruokaa odoteltiin kolmisen tuntia ja omistaja
yrittää ihan sumeasti kusettaa meitä hinnoista ja kaikessa mahdollisessa. Perkele!
Noh, sovittiin hinnoiksi 10000 ouguyiaa per huone, safka 2000 per naama(4x) ja virvokkeet 1200, eli yhteensä 29200. Euron kurssi on 1=335ouguyiaa
tästä saamme hinnaksi ~90€/130$. Yritin pari tuntia kiskoa miehestä että paljonko ollaan maksamassa jos otettaisiin aamupalat mukaan
joiden piti olla sama 2000 per naama lisää. Noh, hintahan sitten rupesi seilaamaan.
Aluksi ilmoitettiin etteivät dollarit kelpaakaan. Kerrottuamme ettei muuta, ja varsinkaan euroja, ole muuttui ääni kellossa.
Ensimäinen tarjous oli että 300$ safkojen kanssa, wtf?!?!? Mutta varsinaista hintaa ei siltikään kuulunut.
Tunnin verran kävelin jampan perässä ja yritin tivata että mitä maksetaan, ettei aamulla enää katsella.
Tilannehan on se että jos ei nyt sovita jotain, niin aamulla maksetaan helvetisti ylihintaa, ja vaihtoehtoa ei ole.
Joko maksamme, tai poliisin läsnäollessa maksamme. Noh, hotellin pitäjä saatiin koijattua meidän huoneeseen ja hintaneuvottelu pystyi alkamaan.
Vartin taistelun jälkeen hinta saatiin seuraavaksi, huoneet, illan safkat, ja virvokkeet 125$
Aina kun omistaja sai puhuttua itseään pussiin hän muuttuikin kielitaidottomaksi. Yhtäkkiä ei vaan mennyt sanaakaan perille.
Noh, tämä expedition leaderin huone haisee kuselle, vessassa ei ole valoja telkkari ei toimi ja lattiat on täynnä kuolleita elukoita.
Meidän huone onkin sitten paremmassa kuosissa. Tuolle omistajalle napistiin puuttuvasta tyynystä ja vessan valoista, niin tämä jallajalla
toi TASKULAMPUN paskomista ja suihkussa käymistä varten.
Ja sitten se meikäläiselle rakkain aihe, eli ruoka... Sitä oli vähän ja se oli paskaa. melkein 9€ pienistä ranskalaisista ja siivusta lihaa,
josta ei kannata kysyä mistä se on peräisin. Positiivisena seikkana voidaan todeta se että jallajalla löysi voittajansa suuresta suomalaisesta
valkoisesta miehestä, kivasti kumartelee vastaan kävellessään. Mutta se ei muuta sitä että tommi ripuloi ja meikäläistä vituttaa tämä ruokahomma.
Aamulla kellot on soimassa taas seitsemältä ja pitäisi alkaa liikkumaan kohti malin rajaa.
Bamakon nurkille pitäisi päästä huomenna ja jostain pitää ostaa se AK, nigerian rajarosvot lähestyvät...
Toivottavasti malin pääkaupungista löytyy GSM-verkkoa jolla on roaming-sopimus jonkun suomalaisen operaattorin kanssa.
Mutta, kello on 24 ja heräämisen on 7 tuntia, aika mennä unille pullon jälkeen. Öitä ja moi.
ps, sikaosasto+allekirjoittanut juo taas punkkua täysin alkoholivapaassa Mauritaniassa :D
pv 12
Aamu ja hajotus, ja kohti Bamakoa mars. Tai sitten ei.
Lähdimme pompottelemaan kohti bamakoa joo, pääsimme malin rajan yli ilman ihmeellisempiä ongelmia.
Kaikille seuraaville matkaajille voin kertoa vinkkiä että dollareita on tänne turha ottaa mukaan, niillä ei tee mitään.
Malinkin rajalla se tuli selväksi. 100€ maksoi viisumit rajalta, koska ei ollut kuin dollareita tarjolla jouduimme maksamaan 240$
Vähän ennen rajaa auto päätti sitten hajota, tällä kertaa vähän enemmän. Mauritanian eteläpäässä tiet olivat aivan kauheassa kunnossa
ja ilmesesti joko a) lehmin väistelyn tai b) kauhean tien takia vasemman takarenkaan pultit olivat auenneet.
Vasen takarengas oli melkein irrota ja jonkun aikaa sillä ajeltuamme huomasimme että pinnapultit ovat ihan finito.
Yksi vannekin tässä seikkailussa meni tietysti paskaksi. Vaihdettiin viimeisellä tarkistuspisteellä ennen malin rajaa rengas
ja matka jatkui, hitaammin, mutta jatkui kuitenkin. Rajan ylitys tapahtui taas astetta erikoisemmin.
Passiin tuli kuulakärkikynällä visa joka leimalla todennettiin oikeaksi, aivan kuin mauritaniassakin.
Hintaneuvottelu olikin hivenen taas mielenkiintoisempi. Hinnaksi ilmoitettiin 25€ per naama, johon totesimme että meillä on vain dollareita tarjolla.
Tullivirkailijathan eivät tästä riemastuneet kun ilmoittivat että rahan vaihtaminen on vaikeaa.
Hetken aikaa (melkein tunti) hintaa hierottuamme dollarihinnaksi tuli se 240$, tarjosimme ensimmäisenä oikean kurssin mukaista 165$
jonka virkailijat totesivat täysin riittämättömäksi. Ranskalla ilmoittivat että euroja tai hulluna dollareita, tai passit on taas jumissa.
Yritimme tinkiä hintaa 200$ mutta turhaan. Tässä välissä koppiin kipaisi kolmaskin mies, ja kolmas dollarin kurssi.
Tämän jampan mukaan meidän olisi pitänyt maksaa 300$! Ei helvetti mitä hommia. Kaivoimme nopeasti esiin sen 240$ ja jatkoimme matkaa
Rengasremonttiin ja rajan ylitykseen meni taas sen verran aikaa että Bamakoon emme tulisi ehtimään ennen pimeää.
Matkan varrelta löytyisi yksi isompi kaupunki nioro du sahel johon pitäisi jäädä yöksi.
Ilman kielitaitoa, ehjää autoa, vettä, rahaa ja yöpaikkaa. Naaaaaaais!
Nioron ympäriajossa sitten joku osui kohdalleen. Meidät bongasi mopon selästä paikallinen turistiopas, kylän ainoa ihminen joka puhuu englantia.
Hän sitten ohjasi meidät ensimäisenä hotelliin ja seuraavaksi mekaanikon puheille.
Kun selvisi ettei ole muuta rahaa kuin dollareita, hän järjesti hotellista sen verran luottoa että saatiin katto pään päälle
seka safkaa ja kaljaa nenän eteen. Safkaa piti olla oikein huolella mutta keskenhän se loppui. Uusikin annos vedettiin reiman
kanssa puoliksi ja kesken loppui taas. Nyt oli vaan keittiö jo suljettu niin ei saatu lisää :(
Tilattiin viereisestä baarista aluksi perus 16 puolen litran olutta kun oli niin halpaa.
Ongelma meinasikin muotoutua sitten se että bisse olikin 8.6 volttista :D
Sapuskan kylkeen sitten vielä pari 250ml viinipussia kylkeen niin johan oli taas bileet pystyssä.
Opaskin meinasi kahden kaljan jälkeen sammua pöydän ääreen.
Hotelli, safkat, vedet ja kaljat maksoivat paikallisia palmunlehviä 64000 joka vastaa aikalailla sataa euroa.
pv 13
Aamu alkoi taas ihan liian aikaisin, kahdeksan jälkeen tultiin potkimana oveen että liikkeelle pitäisi lähteä.
Suunnitelma oli hyökätä heti aamusta pankkiin vaihtamaan dollareita paikalliseksi rahaksi, joka sitten paljastuikin isommaksi
ongelmaksi kuin mihin oltiin varauduttu. Paikallinen Western Union EI vaihda dollareita lainkaan...
Parin tunnin odottelun jälkeen sitten onneksi saatiin suomesta Westernillä sähkötettyä rahaa meille joten olimme tilapäisesti poissa ongelmista
300€ vaihtui 196000 paikalliseen tinaan joista se 64000 oli jo menossa hotellilaskuun. (Kiitos Mari miljoonasti)
Auton remontointiin oltiin edellisenä iltana neuvoteltu alustavasti 70000 paikallista rahaa.
Paikalliselle mekaanikolle kuitenkin onneksi sitten riitti 40000 pulttien, suodattimien ja öljyjen vaihdosta.
Mielenkiintoista kyllä viedä auto pajalle, saada lista mitä pitää tuoda ja itse käydä hakemassa nesteet ja osat korjaamolle :D
Osien mennessä paikoilleen aloimme käymään neuvottelua Land Cruiserin myynnistä.
Puolentoista tunnin neuvottelun jälkeen saimme luotua kontakteja, mutta auto jäi myymättä.
Ostajaa kiinnosti kovasti ajoneuvo, mutta joutui toteamaan ettei ole riittävästi käteisvarantoja automme ostoon.
Sinällään kyllä harmillista, 5000€ + majoitukset, safkat, juomat ja kyydit lentokentälle olisivat kelvanneet.
Togossa olisimme sillä rahalla juopotelleet vahvasti pitemmän aikaa =)
Nyt lojumme hotellissa täysin rahattomina, hotelliin menee loput 30000 mitä on jäljellä.
Mutta, auto on nyt kunnossa, öljyt vaihdettuina, perässä on 60 litraa naftaa ja bamakossa saadaan taas rahaa vaihdettua
Eiköhän tämä tästä riemuksi vielä muutu.
Tässä hotellissa on illalla vissiin bileet, 12 paria meni naimisiin ja heidän juhliaan sitten vietetään täällä, bändi soittaa illalla
ja nyt tuolla sisällä soi jo musiikki ihan laittoman kovaa. Vielä kun pääsisi netin ääreen päivittämään nämä näkyville.
Vaikka nämä kirjoitukset onkin välillä vähän synkkiä ja saattaa tuntua ettei täällä mene kuin päin helvettiä
niin ei se kyllä oikeasti niin ole. Keskimäärin koko reissu on ollut pelkkää mahtavuutta, hetkeäkään en vaihtaisi pois =)
Kuten äskeinen ruokatilaus taas osoitti :D
Tilattiin samanlainen kana-ateria kuin eilisiltana, saatiin vastaus että menee semmoinen tunnin verran aikaa siihen, hotellin
omistaja vielä havainnollisti miksi siihen menee aikaa. Elehti kanaa ja näytti että kaula poikki :D
Meidän sapuska siis tällä hetkellä vielä kotkottelee onnellisen tietämättömänä tuolla takapihalla.
Huomenna karistetaan tämän kylän tomut jaloista hyvillä mielin ja lähdetään tähtäämään kohti Bamakoa ja Burkina Fasoa.
Taivaalla on vaan vähän synkkiä pilviä, toivottavasti ei ala satamaan kun ei nuo pyyhkijät toimi vieläkään :/
---------------------------
No eihän sitä satamaan alaknut, muutaman pisaran pudotti ja kaikki oli siinä.
Pientä hiekkamyrskyäkin yritti pudottaa päälle mutta ei lähtenyt.
