pv 31
Viisumi loppuu keskiyöllä -STOP-
Lensimme hotellista pihalle (RAIRAI) -STOP-
Kävimme äsken lentokentällä kyselemässä, mutta kaikki lennot ovat täynnä -STOP-
Olemme pubissa oluella -STOP-
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Mites tässä nyt näin kävi?
pv 29
Täällä ollaan jossain päin afrikkaa päissään, vissiin Beninissä? Voi olla norsunluurannikkokin...
pv 30
Käytiin kyselemässä lentoja nigeriaan ja kameruniin, ja kännissä ollaan edelleenkin, Land Cruiser alkaa olla kohta juotu, muttei vielä.
Vieläkään ei kyllä tiedetä missä ollaan mutta lentokenntä löytyi
Täällä ollaan jossain päin afrikkaa päissään, vissiin Beninissä? Voi olla norsunluurannikkokin...
pv 30
Käytiin kyselemässä lentoja nigeriaan ja kameruniin, ja kännissä ollaan edelleenkin, Land Cruiser alkaa olla kohta juotu, muttei vielä.
Vieläkään ei kyllä tiedetä missä ollaan mutta lentokenntä löytyi
perjantai 29. elokuuta 2008
Kohti Beniniä, mutta miten?
pv 29
Herättiin koko ryhmä ympäripäissään hotellihuoneesta kymmentä vaille 12.
Land Cruiser on hävinnyt takapihalta ja meidän taskut ja rinkat on täynnä paikallista rahaa. Yhdestä taskusta
löytyi käsinkirjoitettu kauppakirja jolla olen jollekin Abdullahille auton myynnyt rahaa ja kamelia vastaan.
Otettiin sitten taksi Togon Ibiksestä Beninin vastaavaan ja ryypätään nyt niin kauan kun rahaa riittää.
Heippa!
Herättiin koko ryhmä ympäripäissään hotellihuoneesta kymmentä vaille 12.
Land Cruiser on hävinnyt takapihalta ja meidän taskut ja rinkat on täynnä paikallista rahaa. Yhdestä taskusta
löytyi käsinkirjoitettu kauppakirja jolla olen jollekin Abdullahille auton myynnyt rahaa ja kamelia vastaan.
Otettiin sitten taksi Togon Ibiksestä Beninin vastaavaan ja ryypätään nyt niin kauan kun rahaa riittää.
Heippa!
The road to togo
Pv 26
Togossa toinen päivä
Taas tuli nukuttua oikein huolella ja aloitettua päivä oluella auringon ollessa korkeimmillaan. Reilut kolmekymmentä lämmintä ja altaan reunalla tarjoilijan toimittama kylmä olut maistuu.
Kaikki muut vaan nukkuivat ja meikäläinen sai rauhassa kumota kuppia ensin altaalla ja sitten myöhemmin kapakissa. Univaje
alkoi kyllä pian meikäläistäkin sen verran pahasti rokottaa että kahden jälkeen olin jo huoneessa katollaan. Ei siis paljoa kerrottavaa päivässä.
Pv 27
togossa kolmas päivä
Hirveä kankkunen kuten aina ennen jokaista ajopäivää, mutta kas, tänään ei ajeta mihinkään!
Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Käytiin kaupungilla vähän seikkailemassa ja tutkimassa jatkoyhteyksiä eteenpäin mikäli Land Cruiser sattuisi menemään kaupaksi.
Poikettiin keskustan jälkeen naapurihotellin ravintolaan syömään ja juomaan hyvin. Air Marocin toimistossakin oli niin kova jono että päätimme
jatkaa vielä beniniin ainakin maitse. Land Cruiser näyttää aika synkältä möykyltä näin parin ajamattoman päivän jälkeen hotellin parkkipaikalla.
Kikkailimme itsemme takaisin hotellille pienen rahanvaihtoepisodin jälkeen johon en jaksa edes sen enempää hajota.
Sen verran voin sanoa etten enää koskaan napise nordean hitaudesta suomessa, kyllä se täällä on vaan ihan toista luokkaa.
Jos rahaa vaihtaakseen tarvitsee jonottaa kahdelle tiskille melkein tunnin verran niin jossain on vikaa.
Ja siis mun edelläni rahaa vaihtoi yksi ihminen... Ensin piti mennä yhdele tiskille josta sai kaavakkene johon piti kirjoittaa mitä valuuttaa
vaihtaa ja kuinka paljon, nimi ikä ja osoite ja sne kanssa mennä sitten jonottamaan varsinaiselle rahanvaihtopisteelle, joita oli taas auki vain yksi.
Viisi minuuttia täsä jonossa seisseenä virkailija näytti kopista tyhjää lomaketta ja sanoi että mun pitää mennä toisaalle täyttämään sellainen, hajosin.
Hajoaminen kuitenkin loppui lyhyeen pienen shoppailukierroksen jälkeen, ostin itselleni uudet shortsit ja t-luupihvin, jonka huuhdoin alas kurkusta
ilmastoidussa ravintolla muutamalla huurteiselle Flagillä, josta se ajatus sitten oikeasti lähti.
Illalla suuntasimme hotellin aulabaariin juomaan kapakan tyhjäksi punaviinistä, ja juotuamme pullon valoviiniäkin parinkymmenen oluen seuraksi
totesimme että josko tästä pitäisi vielä yökerhoon lähteä. Ja pitihän sinne lähteä.
Ennen tätä Blackout Corporation veti keikkaa aulabaarissa kaksimiehisenä akustisella kitaralla ja bongorummuilla. tuli pari omaa biisiä, vähän metallicaa ja klamydiaa :D
Oli siinä ihmettelemistä kun saksofonisti hyökkäsi mukaan soittamaan narkkarirakkautta :D Ja eikun jatkamaan juomista soiton tauottua.
Pienen powpown jälkeen lähdimme suurieleisesti ja äänisesti hotellista ulos respan virkailijalle haistatellen ja käsimerkkejä näytellen,
suuntana kolmensadan metrin päässä oleva Privilege.
Luonnollisestihan kyseisestä baaristakin oli meitä varoiteltu että olisi paha paikka.
Ulkona liikkuminenkin on valkoihoiselle hengelle hupaa hommaa, ja yli 20m siirtymiset pitää suorittaa taksilla tai mopolla.
Hotellin pihasta ei pääse edes ulos kävellen kun vartija tulee sen estämään, eli siis todellinen turstivaltio ja kaupunki.
Taksilla 300m yökerhon eteen ja sisälle kapakkiin. Edessä oli taas ongelma ettei meillä ollut enää paikallista rahaa
oikeastaan yhtään kun kaikki olivat mystisesti edelliseen kapakkaan huvenneet. Kortithan eivät käy ja eurot ei tosiaankaan käy.
Kunnes matkanjohtaja veti taas ässän hihasta.
Matkanjohtaja saapui pöytään tarjoilijan, parin viinipullon ja rahatukon kanssa.
Euroilla olikin pystynyt maksamaan ja vaihtorahanakin tuli frankkeja oikealla kurssilla, eikä se vaatinut kuin
lupauksen ravintolapäällikölle naimisiinmenosta. Loppuillan kulumisesta ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa.
Useamman viinipotun me vielä tuhosimme ja sitten taas päädyimme kotihotelliin jossa oma puhdas sänky odotti.
Huonepalvelu olisi kiva kotonakin.
pv 28
Nukkumista, nukkumista, trangialla ruoan vääntöä ja auton kauppaamista. Ja lentojen katselua netistä.
Siihenpä se päivä kuluikin. Joka kerta kun hotellista jaksoi lähteä ulos niin portailla oli joku musta mies ilmoittamassa että haluaa ostaa meidän auton.
Muutaman ostajan kanssa sitten tehtiin vähän neuvonpitoa ja hintatiedustelua. Eikä asia oikein edennyt puusta pitkälle.
Yksi ostaja sitten iltamyöhällä ilmoitti että hän tule auton aamulla hakemaan sovittuun hintaan, jota jäimme parin oluen seurassa odottamaan.
Togossa toinen päivä
Taas tuli nukuttua oikein huolella ja aloitettua päivä oluella auringon ollessa korkeimmillaan. Reilut kolmekymmentä lämmintä ja altaan reunalla tarjoilijan toimittama kylmä olut maistuu.
Kaikki muut vaan nukkuivat ja meikäläinen sai rauhassa kumota kuppia ensin altaalla ja sitten myöhemmin kapakissa. Univaje
alkoi kyllä pian meikäläistäkin sen verran pahasti rokottaa että kahden jälkeen olin jo huoneessa katollaan. Ei siis paljoa kerrottavaa päivässä.
Pv 27
togossa kolmas päivä
Hirveä kankkunen kuten aina ennen jokaista ajopäivää, mutta kas, tänään ei ajeta mihinkään!
Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Käytiin kaupungilla vähän seikkailemassa ja tutkimassa jatkoyhteyksiä eteenpäin mikäli Land Cruiser sattuisi menemään kaupaksi.
Poikettiin keskustan jälkeen naapurihotellin ravintolaan syömään ja juomaan hyvin. Air Marocin toimistossakin oli niin kova jono että päätimme
jatkaa vielä beniniin ainakin maitse. Land Cruiser näyttää aika synkältä möykyltä näin parin ajamattoman päivän jälkeen hotellin parkkipaikalla.
Kikkailimme itsemme takaisin hotellille pienen rahanvaihtoepisodin jälkeen johon en jaksa edes sen enempää hajota.
Sen verran voin sanoa etten enää koskaan napise nordean hitaudesta suomessa, kyllä se täällä on vaan ihan toista luokkaa.
Jos rahaa vaihtaakseen tarvitsee jonottaa kahdelle tiskille melkein tunnin verran niin jossain on vikaa.
Ja siis mun edelläni rahaa vaihtoi yksi ihminen... Ensin piti mennä yhdele tiskille josta sai kaavakkene johon piti kirjoittaa mitä valuuttaa
vaihtaa ja kuinka paljon, nimi ikä ja osoite ja sne kanssa mennä sitten jonottamaan varsinaiselle rahanvaihtopisteelle, joita oli taas auki vain yksi.
Viisi minuuttia täsä jonossa seisseenä virkailija näytti kopista tyhjää lomaketta ja sanoi että mun pitää mennä toisaalle täyttämään sellainen, hajosin.
Hajoaminen kuitenkin loppui lyhyeen pienen shoppailukierroksen jälkeen, ostin itselleni uudet shortsit ja t-luupihvin, jonka huuhdoin alas kurkusta
ilmastoidussa ravintolla muutamalla huurteiselle Flagillä, josta se ajatus sitten oikeasti lähti.
Illalla suuntasimme hotellin aulabaariin juomaan kapakan tyhjäksi punaviinistä, ja juotuamme pullon valoviiniäkin parinkymmenen oluen seuraksi
totesimme että josko tästä pitäisi vielä yökerhoon lähteä. Ja pitihän sinne lähteä.
Ennen tätä Blackout Corporation veti keikkaa aulabaarissa kaksimiehisenä akustisella kitaralla ja bongorummuilla. tuli pari omaa biisiä, vähän metallicaa ja klamydiaa :D
Oli siinä ihmettelemistä kun saksofonisti hyökkäsi mukaan soittamaan narkkarirakkautta :D Ja eikun jatkamaan juomista soiton tauottua.