Aika nopeasti tosiaan nämä paikalliset häät hoidetaan, puolen päivään aloitettiin ja seitsemän aikaan oli juhlapaikalta kaikki kaikonneet. Hämmentävää.
Rokkenroll! Aamulla telttaan paistoi aurinko suoraan atlantin yltä, mahtavaa!
Edellisestä yöstä viisastuneena jätin tuuletusaukot auki ja yöllä ei enää hiki tullut öisen naku-uinnin jälkeen =)
Nopealla tahdilla napsimme leirin nippuun ja lähdimme suuntaamaan kohti kaakkoista mauritaniaa.
Maisema vaihtui tasaisella 90km/h tahdilla eteenpäin ja päädyimme tänne kiffan nurkille.
Matkalla tuli taas kyllä nähtyä kaikenlaista, yritän laittaa kuvia niin ei tarvitse selittää niin paljon. Reissulla tuli myös selväksi se kuinka harvinaisia vieraita täälä ollaan. Koko muutaman sadan kilometrin siirtymän ajan olimme
ainoat valkoiset miehet lähistöllä, ja sen kyllä kylissä huomasi. Meikäläisen ranskantaito vaan kehittyy koko ajan.
Pystyn jo käymään ranskaksi muutaman lauseen keskustelun poliisin ja armeijan ihmisten kanssa :D
Sitten kun ne kyselee jotain vaikeampia niin sitten pitääkin jo sanoa etten puhu ranskaa oikeasti.
Tällä siirtymällä nähtiin sitten jo ensimäiset ns paskamajat ja paskavesilammikot joista elikot ja ihmiset joivat.
Sick. Noh, jokaisen lammikon vieressä oli aina muutama kuollut elikko, joten kai nämäkin joskus oppivat että miksi on vatsa sekaisin.
Muutenkin tien varressa oli kuolleita eläimiä ihan koko ajan, varsinaisia road killejä oli niistä ehkä pari.
Sivuhuomautuksena voidaan sanoa että aasille käy kolarissa huonosti...
Perus hiekka-sahara alkaa nyt olemaan takanapäin ja vihreää alkaa näkymään maassa ja puissa, ja ekat palmut on bongattu!
Mauritanian rajalla tavatut ranskalaiset tippasivat että tästä pari kilometriä ennen kiffaa löytyisi pari kivaa hotellia vastapäätä toisiaan
ja olisivat edullisia ja mukavia.. .Noh, ilmeisesti ranskan hanskaaminen jeesaa.
Valitsimme kiffaan tullessa oikealla puolella olevan hotlan, ja ihan kivaltahan tämä vaikutti, dollarienkin piti käydä.
Pikkuhiljaa totuus alkoi kuitenkin taas paljastua. Tässä vaiheessa täytyy todeta että joo, tämä on afrikka ja odotukset eivät ole hirveän korkealla
mutta silti! Kaikki lattiat on aivan täynnä torakoita, suihkuista ei tule vettä, ruokaa odoteltiin kolmisen tuntia ja omistaja
yrittää ihan sumeasti kusettaa meitä hinnoista ja kaikessa mahdollisessa. Perkele!
Noh, sovittiin hinnoiksi 10000 ouguyiaa per huone, safka 2000 per naama(4x) ja virvokkeet 1200, eli yhteensä 29200. Euron kurssi on 1=335ouguyiaa
tästä saamme hinnaksi ~90€/130$. Yritin pari tuntia kiskoa miehestä että paljonko ollaan maksamassa jos otettaisiin aamupalat mukaan
joiden piti olla sama 2000 per naama lisää. Noh, hintahan sitten rupesi seilaamaan.
Aluksi ilmoitettiin etteivät dollarit kelpaakaan. Kerrottuamme ettei muuta, ja varsinkaan euroja, ole muuttui ääni kellossa.
Ensimäinen tarjous oli että 300$ safkojen kanssa, wtf?!?!? Mutta varsinaista hintaa ei siltikään kuulunut.
Tunnin verran kävelin jampan perässä ja yritin tivata että mitä maksetaan, ettei aamulla enää katsella.
Tilannehan on se että jos ei nyt sovita jotain, niin aamulla maksetaan helvetisti ylihintaa, ja vaihtoehtoa ei ole.
Joko maksamme, tai poliisin läsnäollessa maksamme. Noh, hotellin pitäjä saatiin koijattua meidän huoneeseen ja hintaneuvottelu pystyi alkamaan.
Vartin taistelun jälkeen hinta saatiin seuraavaksi, huoneet, illan safkat, ja virvokkeet 125$
Aina kun omistaja sai puhuttua itseään pussiin hän muuttuikin kielitaidottomaksi. Yhtäkkiä ei vaan mennyt sanaakaan perille.
Noh, tämä expedition leaderin huone haisee kuselle, vessassa ei ole valoja telkkari ei toimi ja lattiat on täynnä kuolleita elukoita.
Meidän huone onkin sitten paremmassa kuosissa. Tuolle omistajalle napistiin puuttuvasta tyynystä ja vessan valoista, niin tämä jallajalla
toi TASKULAMPUN paskomista ja suihkussa käymistä varten.
Ja sitten se meikäläiselle rakkain aihe, eli ruoka... Sitä oli vähän ja se oli paskaa. melkein 9€ pienistä ranskalaisista ja siivusta lihaa,
josta ei kannata kysyä mistä se on peräisin. Positiivisena seikkana voidaan todeta se että jallajalla löysi voittajansa suuresta suomalaisesta
valkoisesta miehestä, kivasti kumartelee vastaan kävellessään. Mutta se ei muuta sitä että tommi ripuloi ja meikäläistä vituttaa tämä ruokahomma.
Aamulla kellot on soimassa taas seitsemältä ja pitäisi alkaa liikkumaan kohti malin rajaa.
Bamakon nurkille pitäisi päästä huomenna ja jostain pitää ostaa se AK, nigerian rajarosvot lähestyvät...
Toivottavasti malin pääkaupungista löytyy GSM-verkkoa jolla on roaming-sopimus jonkun suomalaisen operaattorin kanssa.
Mutta, kello on 24 ja heräämisen on 7 tuntia, aika mennä unille pullon jälkeen. Öitä ja moi.
ps, sikaosasto+allekirjoittanut juo taas punkkua täysin alkoholivapaassa Mauritaniassa :D
pv 12
Aamu ja hajotus, ja kohti Bamakoa mars. Tai sitten ei.
Lähdimme pompottelemaan kohti bamakoa joo, pääsimme malin rajan yli ilman ihmeellisempiä ongelmia.
Kaikille seuraaville matkaajille voin kertoa vinkkiä että dollareita on tänne turha ottaa mukaan, niillä ei tee mitään.
Malinkin rajalla se tuli selväksi. 100€ maksoi viisumit rajalta, koska ei ollut kuin dollareita tarjolla jouduimme maksamaan 240$
Vähän ennen rajaa auto päätti sitten hajota, tällä kertaa vähän enemmän. Mauritanian eteläpäässä tiet olivat aivan kauheassa kunnossa
ja ilmesesti joko a) lehmin väistelyn tai b) kauhean tien takia vasemman takarenkaan pultit olivat auenneet.
Vasen takarengas oli melkein irrota ja jonkun aikaa sillä ajeltuamme huomasimme että pinnapultit ovat ihan finito.
Yksi vannekin tässä seikkailussa meni tietysti paskaksi. Vaihdettiin viimeisellä tarkistuspisteellä ennen malin rajaa rengas
ja matka jatkui, hitaammin, mutta jatkui kuitenkin. Rajan ylitys tapahtui taas astetta erikoisemmin.
Passiin tuli kuulakärkikynällä visa joka leimalla todennettiin oikeaksi, aivan kuin mauritaniassakin.
Hintaneuvottelu olikin hivenen taas mielenkiintoisempi. Hinnaksi ilmoitettiin 25€ per naama, johon totesimme että meillä on vain dollareita tarjolla.
Tullivirkailijathan eivät tästä riemastuneet kun ilmoittivat että rahan vaihtaminen on vaikeaa.
Hetken aikaa (melkein tunti) hintaa hierottuamme dollarihinnaksi tuli se 240$, tarjosimme ensimmäisenä oikean kurssin mukaista 165$
jonka virkailijat totesivat täysin riittämättömäksi. Ranskalla ilmoittivat että euroja tai hulluna dollareita, tai passit on taas jumissa.
Yritimme tinkiä hintaa 200$ mutta turhaan. Tässä välissä koppiin kipaisi kolmaskin mies, ja kolmas dollarin kurssi.
Tämän jampan mukaan meidän olisi pitänyt maksaa 300$! Ei helvetti mitä hommia. Kaivoimme nopeasti esiin sen 240$ ja jatkoimme matkaa
Rengasremonttiin ja rajan ylitykseen meni taas sen verran aikaa että Bamakoon emme tulisi ehtimään ennen pimeää.
Matkan varrelta löytyisi yksi isompi kaupunki nioro du sahel johon pitäisi jäädä yöksi.
Ilman kielitaitoa, ehjää autoa, vettä, rahaa ja yöpaikkaa. Naaaaaaais!
Nioron ympäriajossa sitten joku osui kohdalleen. Meidät bongasi mopon selästä paikallinen turistiopas, kylän ainoa ihminen joka puhuu englantia.
Hän sitten ohjasi meidät ensimäisenä hotelliin ja seuraavaksi mekaanikon puheille.
Kun selvisi ettei ole muuta rahaa kuin dollareita, hän järjesti hotellista sen verran luottoa että saatiin katto pään päälle
seka safkaa ja kaljaa nenän eteen. Safkaa piti olla oikein huolella mutta keskenhän se loppui. Uusikin annos vedettiin reiman
kanssa puoliksi ja kesken loppui taas. Nyt oli vaan keittiö jo suljettu niin ei saatu lisää :(
Tilattiin viereisestä baarista aluksi perus 16 puolen litran olutta kun oli niin halpaa.
Ongelma meinasikin muotoutua sitten se että bisse olikin 8.6 volttista :D
Sapuskan kylkeen sitten vielä pari 250ml viinipussia kylkeen niin johan oli taas bileet pystyssä.
Opaskin meinasi kahden kaljan jälkeen sammua pöydän ääreen.
Hotelli, safkat, vedet ja kaljat maksoivat paikallisia palmunlehviä 64000 joka vastaa aikalailla sataa euroa.
pv 13
Aamu alkoi taas ihan liian aikaisin, kahdeksan jälkeen tultiin potkimana oveen että liikkeelle pitäisi lähteä.
Suunnitelma oli hyökätä heti aamusta pankkiin vaihtamaan dollareita paikalliseksi rahaksi, joka sitten paljastuikin isommaksi
ongelmaksi kuin mihin oltiin varauduttu. Paikallinen Western Union EI vaihda dollareita lainkaan...
Parin tunnin odottelun jälkeen sitten onneksi saatiin suomesta Westernillä sähkötettyä rahaa meille joten olimme tilapäisesti poissa ongelmista
300€ vaihtui 196000 paikalliseen tinaan joista se 64000 oli jo menossa hotellilaskuun. (Kiitos Mari miljoonasti)
Auton remontointiin oltiin edellisenä iltana neuvoteltu alustavasti 70000 paikallista rahaa.
Paikalliselle mekaanikolle kuitenkin onneksi sitten riitti 40000 pulttien, suodattimien ja öljyjen vaihdosta.