Pienen powpown jälkeen lähdimme suurieleisesti ja äänisesti hotellista ulos respan virkailijalle haistatellen ja käsimerkkejä näytellen,
suuntana kolmensadan metrin päässä oleva Privilege.
Luonnollisestihan kyseisestä baaristakin oli meitä varoiteltu että olisi paha paikka.
Ulkona liikkuminenkin on valkoihoiselle hengelle hupaa hommaa, ja yli 20m siirtymiset pitää suorittaa taksilla tai mopolla.
Hotellin pihasta ei pääse edes ulos kävellen kun vartija tulee sen estämään, eli siis todellinen turstivaltio ja kaupunki.
Taksilla 300m yökerhon eteen ja sisälle kapakkiin. Edessä oli taas ongelma ettei meillä ollut enää paikallista rahaa
oikeastaan yhtään kun kaikki olivat mystisesti edelliseen kapakkaan huvenneet. Kortithan eivät käy ja eurot ei tosiaankaan käy.
Kunnes matkanjohtaja veti taas ässän hihasta.
Matkanjohtaja saapui pöytään tarjoilijan, parin viinipullon ja rahatukon kanssa.
Euroilla olikin pystynyt maksamaan ja vaihtorahanakin tuli frankkeja oikealla kurssilla, eikä se vaatinut kuin
lupauksen ravintolapäällikölle naimisiinmenosta. Loppuillan kulumisesta ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa.
Useamman viinipotun me vielä tuhosimme ja sitten taas päädyimme kotihotelliin jossa oma puhdas sänky odotti.
Huonepalvelu olisi kiva kotonakin.
pv 28
Nukkumista, nukkumista, trangialla ruoan vääntöä ja auton kauppaamista. Ja lentojen katselua netistä.
Siihenpä se päivä kuluikin. Joka kerta kun hotellista jaksoi lähteä ulos niin portailla oli joku musta mies ilmoittamassa että haluaa ostaa meidän auton.
Muutaman ostajan kanssa sitten tehtiin vähän neuvonpitoa ja hintatiedustelua. Eikä asia oikein edennyt puusta pitkälle.
Yksi ostaja sitten iltamyöhällä ilmoitti että hän tule auton aamulla hakemaan sovittuun hintaan, jota jäimme parin oluen seurassa odottamaan.
torstai 28. elokuuta 2008
Newsflash
Pv 23
Kumasista Accraan.
Nonii, taas aamusta liikkelle hotellin pihasta ja kohti accraa.
Hotellin pihassa suoritettiin taas vähän huoltoa ja ajoneuvon korjaamista mitä pystyimme ja viitsimme tehdä. Tie oli taas aika lohduttomassa kunnossa eikä ajoneuvon kunto parantanut sitä yhtään. Ensimäinen parisataa kilometriä meni taas hienosti vaan paikkoja autosta kuvaillen ja välillä tankkaamaan pysähdellen. Tankkiin kun ei viitsi laittaa kymmentä litraa enempää naftaa kun se vuotaa ihan helvetisti. Päivän vaihduttua jo iltapäivää iski seuraava ongelma, juhan selkä alkoi vetää jumiin ja matkanteko hiljeni kovasti. Pääsimme accran liepeille vasta iltapäivällä ja yllätys paikallisista teistä ei ollut mieluisa. Koko accran sisäänmeno tie oli revitty auki ja muistutti perunapeltoa, joista näytillä on kuviakin. Yhtäkkiä tiessä saattoi olla kolme metriä syvä pudotus ja matkaa tehtiin sata metriä vartissa. Juhan kivut muuttuivat sen verran pahoiksi että otimme ensimäisen hotellin mikä tuli vastaan. Tietöistä johtuen sinnekin pääseminen oli lievä haaste. Ja seuraava oli kielitaidoton ja muutenkin haluton respatäti. Taas ei mikää raha eikä kortti käynnyt ja tiedusteluun automaatista, taksista tai lääkäristä oli vastaukset tuhinaa tai käsien nostelua. Napattiin reiman kanssa taksi ja lähdettiin etsimään pankkiautomaattia mikä sitten löytyikin yllättävän läheltä ja saatiin rahaa nostettua hotellihuoneeseen ja illan ateriointiin. Ja meikän ja reiman juopotteluun :D Juha nappasi lääkkeitä naamariin ja sammui kesken ateria kolmen 7upin voimasta ja lähti sitten nukkumaan huoneeseen tommi seuranaan. Jäätiin reiman kanssa ottamaan vähän kuppia ja kas, kello olikin kohta kolme ja hengasimme kolmen paikallisen gangsterin kanssa sulkeutuneen baarin pihalla. Meikäläisen läppäri kovasti heitä kiinnosti mutta pienen väännön jälkeen kone pysyi oikealla omistajallaan ja matkasi huoneeseen sammumaan, kuin omistajansakin.
Pv 24
Accrasta Togoon
Nyt jo totuttuun tapaan, kiireinen päivä alkoi ihan helvetillisessä krapulassa mikä oli edellisenä iltana hankittu hotellin ravintolassa. Kuuden jälkeen taas sängystä ylös ja etsimään sitä tullitoimistoa mihin auto piti mennä näyttämään. Kartalta sitä ei löytynyt joten suuntasimme poliisilaitokselle pienen päättelykierroksen jälkeen. Poliisiasemalta sitten löytyikin tie, eikä CEPS:in toimisto ollut kaukana. Kilometrin huruttelun jälkeen löysimme pihaan ja Suurkalifi Kouhia lähti hakemaan tullimiestä lyömään leimaa auton paperiin että matka voisi jatkua Togoon.
Taas kerran helpommin sanottu kuin tehty.