Mielenkiintoista kyllä viedä auto pajalle, saada lista mitä pitää tuoda ja itse käydä hakemassa nesteet ja osat korjaamolle :D
Osien mennessä paikoilleen aloimme käymään neuvottelua Land Cruiserin myynnistä.
Puolentoista tunnin neuvottelun jälkeen saimme luotua kontakteja, mutta auto jäi myymättä.
Ostajaa kiinnosti kovasti ajoneuvo, mutta joutui toteamaan ettei ole riittävästi käteisvarantoja automme ostoon.
Sinällään kyllä harmillista, 5000€ + majoitukset, safkat, juomat ja kyydit lentokentälle olisivat kelvanneet.
Togossa olisimme sillä rahalla juopotelleet vahvasti pitemmän aikaa =)
Nyt lojumme hotellissa täysin rahattomina, hotelliin menee loput 30000 mitä on jäljellä.
Mutta, auto on nyt kunnossa, öljyt vaihdettuina, perässä on 60 litraa naftaa ja bamakossa saadaan taas rahaa vaihdettua
Eiköhän tämä tästä riemuksi vielä muutu.
Tässä hotellissa on illalla vissiin bileet, 12 paria meni naimisiin ja heidän juhliaan sitten vietetään täällä, bändi soittaa illalla
ja nyt tuolla sisällä soi jo musiikki ihan laittoman kovaa. Vielä kun pääsisi netin ääreen päivittämään nämä näkyville.
Vaikka nämä kirjoitukset onkin välillä vähän synkkiä ja saattaa tuntua ettei täällä mene kuin päin helvettiä
niin ei se kyllä oikeasti niin ole. Keskimäärin koko reissu on ollut pelkkää mahtavuutta, hetkeäkään en vaihtaisi pois =)
Kuten äskeinen ruokatilaus taas osoitti :D
Tilattiin samanlainen kana-ateria kuin eilisiltana, saatiin vastaus että menee semmoinen tunnin verran aikaa siihen, hotellin
omistaja vielä havainnollisti miksi siihen menee aikaa. Elehti kanaa ja näytti että kaula poikki :D
Meidän sapuska siis tällä hetkellä vielä kotkottelee onnellisen tietämättömänä tuolla takapihalla.
Huomenna karistetaan tämän kylän tomut jaloista hyvillä mielin ja lähdetään tähtäämään kohti Bamakoa ja Burkina Fasoa.
Taivaalla on vaan vähän synkkiä pilviä, toivottavasti ei ala satamaan kun ei nuo pyyhkijät toimi vieläkään :/
---------------------------
No eihän sitä satamaan alaknut, muutaman pisaran pudotti ja kaikki oli siinä.
Pientä hiekkamyrskyäkin yritti pudottaa päälle mutta ei lähtenyt.
Aika nopeasti tosiaan nämä paikalliset häät hoidetaan, puolen päivään aloitettiin ja seitsemän aikaan oli juhlapaikalta kaikki kaikonneet. Hämmentävää.
Päivät 5-10
Pahoittelen pitkää lähähdystä kerralla, mutta kerrottavaa on todellakin paljon.
Pistän tänään ja viikonlopun aikana vielä kuvia menemään tuonne linkin taakse
Enjoy :)
5pv. Sikaosasto ei tiedä mitä on tapahtunut.
Eddie's bar ei normaalisti ole auki tiistaisin mutta expedition kaappisen ryhmälle ovet aukenivat yksityisesti.
Tämän seurauksena kolme neljästä ei tiedä miten olemme päätyneet tarifan satamaan sevillan kautta.
Marokkolaisetkin ihmettelevät miten ihmeessä tällä autolla voi vielä liikkua.
Saatiin muuten vielä hankittua land cruiserilla 105e sakkoja, tehkääpä perässä.
Olipas taas aika lähellä ettei sikaosasto ja kuljettaja G. Kouhia siirtyneet poliisin residenssiin yöksi.
------------------------------------------------------------------------
Päädyttiin tosiaan aamulla tangeriin kahdeksan aikaan paikallista aikaa, ja onpahan kyllä kulttuurishokki päätyä afrikan puolelle.
Satamassa oli _niiiiiiin_ älytön häslääminen päällä ettei mitään järkeä. Päästiin laivasta ulos pienen peruuttelun jälkeen ja ulos.
Erona suomeen tai ruotsiin ulostautumisessa oli kuin yöllä ja päivällä. Tangerissa mentiin ensimäinen vartti äijältä toiselle.
Yksi tarkisti auton papereita, toinen passit että niissä on leima joka oikeuttaa maahan saapumiseen (ne saatiin lautalla)
Suomenkieliset rekisteriotteet masentavat muuten aikalailla paikallisen poliisin.
Kolmannelta viranomaiselta meidät laitettiin jonoon josta meidät bongasi joku henkilö x. Tämä kysyi että joko meillä on autolle
tilapäinen maahanhantuontilappu. No eihän sitä ollut. Tämä jamppa kaivoi taskustaan esiin tyhjän ja rupesi sitä hirveälä kiireellä kirjoittamaan.
Ajaettiin jonossa eteenpäin ja meikäläisen passi vilisti ihmiseltä toiselle, samoin kuin rekisteriotteet ja green card.
Parissa vaiheessa oikeasti jo rupesi jännittämään kun paperit palutuitvat aina osa kerrallaan että tuleeko kaikki takaisin.
Tämän henkilön x toimenkuva ei oikein selvinnyt mutta mm tätä hän teki: vei meikäläisen laivaan sisäänmenoa odottavien jonon ohi ja metallinpaljastimien läpi
poliisin toimistoon jossa siviilipukuinen poliisi vielä kerran katseli meikäläisen passin ja sai kysytyksi 'profession?' saatuaan vastauksen
'student' hän hymyili ja toivotti hyvää päivänjatkoa. wtf? no kävelin takaisin ja jostain taas tämä mr X ilmestyi vaatien lisää rahaa
tämän "jonon ohittamisesta ja väliaikaistodistuksen hoitamisesta" todistuksesta annoimme hänelle 5$ jotka olivat siistissä nipussa ettei
päältä voinut huomata mitä seteleitä paksussa pinkassa on, tämä kaveri ilmoitti kuitenkin rahan vaihtuessa kämmenestä toiseen kätellessä ettei tämä riitä.
Sönkkäsin niin huonolla englannilla kuin vain pystyn että ei ole euroja että viimeisillä maksoimme lautan ja annoin vielä 5€ näyttäen tyhjiä taskuja sen jälkeen.
Ennen tätä viittä euroa kyseinen kaveri olisi halunnut 100€ tästä "palveluksesta" todettuaan ettei meiltä irtoa rahaa hän hävisi.
Istuimme taas hetken jonossa ja taas eri poliisi tuli kyselemään auton papereita, passia ja maahantuontitodistusta.
Tämä noin 40-45 käyrä jutteli muutaman sanan englantia ja meinasi kimpaantua kun en hänen sössötyksestään ymmärtänyt ekalla kertaa sanaa nationality.
Saatuakseen vastaukseksi Finland hän oli hetken tyytyväinen. Auton viereen hyökkäsi samantien joku henkilö z toistelemaan SUOMI FINLAND
kuultuaan vastaukseni. Auton papereista meinasi sitten syntyä vähän kinaa. Kuinka ihmen tyhmiä nämä tullivirkailijat ovat?
Kyllä nuo auton tiedot tajuaa mistä tahansa paperista olivat ne sitten millä kielellä tahansa. Jos paperissa lukee "Toyota, Land Cruiser
3990cm3 ***runkonumero*** jne" niin mikä siinä on niin vaikeaa. Varsinkin kun siinä maahantuontipaperissa oli sitten paikallisella kielellä
että mikä kohta tarkoittaa mitäkin. Noh, tämä viimeinen poliisi tsekkaili papereita kymmenisen minuuttia ja pyöritti niitä ihmiseltä toiselle.
Vartin pyörittelyn jälkeen hän tuli passin ja rekisteriotteen kanssa takaisin ja halusi nähdä takaluukkuun. Kaikista kontin laukuista ja kasseista hän
halusi vilkaista vaan ei oikeastaan mitään. avasi pienen reppuni pienemmän taskun vetskarin muttei katsonut edes sisään..
Kysymyksiin "arma? pistols?" saatuaan pään pyöritystä ja "nononono" hokeman mies oli tyytyväinen. Ja takaisin autoon.
Viisi minuuttia myöhemmin hän palasi viimeisen puuttuvan väliaikaistodistuksen kanssa ja toivotti hyvää matkaa.
Ja kylttejä seuraten kohti rabat'ia. Tangerista lähtee 2 tietä kohti rabattia. Uusi moottoritie jossa oli tietullipiste
ja pienempi tie. Valitsimme ilmaisen pikkutien joka osoittautui ihan mielenkiintoisaksi valinnaksi. Ajoin joku 50km rabatista etelään jossa
pysähdyimme ostamaan naftaa. 30 litraa, 20e. Heh, hinta putosi eurooppaan verrattuna aika huolella.
Tässä vaiheessa meikäläinen meni nukkumaan ja kauppinen siirtyi ratin taakse. Ja meikäläinen pisti silmät kiinni ensimäistä kertaa
sitten portugalin jälkeen. Heräsin muutamaa tuntia myöhemmin kun olimme parkissa jonkun supermarketin pihassa ja kauppinen sekä reima saapuivat kaupasta
kassien kanssa autolle. Siirryimme aavikolle ruokailemaan patonkia juusto, makkaraa ja jugurttia. Saatuamme syötyä ja keräilimme jo kamoja
kun paikalle ajoi poliisiauto josta ulostautui yksi poliisi. Huomattuaan että keräsimme jo kamoja talteen hän vain vilkutti ja meni takaisin autoon.
Jatkoimme siitä hivenen eteenpäin tähän mehdie tms plageen. Tämä on joku paikallisten lomakohde, valkoiset eurooppalaiset voi laskea kahdella kädellä.
Hotelli on erinomainen, mutta kallis. 95$ neljältä hengeltä.
Alakerrassa on ravintola ja yökerho josta kuuluu tälläkin hetkellä infernaalinen meteli.
Safkaa väännetään trangialla ja aamunkoitteessa pitäisi lähteä taas ajamaan eteenpäin.
Kävimme tuossa vieressä ihmettelemässä paikallista basaaria ja "huvipuistoa" josta on pari kuvaakin.
Täytyy laittaa näytille kunhan saadaan taas jostain nettiyhteyttä.
Aamunkoitteessa pitäisi lähteä taas ajelemaan kohti rabat'ia ja casablancaa. Toivottavasti siellä on hyvä meininki kun tangeri oli ihan hanurista.
Likaista ja pakokaasun hajua joka puolella, kerjäläisiä oli tien varressa satamasta konetielle ihan jonoina.
Seisoivat vaan tien vieressä ja vonkasivat rahaa ohi ajavilta turisteilta. Kuka siihen pysähtyy ja antaa?
Hauskaa tällä reissulla oli ensimäisen kerran kun paikallinen bensa-aseman pitäjä rupesi vittuilemaan juhalle.
Mentiin hakemaan naftaa ja hintaneuvottelun jälkeen pitäjä pysyi toteamaan juhalle: *hieroo käsiään yhteen kuin lämmitelläkseen* eikös teillä siellä suomessa ole kovin kylmä? Tulitteko lämmittelemään tänne?