Kymmenen eri huoneen, viidentoista eri virkailijan ja edestakaisin näissä huoneissa juoksentelun jälkeen Land Cruiser oli valmis jatkamaan matkaa seuraavaan maahan. Yksi paperi oli muuttunut kuudeksi ja kaikissa oli vähintään pari virallista leimaa että kaikki olisi varmasti virallisen näköistä. Noh, ja ei muuta kuin nauravien ihmisten edestä kohti moottoritietä Lomeen päin.
Hah, ja taas oli turistivirkailijat kusseet kouhiaa silmään. Paskempaa tietä sai taas vaihteeksi hakea. Puola ja puolan montut on kyllä pieniä. Ei moottoritie voi vaan päättyä ja muuttua perunapelloksi missä on metrin syviä ja samanverran halkaisijaltaan olevia monttuja. Muutaman tunnin ajomatkailun, poliisiratsian ja poliisien lahjonnan jälkeen olimme Ghanan ja Togon rajalla. Pari kertaa jouduimme maksamaan lahjuksia että matka jatkuisi puuttuvan sammuttimen takia. Puuttuvat jarrut tai pakoputki ei koskaan ollut ongelma...
Noh, Ghanasta ulospääsy vei taas aikaa kun useamman ihmisen piti tutkia Tojotan papereita kovin ihmeissään, Accraan piti yhden vielä soittaakin. Taas kopista tullivirkailija kyytiin viidenkymmenen metrin matkalle ja rajan yli togoon päin. Jossa sitten taas perusrumbat, misät viisumi, kuka tarkistaa autoa ja kelle pitää antaa pientä lahjaa ettei passia tarvitse odottaa viikkoa, taaskaan ei eurot käy ja kaikki vaan puhuu ranskaa. Normipäivä rajalla siis. Tähän rajanylityksene kului enää parisen tuntia ja maksoi noin 90€ auton tullauksineen ja kaikkineen.
Positiivinen juttu on se että Aflaosta lomeen ja hotelli ibikseen ei oolut enää pitkä matka. Mikä on ajassa hyvin suhteellinen käsite. Tie oli taas ruokottoman huonossa kunnossa eikä pieni vesisade pyyhkimenttömän Land Cruiserin matkantekoa ainakaan helpottanut. Eikä se että satamasta ja rajalta tuleva liikenne ohjataan kiertotiellä bensa-aseman LÄPI! Kuvagalleriassa on pari kuvaakin kun 100 autoa seisoo paikallisen totalin pihassa eikä kukaan pääse eteenpäin kun täysperävaunurekka seisoon bensiksen toisella puolella poikittain tiellä. Eikä pääse eteenpäin eikä taaksepäin kun nämä perkeleen aivottomat imbesillit yrittävät päästä corollineen jokapuolelta ohi, aiheuttaen vain sen ettei kukaan pääse mihinkään. Ja tietenkään nyt niitä poliiseja ei ole missään. Reilun tunnin verran teimme tuota 250m matkaa. Noh, siitä pääsimmekin rantabulevardille mitä pompottelimme hetken verran aina Ibikselle asti. Kyllä helpotti pimenevässä illassa nähdä tutu värit loistamassa. Matkalle sattui vielä yksi kunnon roadkill kun mopoilija oli ottanut yhteen rekan kanssa ja yllätyksenä jäänyt tappiolle tässä. Paikallisten taunojen aiheuttama ruuhka (kahdella kaistalla 4-5 autoa rinnakkain) aiheutti sen ettei edes ambulanssi päässyt liikkelle. Tässä vaiheessa vielä elossa ollut jannu nostettiin taksin kyytiin jossa tämä heebo vielä vähän korisi ja liikkui, seuraavan kerran kun näimme taksin pysähtyneenä tien poskessa heiluttamassa ruuhkassa seisovalle ambulanssille ei jannu enää edes heilunut. En rupea paikallista liikennekulttuuria sen enempää ruotimaan, se vaan on paskaa. Kumasin ulosmenotiellä ollut kyltti kertoi riittävästi. Pelkästään Accrassa kuolee liikenteessä yli kymmenkertainen määrä ihmisiä kuin koko suomessa vuodessa, eikä liikenteen määrä Helsinki-Vantaa-Espoo-läjästä ole ihmeellisempää, ihmiset eivät vaan osaa ajaa niillä autoillaan.
Noh, Land Cruiser hotellin takapihalle parkkiin, miehet sisään, suihkuun ja syömään. Pari bisseä ja uni tuli niiiiiiiin helposti.
Pv 25
Togossa eka päivä
Ja unta palloon oikeen kunnolla. Sängystä nousin sen verran että sain blogin päivitettyä, muutaman tunnin loikoiltua altaalla, ja käytyä kaupassa hakemassa kaljaa jolla taioin taas tajun kankaalle. Ensimäistä kertaa matkustin mopon kyydissä aikuisiällä ja olihan rankkaa, onneksi en ollut selvinpäin, olisin varmaan ollut ihan paniikissa. Ja taas lisää unta. Koko ryhmä nukkui vaan tämän päivän, ei mitään elon merkkejä ruokailua ja uudelleen nukkumaanmenoa lukuunottamatta.
Kumasista Accraan.
Nonii, taas aamusta liikkelle hotellin pihasta ja kohti accraa.
Hotellin pihassa suoritettiin taas vähän huoltoa ja ajoneuvon korjaamista mitä pystyimme ja viitsimme tehdä. Tie oli taas aika lohduttomassa kunnossa eikä ajoneuvon kunto parantanut sitä yhtään. Ensimäinen parisataa kilometriä meni taas hienosti vaan paikkoja autosta kuvaillen ja välillä tankkaamaan pysähdellen. Tankkiin kun ei viitsi laittaa kymmentä litraa enempää naftaa kun se vuotaa ihan helvetisti. Päivän vaihduttua jo iltapäivää iski seuraava ongelma, juhan selkä alkoi vetää jumiin ja matkanteko hiljeni kovasti. Pääsimme accran liepeille vasta iltapäivällä ja yllätys paikallisista teistä ei ollut mieluisa. Koko accran sisäänmeno tie oli revitty auki ja muistutti perunapeltoa, joista näytillä on kuviakin. Yhtäkkiä tiessä saattoi olla kolme metriä syvä pudotus ja matkaa tehtiin sata metriä vartissa. Juhan kivut muuttuivat sen verran pahoiksi että otimme ensimäisen hotellin mikä tuli vastaan. Tietöistä johtuen sinnekin pääseminen oli lievä haaste. Ja seuraava oli kielitaidoton ja muutenkin haluton respatäti. Taas ei mikää raha eikä kortti käynnyt ja tiedusteluun automaatista, taksista tai lääkäristä oli vastaukset tuhinaa tai käsien nostelua. Napattiin reiman kanssa taksi ja lähdettiin etsimään pankkiautomaattia mikä sitten löytyikin yllättävän läheltä ja saatiin rahaa nostettua hotellihuoneeseen ja illan ateriointiin. Ja meikän ja reiman juopotteluun :D Juha nappasi lääkkeitä naamariin ja sammui kesken ateria kolmen 7upin voimasta ja lähti sitten nukkumaan huoneeseen tommi seuranaan. Jäätiin reiman kanssa ottamaan vähän kuppia ja kas, kello olikin kohta kolme ja hengasimme kolmen paikallisen gangsterin kanssa sulkeutuneen baarin pihalla. Meikäläisen läppäri kovasti heitä kiinnosti mutta pienen väännön jälkeen kone pysyi oikealla omistajallaan ja matkasi huoneeseen sammumaan, kuin omistajansakin.
Pv 24
Accrasta Togoon
Nyt jo totuttuun tapaan, kiireinen päivä alkoi ihan helvetillisessä krapulassa mikä oli edellisenä iltana hankittu hotellin ravintolassa. Kuuden jälkeen taas sängystä ylös ja etsimään sitä tullitoimistoa mihin auto piti mennä näyttämään. Kartalta sitä ei löytynyt joten suuntasimme poliisilaitokselle pienen päättelykierroksen jälkeen. Poliisiasemalta sitten löytyikin tie, eikä CEPS:in toimisto ollut kaukana. Kilometrin huruttelun jälkeen löysimme pihaan ja Suurkalifi Kouhia lähti hakemaan tullimiestä lyömään leimaa auton paperiin että matka voisi jatkua Togoon.
Taas kerran helpommin sanottu kuin tehty.
Kymmenen eri huoneen, viidentoista eri virkailijan ja edestakaisin näissä huoneissa juoksentelun jälkeen Land Cruiser oli valmis jatkamaan matkaa seuraavaan maahan. Yksi paperi oli muuttunut kuudeksi ja kaikissa oli vähintään pari virallista leimaa että kaikki olisi varmasti virallisen näköistä. Noh, ja ei muuta kuin nauravien ihmisten edestä kohti moottoritietä Lomeen päin.
Hah, ja taas oli turistivirkailijat kusseet kouhiaa silmään. Paskempaa tietä sai taas vaihteeksi hakea. Puola ja puolan montut on kyllä pieniä. Ei moottoritie voi vaan päättyä ja muuttua perunapelloksi missä on metrin syviä ja samanverran halkaisijaltaan olevia monttuja. Muutaman tunnin ajomatkailun, poliisiratsian ja poliisien lahjonnan jälkeen olimme Ghanan ja Togon rajalla. Pari kertaa jouduimme maksamaan lahjuksia että matka jatkuisi puuttuvan sammuttimen takia. Puuttuvat jarrut tai pakoputki ei koskaan ollut ongelma...
Noh, Ghanasta ulospääsy vei taas aikaa kun useamman ihmisen piti tutkia Tojotan papereita kovin ihmeissään, Accraan piti yhden vielä soittaakin. Taas kopista tullivirkailija kyytiin viidenkymmenen metrin matkalle ja rajan yli togoon päin. Jossa sitten taas perusrumbat, misät viisumi, kuka tarkistaa autoa ja kelle pitää antaa pientä lahjaa ettei passia tarvitse odottaa viikkoa, taaskaan ei eurot käy ja kaikki vaan puhuu ranskaa. Normipäivä rajalla siis. Tähän rajanylityksene kului enää parisen tuntia ja maksoi noin 90€ auton tullauksineen ja kaikkineen.
Positiivinen juttu on se että Aflaosta lomeen ja hotelli ibikseen ei oolut enää pitkä matka. Mikä on ajassa hyvin suhteellinen käsite. Tie oli taas ruokottoman huonossa kunnossa eikä pieni vesisade pyyhkimenttömän Land Cruiserin matkantekoa ainakaan helpottanut. Eikä se että satamasta ja rajalta tuleva liikenne ohjataan kiertotiellä bensa-aseman LÄPI! Kuvagalleriassa on pari kuvaakin kun 100 autoa seisoo paikallisen totalin pihassa eikä kukaan pääse eteenpäin kun täysperävaunurekka seisoon bensiksen toisella puolella poikittain tiellä. Eikä pääse eteenpäin eikä taaksepäin kun nämä perkeleen aivottomat imbesillit yrittävät päästä corollineen jokapuolelta ohi, aiheuttaen vain sen ettei kukaan pääse mihinkään. Ja tietenkään nyt niitä poliiseja ei ole missään. Reilun tunnin verran teimme tuota 250m matkaa. Noh, siitä pääsimmekin rantabulevardille mitä pompottelimme hetken verran aina Ibikselle asti. Kyllä helpotti pimenevässä illassa nähdä tutu värit loistamassa. Matkalle sattui vielä yksi kunnon roadkill kun mopoilija oli ottanut yhteen rekan kanssa ja yllätyksenä jäänyt tappiolle tässä. Paikallisten taunojen aiheuttama ruuhka (kahdella kaistalla 4-5 autoa rinnakkain) aiheutti sen ettei edes ambulanssi päässyt liikkelle. Tässä vaiheessa vielä elossa ollut jannu nostettiin taksin kyytiin jossa tämä heebo vielä vähän korisi ja liikkui, seuraavan kerran kun näimme taksin pysähtyneenä tien poskessa heiluttamassa ruuhkassa seisovalle ambulanssille ei jannu enää edes heilunut. En rupea paikallista liikennekulttuuria sen enempää ruotimaan, se vaan on paskaa. Kumasin ulosmenotiellä ollut kyltti kertoi riittävästi. Pelkästään Accrassa kuolee liikenteessä yli kymmenkertainen määrä ihmisiä kuin koko suomessa vuodessa, eikä liikenteen määrä Helsinki-Vantaa-Espoo-läjästä ole ihmeellisempää, ihmiset eivät vaan osaa ajaa niillä autoillaan.