Naurettiin jallan juttuja vähän aikaa :D
pv 6
Pompoteltiin rabatiin hakemaan viisumia jota ei saatu "tulkaa huomenna uudestaan klo 9 ja saatte sen ehkä maanantaina"
Ohut turistiripuli aiheuttaa kiirreellisiä auton pysähtymisiä ja ulos poistumisia, joista esimerkkinä se kun kuljettaja kipaisi aidan raosta liberian lähetystön takapihalle puunjuureen sissipaskalle.
Poistuimme vähin äänin, kuljettaja raukeasti hymyillen. Sori liberia.
Ei jääty odottelemaan vaan lähdimme suuntaamaan kohti casablancaa ja marrakechiä, tavoitteena ehtiä sunnuntaiksi rajalle ja maanantaina sitten napata
rajalta viisumi ja kokka kohti mauritaniaa...
No niin, no tässä kohtaa matkaan tuli ensimäinen mutka. Edellisenä iltana oltiin kuultu että mauritaniassa on alkanut sotilasvallankaappaus
ja että maa saattaapi olla sulki, kenelläkään ei ole tietoa. Tästä huolimatta lähdimme suuntaamaan kohti uusia seikkailuita.
Vuoristoa vedettiin ylös ja alas edestakaisin ja tie oli kehnoa, ja kanssa-autoilijat kehnompia. Paikallinen liikennekulttuuri on kauhemapaa kuin puolassa.
Seikkailut löytyivät tällä kertaa casablancasta ja hotelli ibiksestä.
Keidas saharan aavikon laidalla. Juotiin poikien kanssa pari bisseä ja mentiin nukkumaan pitkän ajopäivän jälkeen.
Ajotunteja tuli hillittömästi mutta kilometrejä kertyi ainostaan ~300km
Parin flag specialen jälkeen naapurimaassa odottava sotatila oli vain olematon muisto ja uni tuli salamana ilmastoidussa hotellihuoneessa.
Pv 7-8
Luovutettiin huoneet aamupalan ja päiväunien jälkeen ja suuntasimme uima-altaalle palvomaan aurinkoa!
Mitä ihmettä, ollaanko tässä muka LOMALLA? Altaalla saimme tapettua muutaman päivän kuumimmista tunneista ja pystyimme jatkamaan
matkaamme enää vain +50 asteisessa Land Cruiserissa. Nokka siirtyi kohti agadiria ja sieltä tan taniin ja layonneen.
Layonneen päästyämme seuraavana aamuna tulimme tutustumaan useisiin eri valtion virkamieheen.
Viimeisen tuhannen kilometrin aikana meidät pysäytettiin noin 12 kertaa ja jokaisella kerralla kyseltiin kaikilta
passit ja niistä virkamies orjallisesti kopio kuvaa lukuun ottamatta kaikki tiedot itselleen.
Lyhin matka tarkastuspisteiden välillä oli 100m. Ei auttanut itku markkinoilla vaikka edellisellä oli juuri syynäilty kaikki tiedot.
Ensi kerralla kun lähden autoilemaan saharaan tiedän varata passista noin 20 kopiota joihin kirjoitan ammatin ja matkan seuraavan kohteen
ja sen mistä olen tulossa ja mikä on äitini tyttönimi. Näiden lisäksi pysähtelimme lukemattomille muille poliisin ja
muiden viranomaisten tarkastuspisteille, joista matka jatkui käden heilautuksella.
Ja jos luulee kaiken nähnensä, kannattaa mennä länsi-saharaan ajamaan autolla suoraa tietä jolla on 100km/h rajoitus.
Poliisi seisoo suoralla tiellä tutka kädessä, pysäyttää ja toruu kun nopeutta oli 94km/h, kielimuurista johtuen ei selvinnyt oliko
nopeutta liikaa vai liian vähän. Taas kouhian akan pojan tiedot ylös ja matka jatkui.
Ja matka jatkui ja jatui ja jatkui. Tällä hetkellä kirjoittaessa kilometrejä on mittarissa kaikenkaikkiaan 7100km,
joista viimeisen puolentoista vuorokauden aikana tuli taas napsuteltua lasiin rapeat ~1600km.
Matkallahan oli perusmeininkejä kuten saharaa, saharaa ja saharaa, olemattomia teitä, hulluja marokkolaisia kuljettajia,
väisteltäviä vuohia ja kameleita, muutama miinakenttä ja lopuksi ennen tähän mauritanian rajalle parkkeeraamista, hiekkamyrsky.
Päästiin lauantaina iltapäivällä (eikä sunnuntaina kuten aiemmin suunniteltiin) tähän mauritanian rajalle ja tiedusteltiin moneltako raja aukeaa, klo 9 aamulla kuulemma.
Nyt on vaan pieni ongelma että nyt ei saadakaan rajalta viisumia, rabatista pitäisi kuulemma lähteä hakemaan.
Otettiin tästä hotelli yöksi (tasosta kertoo ettei täällä ole edes yleistä suihkua eikä sähkölinjoja) maksoi 400 dirhamia
eli hullut 8e per naama maksaa nukkuminen katon alla. Harmi ettei ole telttamaastoja :(
Aamulla lähdemme yrittämään tuosta rajan yli ja katsotaan miten poikien käy, mauritaniahan on muutoinkin ollut
ah, niin matkailijaystävällinen maa. Väsyttää niin perkeleesti kahden päivän ja yön ajamisen jälkeen ettei mitään rotia.
Ajettiin juhan kanssa kaksistaan taas parissa päivässä rapiat 1500km vuorotellen, joten väsyttääkin saa.
Kello osoittaa kymmentä ja kello soi seitsemältä. Hiekkaisena ja hikisenä nukkumaan ja odottamaan seuraavaa internetkahvilaa.
Viimeisenä juttuna ennen nukkumaan menoa kävin jututtamassa tullivirkailijaa ensimäisen, toisen ja kolmannen kerran.
Ensimäisellä kerralla tullivirkailija totesi että viisumit hankitaan Rabatista, tai tangerista ja että rajalta ei saa mitään.
Kyllähän se hivenen veti mieltä ankeaksi kun tämän kuuli. Toisella kertaa menin jatkamaan juttua tullivirkailijan kanssa kynän ja paperin kanssa
että mitäpä ne paperit maksaa jos tulee 4 miestä ja yksi auto rajan yli jos ei kerran visoja saa. 300$ oli hinta jolla hän lupasi viedä meidät
"administration officerin" juttusille josta visa kuulemma irtoaisi. Toinen jututuskerta katkesi kun paikalle tuli uusi virkailija
joka puhuikin englantia, eikä tämä ranskaa jutteleva halunnut päästää häntä osingoille. Kolmannelal juttukerralla varmistin vielä että
ok, 300$ vaihtaa omistajaa kun visat napsahtaa. Paremmilla mielillä painelin nukkumaan, vaikka ulkoministeriö vertasikin mauritaniaa kongoon.
Sumplittiin vielä reittiä ja kirottiin sitä että nouakchottin kauttaa pitää aina kulkea.
Rajalta ei toidennäköisesti taaskaan saataisi kuin se kolmen päivän transit-visa joten yksi yö mauritaniassa jossain ja
sitten pitkällä stintillä kohti malia.
Pv 9
Aamu tuli ihan liian aikaisin, menin nukkumaan kahdentoista aikaan hirveän jallajallatuksen saattelemana. Kyllä ne nyt sitten yöllä
jaksavat hoilata kun eivät päivällä tee mitään. Noh, seitsemän aikaan punkasta ylös, kamat kasaan ja autoon. Kaikki sälät olivat
taas sievässä epäjärjestyksessä land cruiserissa vähän ennen kahdeksaa jolloin raja aukesi.
Vinkkinä nyt tällä kohtaa jollekin joka ylittää marokon rajaa mauritaniaan niin tee näin.
Aja illalla auto heti ensimäiseksi jonoon. Älä päästää miltään puolelta kiilaamaan yrittävää jallaa ohi tai niitä tulee koko ajan.
Juokse passien kanssa oikealla olevaan rakennukseen viimeiselle ovelle ja heitä passit sisään.
Sen jälkeen odottele noin 4-5 tuntia aidalla oven vieressä, viimein kun tullivirkailija kyllästyy naamasi, saat passisi takaisin.
Jos olet liikkeellä autolla niin seuraavaksi seuraavasta ovesta sisään missä lukee douanes, sinne taas sitten auton maahantuontipaperit
ne saa yleensä hetken odottelun jälkeen. Meidän tapauksessa niin että vein kaikkien passit yhdessä läjässä,
onneksi sain omani ekana niin ehdin hakemaan auton paperit kuntoon.
Samaan aikaan kun olin jo käynyt siirtämässä auton jo lähtötutkintaan niin tommi ja reima saivat viimein passinsa.
Ja ihan kuin se tarkastaminen ei siihen jäisi, sadan metrin päässä on armeijan tarkastupiste missä taas väsynyt virkailija kopioi
passista tiedot paperiin ja esittää kysymykset työ? menossa? tulossa, ranskaksi. Marokon puolelta ulos pääseminen vei kaikenkaikkiaan
vähän vajaa 6 tuntia! Onnellisesti ilman visoja painelimme kohti mauritanian puolta.
Marokon ja mauritanian välissä oleva ei kenenkään maa on muuten aivan kauheassa kunnossa.
Tässä vaiheessa pitää varmaan kertoa miten niille sovituille 300$ kävi. No, eihän me niitä kenelekkään annettu.
Rajavirkailija yritti vaan koijata. Aamulla kun päästiin rajalle niin perään oli ilmestynyt lauma land cruisereita, pajeroita ja yksi opel :D
Espanjalais-ryhmä oli matkalla mauritaniaan seikkailemaan ja kiertelemään maata autoilla. Heiltä vähän vaihtelin tietoja ja matkanjohtaja
sitten kertoi että visa tulee vasta rajan toiselta puolelta. Noh, tullivirkailija jäi nyt ilman rahaa mutta ilman ongelmia sitten yli kohti mauritaniaa.
Marokon poliisin tutkiessa autoamme juha vetäisi hanskat käteen virkailija kysyi että olisiko hänellekin paria tuollaisia.
Peräkontista pari hanskoja virkailijalle ja hän tyytyi vain vilkaisemaan ovesta sisään että hyvältä näyttää.
Ennen meitä oli kuitekin kuorma-autot purkaneet puolet lastistaan että näkevät syynätä kaiken varmasti :D
Noh, matka mauritanian puolelle vei varmaan 20 minuuttia vaikkei matkaa ole paljon. Hitaalla nelivedolla puolet matkasta, ja kiitokset
riihimäen ViestiR:ään maastoajo-oppitunneista, taas ne tulivat tarpeeseen.
Mauritanian puolella homma muttuui vähän lunkimmaksi. Armeijan rajatarkastusryhmästä viidestä yksi puhui pari sanaa englantia,
muuten mentiin taas suomi-ranska-englanti-sönkkäyksellä.
Meikäläisen sukunimi suomalaisittain lausuttuna tarkoittaa jotain tosi hauskaa paikallisella kielellä, ei vaan selvinnyt että mitä.
Ensimäinen etappi selvä, seuraavaksi muutaman metrin päähän poliisin tarkistukseen josta sitten saadaan visa itsellemme.
Jos saadaan...