Noh, Land Cruiser hotellin takapihalle parkkiin, miehet sisään, suihkuun ja syömään. Pari bisseä ja uni tuli niiiiiiiin helposti.
Pv 25
Togossa eka päivä
Ja unta palloon oikeen kunnolla. Sängystä nousin sen verran että sain blogin päivitettyä, muutaman tunnin loikoiltua altaalla, ja käytyä kaupassa hakemassa kaljaa jolla taioin taas tajun kankaalle. Ensimäistä kertaa matkustin mopon kyydissä aikuisiällä ja olihan rankkaa, onneksi en ollut selvinpäin, olisin varmaan ollut ihan paniikissa. Ja taas lisää unta. Koko ryhmä nukkui vaan tämän päivän, ei mitään elon merkkejä ruokailua ja uudelleen nukkumaanmenoa lukuunottamatta.
28.8.2008 (krapula)
Siis oli aika viihteellinen ilta eilen... Nyt jaksaa taas vähän kirjoitella. Oli aika mukava meno mulla ja Reimalla. Soitettiin hotellin bändin kanssa Metallicaa ja Klamydiaa. Aika kurko saksofonisti oli meidän kanssa jamittelemassa. Alkoi jo hivenen polttelemaan päästä musisoimaan, kun ei ole neljään viikkoon ollut pienintäkään mahdollisuutta soitella kitaraa.
Mulla on koti asiat kunnossa ja lomailu on mukavaa puuhaa. :o) Ja takas altaalle aurinkoon... Katellaan. :o)
-Tommi-
Mulla on koti asiat kunnossa ja lomailu on mukavaa puuhaa. :o) Ja takas altaalle aurinkoon... Katellaan. :o)
-Tommi-
26.-28.8.2008
Togo, Lome
Hotellilla Beninin lahden rannalla. Atlannin valtameri näkyy hotellin ikkunasta. Parvekkeella kylmä olut kädessä. Aurinko laskee valonsa merten taa. Kuulostaako tutulle? Jo kertaalleen moneen kertaan koetulle hetkelle? Jos kuulostaa, niin onneksi olkoon olet jo käynyt taivaassa. Tätä on elämä. Toisena hetkenä ukkostaa ja myrskyää. Salamoi ja sataa kaatamalla. Pieni ihminen kokee ja näkee uutta.
Kaikkea sitä mitä on joskus nähnyt televisiosta. Ei vain jaksa uskoa, että nyt
on sitä todistamassa itse ihan paikanpäällä katsellen ja ihailleen luonnon kauneutta, toisenlaista maailmaa ja erilaisten kulttuurien sekamelskaa. Saan siitä olla kiitollinen, että lähdin matkaan ennakkoluulottomasti ja löysin sen mitä olen etsinyt tämänkin vuoden. Erilaisen näkökulman elämään ja maailman menoon. Nyt pystyy vertailemaan elämää kotona ihan erilailla, kun on nähnyt tämänkin puolen maailmasta. Kokeilkaa ihmeessä. Unohtakaa työt ja lähtekää maailmalle... perhana. :o)
Eli kaikkea on koettu ja nähty matkalla Suomesta tänne Togon rannalle. Kaikkea en rehellisesti edes muista, mutta onneksi Gary varmaan muistaa kertoilla. Kokemuksena tämäkin reissu on ollut rikkaampi, kuin pari vuotta takaperin tekemämme Euroopan kiertue. Eniten meikäläistä on jännittänyt auton kestävyys. Ja kuten Garyn blogista voi lukea, että ei se auto nyt enään ihan täysillä käy, mutta urhoollisesti on tuonut meidät tänne asti maapalloa. Ihan uskomattoman hienoa... voisin vaikka mennä sen kanssa naimisiin... onnistuisikohan se tällä puolen maailmaa. :o)
Malissa yövyttiin ainakin Sikassossa. Juotiin olutta iltasella iltapalan päätteksi. Me olemme amatöörejä tuon oluen juonnin kanssa, kun emme osaa juoda sivistyneesti paria olutta, ettei hotellin ravintola joutuisi huonoon valoon. Varmaan ikävää, kun joutuu ilmoittamaan, että olut on loppu. Tilalle saatiin pussitettua whiskiä. Mitä vittua... Pussiwhiskiä. Ihan uutta meikäläiselle. Mut hyvä tumu tuli päälle ja taisi puskakin tulla tutuksi :o)
Burkina Fasossa oli ihmiset ihan mukavia ja iloisia. Mutta eniten meikäläistä ja seuruetta nyppii tämä ikävä ilmiö, että ei saa kävellää rauhassa kadulla. Koko ajan on joku myymässä jotakin taikka kerjäämässä rahaa. Ei siinä mitään, että kunhan vaan uskoisivat sen ettei olla ostamassa mitään. Mikä siinä on, että pitää jäädä roikkumaan takalistoon perskärpäsenä ja seurata jokaista liikettämme. Hajottavaa ja stressaavaa. Sama ilmiö on ollut joka maassa missä olemme matkanneet. Ja tulee jatkumaan.
Taidettiin yöpyä jopa yksi yö Burkina Fasossa. Ja muistaakseni juotiin muutama olut. Mutta luonto on kaunista ja välillä, niin uskomatonta ettei voi aina käsittää.
Ei sinäänsä mitään ihmeellistä, mutta minulle ainakin jotain ihan uutta. Autolla ajaessa huomaa kuinka maasto ja maisema vaihtuu sadan kilometrin matkalla ihan totaalisesti. Hiekasta vehreään metsään.
Ghana ei kyllä antanut ihan kaikkein parhainta kuvaa meikäläiselle rajamuodollisuuksien venyessä ja vaikeudesta. Olipahan sekin episodi. Mut ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä, mutta jotenkin tuntuu, että joka asiassa pääsisi paljon helpommalla, jos vaan antaisi dollareita käteen ja kysyisi riittääkö tämä vai haluatko lisää? On vain välillä vaikea erottaa ihmisistä ne jotka ovat aidosti ystävällisiä ja rehellisiä. Koska koko ajan on päällä ja takaraivossa huijatuksi tulemisen pelko... Perhana.
Ghanassa luonnon puisto oli hieno kokemus kaikkinen yöllisinen myrskyineen ja salamoineen. Mikäs niitä ihaillessa seurueen kanssa ja baaria tyhjäksi oluesta juodessa. Aamulla olikin safarin aika ja jokaisen unelma krapula. Sateen jälkeen tie oli vähän heikossa hapessa. Se meinasikin olla viimeinen niitti Land Cruiserille, mutta ei Toyota petä. Ei meitä. Se rakastaa kulkemista ja sen pysäyttää vaan luonnollinen ruostuminen.
Ghanan tiet oli kyl aika kuppaisia ja kuoppaisia. *huokaus* Kaiken kaikkiaan Ghana vei aika paljon aikaa ja käytiin me Kintanpossa aivan sairaan hienolla vesiputouksella. *huokaus* Aika väsynyt oli meno matkaseurueella. "Paskathuosuissa" siirryttiin Accraan ja toivottiin auton kestämistä. Accran "sisääntuloväylä" oli kaikkea muutakuin tie tai edes tietyö. *huokaus*
Ghana ei kyl jättänyt mitään ihan loistavaa kuvaa itsestään. Huonoja teitä ja bensiksellä kahden limun ja suklaapatukan hinta ulokomaalaiselle 25 €... Aika kallista. Kai siihen tuli tulli ja ulkomaalaisvero päällä :o) Jäi ostamatta.
Onneksi päästiin perunapeltotien kautta sit vähän tietä muistuttavalle väylälle yhden Accrassa vietetyn yön jälkeen. Onneksi Togo oli jo lähellä ja tälläkertaan rajamuodollisuudet kesti vähän vähemmän aikaa ja päästiin melkein ennen auringon laskua tänne meidän neljän tähden hotelliin viettämään lomaa.
Ennen reissua ajateltiin, että Afrikassa on mahdollista yöpyä matkan aikana teltassa, mutta kyliä ja kaupunkeja on sen verran matkanvarrella, että ei tarvitse. Hotelleja on kiitettävästi. Eivät kyl mitään luksus mestoja, mutta aina sänky voittaa telttapatjan. Ollaan vietetty reissun aikana vain 2 yötä teltassa. Muut on mennyt erilaisisssa ja tasoisissa hotelleissa n. 10 € yö keskiarvolla.
Ennen reissua ajateltiin, että ei kannata ja eikä ajeta yöllä. Eikä ajeta pimeällä kaupunkeissa. Mutta ei sekään ole ihan pitänyt paikkaansa. Saharassa ajoimme yöllä ja aika monesti matkan määräpaikasta toiseen venähtäen olemme saapuneet isoihinkin kaupunkeihin pimeällä ja etsineet hotellia. Aika jännää ja ei ihan jokapäiväistä meikäläiselle.
Ja lopuksi...
Mikäs täällä ollessa aurinkoisella rannalla tai sit vaihtoehtoisesti altaalla nauttien janojuomaa. Suomessa on kuulemma kanssa yli +20 astetta ja eikä pilvistä ole tietoakaan. Oikea kesä päällä. Nauttikaa aurinkosta ja lomasta.
-Tommi-
Ps. Nyt ei jaksa enään kirjoitella... eilen oli kunnon tumu päällä ja nyt vähän puhalluttaa... Mutta pääasia, että pojilla oli hauskaa paikallisessa yökerhossa. :o)
Hotellilla Beninin lahden rannalla. Atlannin valtameri näkyy hotellin ikkunasta. Parvekkeella kylmä olut kädessä. Aurinko laskee valonsa merten taa. Kuulostaako tutulle? Jo kertaalleen moneen kertaan koetulle hetkelle? Jos kuulostaa, niin onneksi olkoon olet jo käynyt taivaassa. Tätä on elämä. Toisena hetkenä ukkostaa ja myrskyää. Salamoi ja sataa kaatamalla. Pieni ihminen kokee ja näkee uutta.