Noh, kopissa istui virkailija joka totesi ettei ongelmaa jos ei visoja, parikymppiä naama niin no problemo.
Lätkäisin 100$ hänelle eteen jolloin kuului: NO dollars. Only euros or dirhams. Ei käyneet jenkkidollarit, eikä edes paikallinen raha...
Passeja ei heruisi takaisin ennenkuin hän saisi sen 80€ tai 1200DH... Paikalliset rahanvaihtajakoijarit taas sitten iskivät tähän väliin.
Puolen tuntia kurssia väännettyämme kuntoon jouduimme maksamaan 210$ 100€:sta, mutta sillä pääsimme maahan sisään! \o/
Autossa visoja tsekatessamme totesimme että pärähtikin 15pv visa eikä kolmen päivän :D
Ainoa miinus tulee siitä että LanD Cruiser EI saa levitä tänne mauritaniaan, tuli passiin merkintä että olen saapunut autolla maahan :(
5 metriä visan hankinnasta armeijan ensimäinen tarkastuspiste jota ennen kävin viereisestä majasta hakemassa tilapäisen maahantuontiluvan autolle.
Sekin oli ranskaksi joten rahanvaihtajan kaupanpäälinen, tulkkaaminen, tuli tarpeeseen.
Noh, paperit haltuun ja sitten armeija hyökkää tutkimaan autoa. Tällä kertaa ihan perusteellisesti ja sen seurauksena takaluukun alemman osan joutui avaamaan..
Ja sieltähän pyörähti esiin tölkki lonkeroa ja tölkki koffia, ei siis mitenkään kiellettyjä juttuja mauritaniassa :D
Toinen virkailija jatkaa penkomista ja toinen, löydön tehnyt virkailija vetää meikän sivuun 'sir, 10 euros and this will stop'
Jaaha, eli siis juuri sitä mitä odotettiinkin. 20$ pieninä seteleinä autosta virkailijan lapaan ja tarkastus loppui kuin seinään.
Löydötkin lensivät takaisin autoon ja kovasti kiiteltiin yhteistyöhalukkuudesta.
Tässä vaiheessa yksi rahanvaihtajista tuli huutelemaan että tarvisitte vielä vakuutuksen autolle. Noh, ei otettu eikä sitä millään pysäytyspisteellä vielä
ole kysytty joten luulenpa että sekin on vaan matkailijoiden rahastamista varten.
Matkalla rajalta tänne nouakchottin nurkille ei ole mitään. yksi nafta-asema ja jotain telttakyliä. Ja kameleita. Ja hiekkaa.
Ja poliisin pysäytyispisteitä keskellä aavikkoa, ihan kuin marokossakin. Poliisilta kuultua: osoitti reimaa ja kyis what is that? partaa osoitti :D
Espanjalaisita tiedustelin aiemmin päivällä että mihin kannattaisi mennä. Hän sitten vinkkasi että 25km ennen nouakchottia on
rauhallinen camping-alue johon kannattaa jäädä yöksi. Ajelimme mutta ei sitä löytynyt. 45-50km ennen nouakchottia se olisi saattanut olla mutta ajoimme ohi siitä surutta.
12-15km ennen pääkaupunkia tien varressa oli joku sininen kyltti näyttämässä merelle päin. Ja ajattelimem että se voisi olla se.
Kaksi peräkkäistä u-käännöstä moottoritiellä ja olimme pisteellä (eli siis aavikkotiellä)
Noh, ei löytynyt camping-aluetta sieltä tien päästä, yllättävänä käänteenä? Löysimme tiemme kuitenkin jonkun ranskalaisen jampan pihaan.
Hyppäsin autosta ulos ja vaihdoin pari sanaa heebon kanssa joka oli enemmän kuin riemuissaan vieraista :D
Kerroin että etsimme majapaikkaa yöksi ja täältäpäin piti löytyä camping-alue, johon mies sitten vastasi että lopettakaa etsintä, jäätte tänne.
Mökki sijaitsee viidensadan metrin päässä atlantin rannasta ja tämä meidän tämänhetkinen leiri on noin 50 metrin päässä atlantin rannasta =)
Tässä rannassa on ilmeisestikin baari (la paillu) mutta aukioloajoista ei ainakaan vielä ole tietoa. Ajateltiin nukkua vielä ensi yö tässä kun se on ok,
itseasiassa meitä yritettiin tuonne taloonkin kysyä että mahduttaisiin sinnekin, mutta emme kuitenkaan niin paljoa viitsineet olla vaivaksi.
Purimme kaikki varusteet land cruiserista tähän hiekalle ja päräytimme telttakylän pystyyn. Illan viimeiset puuhat olikin kun kasattiin kamoja uuteen järjestykseen autoon.
Ilta päättyi taas siihen normaaliin, reima oksentaa ja menee nukkumaan syömättä. Reiska on ollut tässä jo muutaman päivän kipeänä ja ei oikein hyvältä vaikuta.
Me juhan ja tommin kanssa jäätiin sitten tuohon atlantin rantaan vääntämään trangialla uusia perunoita ja lihapullia :)
Namnam! Joskus kymmenen jälkeen kun oli jo ihan sysipimeää vetäydyttiin telttoihin nukkumaan ja ei unta tarvinut kauaa hakea.
pv 10
Omakohtainen herätys tuli siihen kun katosta valuu vettä päälle.. Mitä helvettiä, pystyykö saharassa satamaan juuri silloin kun me olemme siellä?
No ei, vedin illalla teltan vaan niin kiinni että ei ilma vaihtunut, ja aamuaurinko yhdistettynä hikoiluun ja kuumuuteen aiheutti sen että vesihöyry kondensoitui teltan kattoon ja satoi mun päälle uudestaan :D
Hivenen vitutti, mutta en jaksanut vielä siihen herätä, pyyhkäisin valmiiksi märällä t-paidalla katon puhtaaksi ja jatkoin uniani.
uudemman kerran heräsin siihen kun telttakylä osoitti virkoamisen merkkejä. Muut heittivät kamansa mun telttaan ja menivät aamu-uinnille atlanttiin =)
Johon sitten hyökkäsin itsekin perään =) Lämmintä oli, uiminen on vaan tuossa aallokossa mahdotonta mutta kyllä siinä kastui.
Kyllä tää matkustelu on ihmeellistä :) Täytyy illalla viedä pullo viiniä kiitokseksi, katsotaan josko eilinen ruokatarjous olisi vielä tänäänkin voimassa.
Tämä päivä menee siis vaan levätessä ja voimia kerätessä. Syödään hyvin ja loikoillaan auringossa.
Toivottavasti saadaan nettiä jostain pian että pääsee julkaisemaan nämä seikkailut eteenpäin.
Ja jostain kännykkäverkkoa, ettei meistä tehdä katoamisilmoitusta ulkoministeriölle...
Marokon jälkeen ei ole kännykät toimineet. Reima tiesi kertoa ettei soneran sivut tienneet että onko täällä edes koko verklkoa rakennettuna.
Ilmeisesti ei kun ei ole mastoja missään näkynyt, eikä sitämyöten kenttääkään.
Noh, tämä päivä ja ilta tosiaan syödään ja levätään, ja sitten heti aamusta viiden-kuuden aikaan lähdemme paiskomaan kohti malin rajaa.
Ongelmana on tosiaan se että malin viisumi pitäisi hakea tuolta nouakchottista, joka on viimeisten tietojen mukaan poliisin saartama ja haltuunottama.
Ei lähdetä katselemaan ja ihmettelemään sitä tänään turhan takia. Yritän meidän isännältä kysellä että mikä meno siellä oikein on.
Koska alkaahan tämä paikk ajo olemaan sitä mitä me ollaan etsimässä :)
Aurinkoa ja silmänkantamattomiin hiekkarantaa, jossa ei ole ketään muita kuin me :D Kaljaa vaan pitäisi jostain saada...
Niin... Tänään maanantaina tosiaan (ehkä) saataisiin sieltä rabatista ne viisumit jos olisimme jäänneet sinne odottamaan..
Nyt olemme jo useamman tuhannen kilometrin päässä eri maassa ja viisumit maksoivat saman verran muin siellä lähetystössäkin olisi vähintään maksanut, joten
pieni expedition-henki on tuonut meitä aika pitkälle =)
Olemme olleet reissussa kohta 10 päivää ja matkustaneet nyt ~7500 kilometriä, joten olemme hienosti vielä aikataulussa,
jos olisi se carnet du passage niin olisimme heittämällä kahden viikon päästä kap kaupungissa.
Katsotaan miten tässä nyt sitten käy ja mihin päädytään, tarkoituksena on että pysähdytään kun löydetään SE paikka.
Tämä alkaa jo olemaan aika lähellä sitä mutta, vielä on niiiiiiin paljon nähtävää ettei matkaa voi vielä lopettaa.
Malin jälkeen katsellaan viisumit kuntoon tuonne ghana-togo-benin-nigeria-akselille, ja sitten katsotaan paljonko on aikaa ja rahaa.
Kello on paikallista aikaa tällä hetkellä 12:00 ja ollaan tosiaan oltu jo muutama tunti hereillä.
Sen verran on näköjään vissiin päässyt saamaan aurinkoa että vasen olkapää vähän vaihtaa ihoa. Prkl.
Päätettiin expedition leaderin kanssa lähteä tutkimaan maastoa ranskalaisen ystävämme hienoisella avustuksella.
Pääkaupunginhan piti olla piiritetty ja sotatila jne jne.
No eihän sieltä mitään löytynyt. Elämä rullailee eteenpäin niinkuin aiemminkin, ei se vallankaappaus tavallisen ihmisen elämää sen enempää ole hetkauttanut.
Jäimme ranskalaisen ystävämme kyydistä ja hyppäsimme taksiin jolla menimme pankkiin vähän vaihtamaan rahaa joka sekin kesti taas 7 viikkoa.
Täällä pitää oikeasti tottua siihen ettei mikään tapahdu nopeasti. Rahanvaihdon jälkeen suuntasimme taas nettikahvilaan..
Piti laittaa koko tämä päivis näytille, mutta allekirjoittanut pystyi unohtamaan kovalevyn majapaikkaan :(
Nettikahvilan pitäjä oli mukava heebo, antoi oman koneensa surffaamiseen ja tarjosi vielä röökiä :D
Sen verran luottikin että sanoi "I go off 10 minutes to pray, i'll be back" rrrrright :D
Saatiin laitettua koodia että ollaan elossa ja nouakchottissa, ja että kaikki hienosti. Lähdön nurkilla rupesimme tiedustelemaan taksia
jolloin nettikahvilan pitäjä tarjosi ensin omaa autoaan ja sitten sitä että hankkii tuuraajan paikalleen ja vie meidät!
Noh, ei saanut tuuraajaa mutta kuljettajan meille, joka sitten maksoi meille 12000 ouguyiaa (~40€) kallista oli, mutta taksi olisi maksanut noin 20000 oguyiaa.
Perkeleen kallis maa ajaa taksilla valkonaamana :(
Päästiin kuitenkin ehjänä takaisin, eikä naftakaan loppunut matkalla kuin kerran (18km matkaa)
Otettiin aurinkoa, syötiin taas niitä perunoita ja nötköttiä, uitiin, otettiin aurinkoa ja uitiin atlantissa.
Meikäläisen vaatimuksesta lähdettiin tankkaamaan auto ja loput bensakanisterit kaupunkiin ja harrastettiin siinä samalla
vähän offi-ajelua =) oli aika hc:ta kun land cruiser menee nelipyöräluisussa nelivedolla, lukot päällä 80km/h :D
Ajeltiin kaupunkiin ja saatiin naftat tankkeihin ja eikun takaisin samaa reittiä. Päästyämme rantaan juha päätti vielä kääntää auton
rantahiekalla kivan näyttävästi. Seurauksena se että kaivoimme vartijan ja ranskalaisen ravintoloitsijan kanssa land cruiseria
kolmisen tuntia rantahietikosta kahden tunkin avulla ylös :D aurinkokin ehti laskemaan siinä välissä...
Tommi luonnollisesti katseli vaan vierestä ja videokuvasi kaiken, myös jumiin jäämisen. Katsotaan kestääkö expedition leaderin kantti sen julkaisun =)
Noh, lapiohommien loputtua taas mereen puhdistautumaan ja nopean safkan jälkeen nukkumaan, eipä tarvinnut kauaa unta houkutella.
Muutaman kerran yöllä heräilin siihen että leirimme lähellä ajeltiin autoilla, ravintoloitsijat varmaan raahasivat laitonta viinaa baarille.
Pieni ranskalainen heebo muuten oli yhtä hymyä sen jälkeen kun saimme luovutettua viinipullon (jonka olin päättänyt antaa ennen jumiin jäämistä).
Mauritaniassahan alkkomahooli on tiukasti kiellettyä.
ps, se on kesä ja kärpäset, oispa talvi.
Pistän tänään ja viikonlopun aikana vielä kuvia menemään tuonne linkin taakse
Enjoy :)
5pv. Sikaosasto ei tiedä mitä on tapahtunut.
Eddie's bar ei normaalisti ole auki tiistaisin mutta expedition kaappisen ryhmälle ovet aukenivat yksityisesti.
Tämän seurauksena kolme neljästä ei tiedä miten olemme päätyneet tarifan satamaan sevillan kautta.
Marokkolaisetkin ihmettelevät miten ihmeessä tällä autolla voi vielä liikkua.
Saatiin muuten vielä hankittua land cruiserilla 105e sakkoja, tehkääpä perässä.
Olipas taas aika lähellä ettei sikaosasto ja kuljettaja G. Kouhia siirtyneet poliisin residenssiin yöksi.
------------------------------------------------------------------------
Päädyttiin tosiaan aamulla tangeriin kahdeksan aikaan paikallista aikaa, ja onpahan kyllä kulttuurishokki päätyä afrikan puolelle.
Satamassa oli _niiiiiiin_ älytön häslääminen päällä ettei mitään järkeä. Päästiin laivasta ulos pienen peruuttelun jälkeen ja ulos.
Erona suomeen tai ruotsiin ulostautumisessa oli kuin yöllä ja päivällä. Tangerissa mentiin ensimäinen vartti äijältä toiselle.
Yksi tarkisti auton papereita, toinen passit että niissä on leima joka oikeuttaa maahan saapumiseen (ne saatiin lautalla)
Suomenkieliset rekisteriotteet masentavat muuten aikalailla paikallisen poliisin.
Kolmannelta viranomaiselta meidät laitettiin jonoon josta meidät bongasi joku henkilö x. Tämä kysyi että joko meillä on autolle
tilapäinen maahanhantuontilappu. No eihän sitä ollut. Tämä jamppa kaivoi taskustaan esiin tyhjän ja rupesi sitä hirveälä kiireellä kirjoittamaan.
Ajaettiin jonossa eteenpäin ja meikäläisen passi vilisti ihmiseltä toiselle, samoin kuin rekisteriotteet ja green card.
Parissa vaiheessa oikeasti jo rupesi jännittämään kun paperit palutuitvat aina osa kerrallaan että tuleeko kaikki takaisin.
Tämän henkilön x toimenkuva ei oikein selvinnyt mutta mm tätä hän teki: vei meikäläisen laivaan sisäänmenoa odottavien jonon ohi ja metallinpaljastimien läpi
poliisin toimistoon jossa siviilipukuinen poliisi vielä kerran katseli meikäläisen passin ja sai kysytyksi 'profession?' saatuaan vastauksen
'student' hän hymyili ja toivotti hyvää päivänjatkoa. wtf? no kävelin takaisin ja jostain taas tämä mr X ilmestyi vaatien lisää rahaa
tämän "jonon ohittamisesta ja väliaikaistodistuksen hoitamisesta" todistuksesta annoimme hänelle 5$ jotka olivat siistissä nipussa ettei
päältä voinut huomata mitä seteleitä paksussa pinkassa on, tämä kaveri ilmoitti kuitenkin rahan vaihtuessa kämmenestä toiseen kätellessä ettei tämä riitä.
Sönkkäsin niin huonolla englannilla kuin vain pystyn että ei ole euroja että viimeisillä maksoimme lautan ja annoin vielä 5€ näyttäen tyhjiä taskuja sen jälkeen.
Ennen tätä viittä euroa kyseinen kaveri olisi halunnut 100€ tästä "palveluksesta" todettuaan ettei meiltä irtoa rahaa hän hävisi.
Istuimme taas hetken jonossa ja taas eri poliisi tuli kyselemään auton papereita, passia ja maahantuontitodistusta.
Tämä noin 40-45 käyrä jutteli muutaman sanan englantia ja meinasi kimpaantua kun en hänen sössötyksestään ymmärtänyt ekalla kertaa sanaa nationality.
Saatuakseen vastaukseksi Finland hän oli hetken tyytyväinen. Auton viereen hyökkäsi samantien joku henkilö z toistelemaan SUOMI FINLAND
kuultuaan vastaukseni. Auton papereista meinasi sitten syntyä vähän kinaa. Kuinka ihmen tyhmiä nämä tullivirkailijat ovat?
Kyllä nuo auton tiedot tajuaa mistä tahansa paperista olivat ne sitten millä kielellä tahansa. Jos paperissa lukee "Toyota, Land Cruiser
3990cm3 ***runkonumero*** jne" niin mikä siinä on niin vaikeaa. Varsinkin kun siinä maahantuontipaperissa oli sitten paikallisella kielellä
että mikä kohta tarkoittaa mitäkin. Noh, tämä viimeinen poliisi tsekkaili papereita kymmenisen minuuttia ja pyöritti niitä ihmiseltä toiselle.
Vartin pyörittelyn jälkeen hän tuli passin ja rekisteriotteen kanssa takaisin ja halusi nähdä takaluukkuun. Kaikista kontin laukuista ja kasseista hän
halusi vilkaista vaan ei oikeastaan mitään. avasi pienen reppuni pienemmän taskun vetskarin muttei katsonut edes sisään..
Kysymyksiin "arma? pistols?" saatuaan pään pyöritystä ja "nononono" hokeman mies oli tyytyväinen. Ja takaisin autoon.
Viisi minuuttia myöhemmin hän palasi viimeisen puuttuvan väliaikaistodistuksen kanssa ja toivotti hyvää matkaa.
Ja kylttejä seuraten kohti rabat'ia. Tangerista lähtee 2 tietä kohti rabattia. Uusi moottoritie jossa oli tietullipiste
ja pienempi tie. Valitsimme ilmaisen pikkutien joka osoittautui ihan mielenkiintoisaksi valinnaksi. Ajoin joku 50km rabatista etelään jossa
pysähdyimme ostamaan naftaa. 30 litraa, 20e. Heh, hinta putosi eurooppaan verrattuna aika huolella.
Tässä vaiheessa meikäläinen meni nukkumaan ja kauppinen siirtyi ratin taakse. Ja meikäläinen pisti silmät kiinni ensimäistä kertaa
sitten portugalin jälkeen. Heräsin muutamaa tuntia myöhemmin kun olimme parkissa jonkun supermarketin pihassa ja kauppinen sekä reima saapuivat kaupasta
kassien kanssa autolle. Siirryimme aavikolle ruokailemaan patonkia juusto, makkaraa ja jugurttia. Saatuamme syötyä ja keräilimme jo kamoja
kun paikalle ajoi poliisiauto josta ulostautui yksi poliisi. Huomattuaan että keräsimme jo kamoja talteen hän vain vilkutti ja meni takaisin autoon.
Jatkoimme siitä hivenen eteenpäin tähän mehdie tms plageen. Tämä on joku paikallisten lomakohde, valkoiset eurooppalaiset voi laskea kahdella kädellä.
Hotelli on erinomainen, mutta kallis. 95$ neljältä hengeltä.
Alakerrassa on ravintola ja yökerho josta kuuluu tälläkin hetkellä infernaalinen meteli.
Safkaa väännetään trangialla ja aamunkoitteessa pitäisi lähteä taas ajamaan eteenpäin.
Kävimme tuossa vieressä ihmettelemässä paikallista basaaria ja "huvipuistoa" josta on pari kuvaakin.
Täytyy laittaa näytille kunhan saadaan taas jostain nettiyhteyttä.
Aamunkoitteessa pitäisi lähteä taas ajelemaan kohti rabat'ia ja casablancaa. Toivottavasti siellä on hyvä meininki kun tangeri oli ihan hanurista.
Likaista ja pakokaasun hajua joka puolella, kerjäläisiä oli tien varressa satamasta konetielle ihan jonoina.
Seisoivat vaan tien vieressä ja vonkasivat rahaa ohi ajavilta turisteilta. Kuka siihen pysähtyy ja antaa?
Hauskaa tällä reissulla oli ensimäisen kerran kun paikallinen bensa-aseman pitäjä rupesi vittuilemaan juhalle.
Mentiin hakemaan naftaa ja hintaneuvottelun jälkeen pitäjä pysyi toteamaan juhalle: *hieroo käsiään yhteen kuin lämmitelläkseen* eikös teillä siellä suomessa ole kovin kylmä? Tulitteko lämmittelemään tänne?
Naurettiin jallan juttuja vähän aikaa :D
pv 6
Pompoteltiin rabatiin hakemaan viisumia jota ei saatu "tulkaa huomenna uudestaan klo 9 ja saatte sen ehkä maanantaina"
Ohut turistiripuli aiheuttaa kiirreellisiä auton pysähtymisiä ja ulos poistumisia, joista esimerkkinä se kun kuljettaja kipaisi aidan raosta liberian lähetystön takapihalle puunjuureen sissipaskalle.
Poistuimme vähin äänin, kuljettaja raukeasti hymyillen. Sori liberia.
Ei jääty odottelemaan vaan lähdimme suuntaamaan kohti casablancaa ja marrakechiä, tavoitteena ehtiä sunnuntaiksi rajalle ja maanantaina sitten napata
rajalta viisumi ja kokka kohti mauritaniaa...
No niin, no tässä kohtaa matkaan tuli ensimäinen mutka. Edellisenä iltana oltiin kuultu että mauritaniassa on alkanut sotilasvallankaappaus
ja että maa saattaapi olla sulki, kenelläkään ei ole tietoa. Tästä huolimatta lähdimme suuntaamaan kohti uusia seikkailuita.
Vuoristoa vedettiin ylös ja alas edestakaisin ja tie oli kehnoa, ja kanssa-autoilijat kehnompia. Paikallinen liikennekulttuuri on kauhemapaa kuin puolassa.
Seikkailut löytyivät tällä kertaa casablancasta ja hotelli ibiksestä.
Keidas saharan aavikon laidalla. Juotiin poikien kanssa pari bisseä ja mentiin nukkumaan pitkän ajopäivän jälkeen.
Ajotunteja tuli hillittömästi mutta kilometrejä kertyi ainostaan ~300km
Parin flag specialen jälkeen naapurimaassa odottava sotatila oli vain olematon muisto ja uni tuli salamana ilmastoidussa hotellihuoneessa.
Pv 7-8
Luovutettiin huoneet aamupalan ja päiväunien jälkeen ja suuntasimme uima-altaalle palvomaan aurinkoa!
Mitä ihmettä, ollaanko tässä muka LOMALLA? Altaalla saimme tapettua muutaman päivän kuumimmista tunneista ja pystyimme jatkamaan
matkaamme enää vain +50 asteisessa Land Cruiserissa. Nokka siirtyi kohti agadiria ja sieltä tan taniin ja layonneen.
Layonneen päästyämme seuraavana aamuna tulimme tutustumaan useisiin eri valtion virkamieheen.
Viimeisen tuhannen kilometrin aikana meidät pysäytettiin noin 12 kertaa ja jokaisella kerralla kyseltiin kaikilta
passit ja niistä virkamies orjallisesti kopio kuvaa lukuun ottamatta kaikki tiedot itselleen.
Lyhin matka tarkastuspisteiden välillä oli 100m. Ei auttanut itku markkinoilla vaikka edellisellä oli juuri syynäilty kaikki tiedot.
Ensi kerralla kun lähden autoilemaan saharaan tiedän varata passista noin 20 kopiota joihin kirjoitan ammatin ja matkan seuraavan kohteen
ja sen mistä olen tulossa ja mikä on äitini tyttönimi. Näiden lisäksi pysähtelimme lukemattomille muille poliisin ja
muiden viranomaisten tarkastuspisteille, joista matka jatkui käden heilautuksella.
Ja jos luulee kaiken nähnensä, kannattaa mennä länsi-saharaan ajamaan autolla suoraa tietä jolla on 100km/h rajoitus.
Poliisi seisoo suoralla tiellä tutka kädessä, pysäyttää ja toruu kun nopeutta oli 94km/h, kielimuurista johtuen ei selvinnyt oliko
nopeutta liikaa vai liian vähän. Taas kouhian akan pojan tiedot ylös ja matka jatkui.
Ja matka jatkui ja jatui ja jatkui. Tällä hetkellä kirjoittaessa kilometrejä on mittarissa kaikenkaikkiaan 7100km,
joista viimeisen puolentoista vuorokauden aikana tuli taas napsuteltua lasiin rapeat ~1600km.
Matkallahan oli perusmeininkejä kuten saharaa, saharaa ja saharaa, olemattomia teitä, hulluja marokkolaisia kuljettajia,
väisteltäviä vuohia ja kameleita, muutama miinakenttä ja lopuksi ennen tähän mauritanian rajalle parkkeeraamista, hiekkamyrsky.
Päästiin lauantaina iltapäivällä (eikä sunnuntaina kuten aiemmin suunniteltiin) tähän mauritanian rajalle ja tiedusteltiin moneltako raja aukeaa, klo 9 aamulla kuulemma.
Nyt on vaan pieni ongelma että nyt ei saadakaan rajalta viisumia, rabatista pitäisi kuulemma lähteä hakemaan.
Otettiin tästä hotelli yöksi (tasosta kertoo ettei täällä ole edes yleistä suihkua eikä sähkölinjoja) maksoi 400 dirhamia
eli hullut 8e per naama maksaa nukkuminen katon alla. Harmi ettei ole telttamaastoja :(
Aamulla lähdemme yrittämään tuosta rajan yli ja katsotaan miten poikien käy, mauritaniahan on muutoinkin ollut
ah, niin matkailijaystävällinen maa. Väsyttää niin perkeleesti kahden päivän ja yön ajamisen jälkeen ettei mitään rotia.
Ajettiin juhan kanssa kaksistaan taas parissa päivässä rapiat 1500km vuorotellen, joten väsyttääkin saa.
Kello osoittaa kymmentä ja kello soi seitsemältä. Hiekkaisena ja hikisenä nukkumaan ja odottamaan seuraavaa internetkahvilaa.
Viimeisenä juttuna ennen nukkumaan menoa kävin jututtamassa tullivirkailijaa ensimäisen, toisen ja kolmannen kerran.
Ensimäisellä kerralla tullivirkailija totesi että viisumit hankitaan Rabatista, tai tangerista ja että rajalta ei saa mitään.
Kyllähän se hivenen veti mieltä ankeaksi kun tämän kuuli. Toisella kertaa menin jatkamaan juttua tullivirkailijan kanssa kynän ja paperin kanssa
että mitäpä ne paperit maksaa jos tulee 4 miestä ja yksi auto rajan yli jos ei kerran visoja saa. 300$ oli hinta jolla hän lupasi viedä meidät
"administration officerin" juttusille josta visa kuulemma irtoaisi. Toinen jututuskerta katkesi kun paikalle tuli uusi virkailija
joka puhuikin englantia, eikä tämä ranskaa jutteleva halunnut päästää häntä osingoille. Kolmannelal juttukerralla varmistin vielä että
ok, 300$ vaihtaa omistajaa kun visat napsahtaa. Paremmilla mielillä painelin nukkumaan, vaikka ulkoministeriö vertasikin mauritaniaa kongoon.
Sumplittiin vielä reittiä ja kirottiin sitä että nouakchottin kauttaa pitää aina kulkea.
Rajalta ei toidennäköisesti taaskaan saataisi kuin se kolmen päivän transit-visa joten yksi yö mauritaniassa jossain ja
sitten pitkällä stintillä kohti malia.
Pv 9
Aamu tuli ihan liian aikaisin, menin nukkumaan kahdentoista aikaan hirveän jallajallatuksen saattelemana. Kyllä ne nyt sitten yöllä
jaksavat hoilata kun eivät päivällä tee mitään. Noh, seitsemän aikaan punkasta ylös, kamat kasaan ja autoon. Kaikki sälät olivat
taas sievässä epäjärjestyksessä land cruiserissa vähän ennen kahdeksaa jolloin raja aukesi.
Vinkkinä nyt tällä kohtaa jollekin joka ylittää marokon rajaa mauritaniaan niin tee näin.
Aja illalla auto heti ensimäiseksi jonoon. Älä päästää miltään puolelta kiilaamaan yrittävää jallaa ohi tai niitä tulee koko ajan.
Juokse passien kanssa oikealla olevaan rakennukseen viimeiselle ovelle ja heitä passit sisään.
Sen jälkeen odottele noin 4-5 tuntia aidalla oven vieressä, viimein kun tullivirkailija kyllästyy naamasi, saat passisi takaisin.
Jos olet liikkeellä autolla niin seuraavaksi seuraavasta ovesta sisään missä lukee douanes, sinne taas sitten auton maahantuontipaperit
ne saa yleensä hetken odottelun jälkeen. Meidän tapauksessa niin että vein kaikkien passit yhdessä läjässä,
onneksi sain omani ekana niin ehdin hakemaan auton paperit kuntoon.
Samaan aikaan kun olin jo käynyt siirtämässä auton jo lähtötutkintaan niin tommi ja reima saivat viimein passinsa.
Ja ihan kuin se tarkastaminen ei siihen jäisi, sadan metrin päässä on armeijan tarkastupiste missä taas väsynyt virkailija kopioi
passista tiedot paperiin ja esittää kysymykset työ? menossa? tulossa, ranskaksi. Marokon puolelta ulos pääseminen vei kaikenkaikkiaan
vähän vajaa 6 tuntia! Onnellisesti ilman visoja painelimme kohti mauritanian puolta.
Marokon ja mauritanian välissä oleva ei kenenkään maa on muuten aivan kauheassa kunnossa.
Tässä vaiheessa pitää varmaan kertoa miten niille sovituille 300$ kävi. No, eihän me niitä kenelekkään annettu.
Rajavirkailija yritti vaan koijata. Aamulla kun päästiin rajalle niin perään oli ilmestynyt lauma land cruisereita, pajeroita ja yksi opel :D
Espanjalais-ryhmä oli matkalla mauritaniaan seikkailemaan ja kiertelemään maata autoilla. Heiltä vähän vaihtelin tietoja ja matkanjohtaja
sitten kertoi että visa tulee vasta rajan toiselta puolelta. Noh, tullivirkailija jäi nyt ilman rahaa mutta ilman ongelmia sitten yli kohti mauritaniaa.
Marokon poliisin tutkiessa autoamme juha vetäisi hanskat käteen virkailija kysyi että olisiko hänellekin paria tuollaisia.
Peräkontista pari hanskoja virkailijalle ja hän tyytyi vain vilkaisemaan ovesta sisään että hyvältä näyttää.
Ennen meitä oli kuitekin kuorma-autot purkaneet puolet lastistaan että näkevät syynätä kaiken varmasti :D
Noh, matka mauritanian puolelle vei varmaan 20 minuuttia vaikkei matkaa ole paljon. Hitaalla nelivedolla puolet matkasta, ja kiitokset
riihimäen ViestiR:ään maastoajo-oppitunneista, taas ne tulivat tarpeeseen.
Mauritanian puolella homma muttuui vähän lunkimmaksi. Armeijan rajatarkastusryhmästä viidestä yksi puhui pari sanaa englantia,
muuten mentiin taas suomi-ranska-englanti-sönkkäyksellä.
Meikäläisen sukunimi suomalaisittain lausuttuna tarkoittaa jotain tosi hauskaa paikallisella kielellä, ei vaan selvinnyt että mitä.
Ensimäinen etappi selvä, seuraavaksi muutaman metrin päähän poliisin tarkistukseen josta sitten saadaan visa itsellemme.
Jos saadaan...
Noh, kopissa istui virkailija joka totesi ettei ongelmaa jos ei visoja, parikymppiä naama niin no problemo.
Lätkäisin 100$ hänelle eteen jolloin kuului: NO dollars. Only euros or dirhams. Ei käyneet jenkkidollarit, eikä edes paikallinen raha...
Passeja ei heruisi takaisin ennenkuin hän saisi sen 80€ tai 1200DH... Paikalliset rahanvaihtajakoijarit taas sitten iskivät tähän väliin.
Puolen tuntia kurssia väännettyämme kuntoon jouduimme maksamaan 210$ 100€:sta, mutta sillä pääsimme maahan sisään! \o/
Autossa visoja tsekatessamme totesimme että pärähtikin 15pv visa eikä kolmen päivän :D
Ainoa miinus tulee siitä että LanD Cruiser EI saa levitä tänne mauritaniaan, tuli passiin merkintä että olen saapunut autolla maahan :(
5 metriä visan hankinnasta armeijan ensimäinen tarkastuspiste jota ennen kävin viereisestä majasta hakemassa tilapäisen maahantuontiluvan autolle.
Sekin oli ranskaksi joten rahanvaihtajan kaupanpäälinen, tulkkaaminen, tuli tarpeeseen.
Noh, paperit haltuun ja sitten armeija hyökkää tutkimaan autoa. Tällä kertaa ihan perusteellisesti ja sen seurauksena takaluukun alemman osan joutui avaamaan..
Ja sieltähän pyörähti esiin tölkki lonkeroa ja tölkki koffia, ei siis mitenkään kiellettyjä juttuja mauritaniassa :D
Toinen virkailija jatkaa penkomista ja toinen, löydön tehnyt virkailija vetää meikän sivuun 'sir, 10 euros and this will stop'
Jaaha, eli siis juuri sitä mitä odotettiinkin. 20$ pieninä seteleinä autosta virkailijan lapaan ja tarkastus loppui kuin seinään.
Löydötkin lensivät takaisin autoon ja kovasti kiiteltiin yhteistyöhalukkuudesta.
Tässä vaiheessa yksi rahanvaihtajista tuli huutelemaan että tarvisitte vielä vakuutuksen autolle. Noh, ei otettu eikä sitä millään pysäytyspisteellä vielä
ole kysytty joten luulenpa että sekin on vaan matkailijoiden rahastamista varten.
Matkalla rajalta tänne nouakchottin nurkille ei ole mitään. yksi nafta-asema ja jotain telttakyliä. Ja kameleita. Ja hiekkaa.
Ja poliisin pysäytyispisteitä keskellä aavikkoa, ihan kuin marokossakin. Poliisilta kuultua: osoitti reimaa ja kyis what is that? partaa osoitti :D
Espanjalaisita tiedustelin aiemmin päivällä että mihin kannattaisi mennä. Hän sitten vinkkasi että 25km ennen nouakchottia on
rauhallinen camping-alue johon kannattaa jäädä yöksi. Ajelimme mutta ei sitä löytynyt. 45-50km ennen nouakchottia se olisi saattanut olla mutta ajoimme ohi siitä surutta.
12-15km ennen pääkaupunkia tien varressa oli joku sininen kyltti näyttämässä merelle päin. Ja ajattelimem että se voisi olla se.
Kaksi peräkkäistä u-käännöstä moottoritiellä ja olimme pisteellä (eli siis aavikkotiellä)
Noh, ei löytynyt camping-aluetta sieltä tien päästä, yllättävänä käänteenä? Löysimme tiemme kuitenkin jonkun ranskalaisen jampan pihaan.
Hyppäsin autosta ulos ja vaihdoin pari sanaa heebon kanssa joka oli enemmän kuin riemuissaan vieraista :D
Kerroin että etsimme majapaikkaa yöksi ja täältäpäin piti löytyä camping-alue, johon mies sitten vastasi että lopettakaa etsintä, jäätte tänne.
Mökki sijaitsee viidensadan metrin päässä atlantin rannasta ja tämä meidän tämänhetkinen leiri on noin 50 metrin päässä atlantin rannasta =)
Tässä rannassa on ilmeisestikin baari (la paillu) mutta aukioloajoista ei ainakaan vielä ole tietoa. Ajateltiin nukkua vielä ensi yö tässä kun se on ok,
itseasiassa meitä yritettiin tuonne taloonkin kysyä että mahduttaisiin sinnekin, mutta emme kuitenkaan niin paljoa viitsineet olla vaivaksi.
Purimme kaikki varusteet land cruiserista tähän hiekalle ja päräytimme telttakylän pystyyn. Illan viimeiset puuhat olikin kun kasattiin kamoja uuteen järjestykseen autoon.
Ilta päättyi taas siihen normaaliin, reima oksentaa ja menee nukkumaan syömättä. Reiska on ollut tässä jo muutaman päivän kipeänä ja ei oikein hyvältä vaikuta.
Me juhan ja tommin kanssa jäätiin sitten tuohon atlantin rantaan vääntämään trangialla uusia perunoita ja lihapullia :)
Namnam! Joskus kymmenen jälkeen kun oli jo ihan sysipimeää vetäydyttiin telttoihin nukkumaan ja ei unta tarvinut kauaa hakea.
pv 10
Omakohtainen herätys tuli siihen kun katosta valuu vettä päälle.. Mitä helvettiä, pystyykö saharassa satamaan juuri silloin kun me olemme siellä?
No ei, vedin illalla teltan vaan niin kiinni että ei ilma vaihtunut, ja aamuaurinko yhdistettynä hikoiluun ja kuumuuteen aiheutti sen että vesihöyry kondensoitui teltan kattoon ja satoi mun päälle uudestaan :D
Hivenen vitutti, mutta en jaksanut vielä siihen herätä, pyyhkäisin valmiiksi märällä t-paidalla katon puhtaaksi ja jatkoin uniani.
uudemman kerran heräsin siihen kun telttakylä osoitti virkoamisen merkkejä. Muut heittivät kamansa mun telttaan ja menivät aamu-uinnille atlanttiin =)
Johon sitten hyökkäsin itsekin perään =) Lämmintä oli, uiminen on vaan tuossa aallokossa mahdotonta mutta kyllä siinä kastui.
Kyllä tää matkustelu on ihmeellistä :) Täytyy illalla viedä pullo viiniä kiitokseksi, katsotaan josko eilinen ruokatarjous olisi vielä tänäänkin voimassa.
Tämä päivä menee siis vaan levätessä ja voimia kerätessä. Syödään hyvin ja loikoillaan auringossa.
Toivottavasti saadaan nettiä jostain pian että pääsee julkaisemaan nämä seikkailut eteenpäin.
Ja jostain kännykkäverkkoa, ettei meistä tehdä katoamisilmoitusta ulkoministeriölle...
Marokon jälkeen ei ole kännykät toimineet. Reima tiesi kertoa ettei soneran sivut tienneet että onko täällä edes koko verklkoa rakennettuna.
Ilmeisesti ei kun ei ole mastoja missään näkynyt, eikä sitämyöten kenttääkään.
Noh, tämä päivä ja ilta tosiaan syödään ja levätään, ja sitten heti aamusta viiden-kuuden aikaan lähdemme paiskomaan kohti malin rajaa.
Ongelmana on tosiaan se että malin viisumi pitäisi hakea tuolta nouakchottista, joka on viimeisten tietojen mukaan poliisin saartama ja haltuunottama.
Ei lähdetä katselemaan ja ihmettelemään sitä tänään turhan takia. Yritän meidän isännältä kysellä että mikä meno siellä oikein on.
Koska alkaahan tämä paikk ajo olemaan sitä mitä me ollaan etsimässä :)
Aurinkoa ja silmänkantamattomiin hiekkarantaa, jossa ei ole ketään muita kuin me :D Kaljaa vaan pitäisi jostain saada...
Niin... Tänään maanantaina tosiaan (ehkä) saataisiin sieltä rabatista ne viisumit jos olisimme jäänneet sinne odottamaan..
Nyt olemme jo useamman tuhannen kilometrin päässä eri maassa ja viisumit maksoivat saman verran muin siellä lähetystössäkin olisi vähintään maksanut, joten
pieni expedition-henki on tuonut meitä aika pitkälle =)
Olemme olleet reissussa kohta 10 päivää ja matkustaneet nyt ~7500 kilometriä, joten olemme hienosti vielä aikataulussa,
jos olisi se carnet du passage niin olisimme heittämällä kahden viikon päästä kap kaupungissa.
Katsotaan miten tässä nyt sitten käy ja mihin päädytään, tarkoituksena on että pysähdytään kun löydetään SE paikka.
Tämä alkaa jo olemaan aika lähellä sitä mutta, vielä on niiiiiiin paljon nähtävää ettei matkaa voi vielä lopettaa.
Malin jälkeen katsellaan viisumit kuntoon tuonne ghana-togo-benin-nigeria-akselille, ja sitten katsotaan paljonko on aikaa ja rahaa.
Kello on paikallista aikaa tällä hetkellä 12:00 ja ollaan tosiaan oltu jo muutama tunti hereillä.
Sen verran on näköjään vissiin päässyt saamaan aurinkoa että vasen olkapää vähän vaihtaa ihoa. Prkl.
Päätettiin expedition leaderin kanssa lähteä tutkimaan maastoa ranskalaisen ystävämme hienoisella avustuksella.
Pääkaupunginhan piti olla piiritetty ja sotatila jne jne.
No eihän sieltä mitään löytynyt. Elämä rullailee eteenpäin niinkuin aiemminkin, ei se vallankaappaus tavallisen ihmisen elämää sen enempää ole hetkauttanut.
Jäimme ranskalaisen ystävämme kyydistä ja hyppäsimme taksiin jolla menimme pankkiin vähän vaihtamaan rahaa joka sekin kesti taas 7 viikkoa.
Täällä pitää oikeasti tottua siihen ettei mikään tapahdu nopeasti. Rahanvaihdon jälkeen suuntasimme taas nettikahvilaan..
Piti laittaa koko tämä päivis näytille, mutta allekirjoittanut pystyi unohtamaan kovalevyn majapaikkaan :(
Nettikahvilan pitäjä oli mukava heebo, antoi oman koneensa surffaamiseen ja tarjosi vielä röökiä :D
Sen verran luottikin että sanoi "I go off 10 minutes to pray, i'll be back" rrrrright :D
Saatiin laitettua koodia että ollaan elossa ja nouakchottissa, ja että kaikki hienosti. Lähdön nurkilla rupesimme tiedustelemaan taksia
jolloin nettikahvilan pitäjä tarjosi ensin omaa autoaan ja sitten sitä että hankkii tuuraajan paikalleen ja vie meidät!
Noh, ei saanut tuuraajaa mutta kuljettajan meille, joka sitten maksoi meille 12000 ouguyiaa (~40€) kallista oli, mutta taksi olisi maksanut noin 20000 oguyiaa.
Perkeleen kallis maa ajaa taksilla valkonaamana :(
Päästiin kuitenkin ehjänä takaisin, eikä naftakaan loppunut matkalla kuin kerran (18km matkaa)
Otettiin aurinkoa, syötiin taas niitä perunoita ja nötköttiä, uitiin, otettiin aurinkoa ja uitiin atlantissa.
Meikäläisen vaatimuksesta lähdettiin tankkaamaan auto ja loput bensakanisterit kaupunkiin ja harrastettiin siinä samalla
vähän offi-ajelua =) oli aika hc:ta kun land cruiser menee nelipyöräluisussa nelivedolla, lukot päällä 80km/h :D
Ajeltiin kaupunkiin ja saatiin naftat tankkeihin ja eikun takaisin samaa reittiä. Päästyämme rantaan juha päätti vielä kääntää auton
rantahiekalla kivan näyttävästi. Seurauksena se että kaivoimme vartijan ja ranskalaisen ravintoloitsijan kanssa land cruiseria
kolmisen tuntia rantahietikosta kahden tunkin avulla ylös :D aurinkokin ehti laskemaan siinä välissä...
Tommi luonnollisesti katseli vaan vierestä ja videokuvasi kaiken, myös jumiin jäämisen. Katsotaan kestääkö expedition leaderin kantti sen julkaisun =)
Noh, lapiohommien loputtua taas mereen puhdistautumaan ja nopean safkan jälkeen nukkumaan, eipä tarvinnut kauaa unta houkutella.
Muutaman kerran yöllä heräilin siihen että leirimme lähellä ajeltiin autoilla, ravintoloitsijat varmaan raahasivat laitonta viinaa baarille.
Pieni ranskalainen heebo muuten oli yhtä hymyä sen jälkeen kun saimme luovutettua viinipullon (jonka olin päättänyt antaa ennen jumiin jäämistä).
Mauritaniassahan alkkomahooli on tiukasti kiellettyä.
ps, se on kesä ja kärpäset, oispa talvi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)