Kaikkea sitä mitä on joskus nähnyt televisiosta. Ei vain jaksa uskoa, että nyt
on sitä todistamassa itse ihan paikanpäällä katsellen ja ihailleen luonnon kauneutta, toisenlaista maailmaa ja erilaisten kulttuurien sekamelskaa. Saan siitä olla kiitollinen, että lähdin matkaan ennakkoluulottomasti ja löysin sen mitä olen etsinyt tämänkin vuoden. Erilaisen näkökulman elämään ja maailman menoon. Nyt pystyy vertailemaan elämää kotona ihan erilailla, kun on nähnyt tämänkin puolen maailmasta. Kokeilkaa ihmeessä. Unohtakaa työt ja lähtekää maailmalle... perhana. :o)
Eli kaikkea on koettu ja nähty matkalla Suomesta tänne Togon rannalle. Kaikkea en rehellisesti edes muista, mutta onneksi Gary varmaan muistaa kertoilla. Kokemuksena tämäkin reissu on ollut rikkaampi, kuin pari vuotta takaperin tekemämme Euroopan kiertue. Eniten meikäläistä on jännittänyt auton kestävyys. Ja kuten Garyn blogista voi lukea, että ei se auto nyt enään ihan täysillä käy, mutta urhoollisesti on tuonut meidät tänne asti maapalloa. Ihan uskomattoman hienoa... voisin vaikka mennä sen kanssa naimisiin... onnistuisikohan se tällä puolen maailmaa. :o)
Malissa yövyttiin ainakin Sikassossa. Juotiin olutta iltasella iltapalan päätteksi. Me olemme amatöörejä tuon oluen juonnin kanssa, kun emme osaa juoda sivistyneesti paria olutta, ettei hotellin ravintola joutuisi huonoon valoon. Varmaan ikävää, kun joutuu ilmoittamaan, että olut on loppu. Tilalle saatiin pussitettua whiskiä. Mitä vittua... Pussiwhiskiä. Ihan uutta meikäläiselle. Mut hyvä tumu tuli päälle ja taisi puskakin tulla tutuksi :o)
Burkina Fasossa oli ihmiset ihan mukavia ja iloisia. Mutta eniten meikäläistä ja seuruetta nyppii tämä ikävä ilmiö, että ei saa kävellää rauhassa kadulla. Koko ajan on joku myymässä jotakin taikka kerjäämässä rahaa. Ei siinä mitään, että kunhan vaan uskoisivat sen ettei olla ostamassa mitään. Mikä siinä on, että pitää jäädä roikkumaan takalistoon perskärpäsenä ja seurata jokaista liikettämme. Hajottavaa ja stressaavaa. Sama ilmiö on ollut joka maassa missä olemme matkanneet. Ja tulee jatkumaan.
Taidettiin yöpyä jopa yksi yö Burkina Fasossa. Ja muistaakseni juotiin muutama olut. Mutta luonto on kaunista ja välillä, niin uskomatonta ettei voi aina käsittää.
Ei sinäänsä mitään ihmeellistä, mutta minulle ainakin jotain ihan uutta. Autolla ajaessa huomaa kuinka maasto ja maisema vaihtuu sadan kilometrin matkalla ihan totaalisesti. Hiekasta vehreään metsään.
Ghana ei kyllä antanut ihan kaikkein parhainta kuvaa meikäläiselle rajamuodollisuuksien venyessä ja vaikeudesta. Olipahan sekin episodi. Mut ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä, mutta jotenkin tuntuu, että joka asiassa pääsisi paljon helpommalla, jos vaan antaisi dollareita käteen ja kysyisi riittääkö tämä vai haluatko lisää? On vain välillä vaikea erottaa ihmisistä ne jotka ovat aidosti ystävällisiä ja rehellisiä. Koska koko ajan on päällä ja takaraivossa huijatuksi tulemisen pelko... Perhana.
Ghanassa luonnon puisto oli hieno kokemus kaikkinen yöllisinen myrskyineen ja salamoineen. Mikäs niitä ihaillessa seurueen kanssa ja baaria tyhjäksi oluesta juodessa. Aamulla olikin safarin aika ja jokaisen unelma krapula. Sateen jälkeen tie oli vähän heikossa hapessa. Se meinasikin olla viimeinen niitti Land Cruiserille, mutta ei Toyota petä. Ei meitä. Se rakastaa kulkemista ja sen pysäyttää vaan luonnollinen ruostuminen.
Ghanan tiet oli kyl aika kuppaisia ja kuoppaisia. *huokaus* Kaiken kaikkiaan Ghana vei aika paljon aikaa ja käytiin me Kintanpossa aivan sairaan hienolla vesiputouksella. *huokaus* Aika väsynyt oli meno matkaseurueella. "Paskathuosuissa" siirryttiin Accraan ja toivottiin auton kestämistä. Accran "sisääntuloväylä" oli kaikkea muutakuin tie tai edes tietyö. *huokaus*
Ghana ei kyl jättänyt mitään ihan loistavaa kuvaa itsestään. Huonoja teitä ja bensiksellä kahden limun ja suklaapatukan hinta ulokomaalaiselle 25 €... Aika kallista. Kai siihen tuli tulli ja ulkomaalaisvero päällä :o) Jäi ostamatta.
Onneksi päästiin perunapeltotien kautta sit vähän tietä muistuttavalle väylälle yhden Accrassa vietetyn yön jälkeen. Onneksi Togo oli jo lähellä ja tälläkertaan rajamuodollisuudet kesti vähän vähemmän aikaa ja päästiin melkein ennen auringon laskua tänne meidän neljän tähden hotelliin viettämään lomaa.
Ennen reissua ajateltiin, että Afrikassa on mahdollista yöpyä matkan aikana teltassa, mutta kyliä ja kaupunkeja on sen verran matkanvarrella, että ei tarvitse. Hotelleja on kiitettävästi. Eivät kyl mitään luksus mestoja, mutta aina sänky voittaa telttapatjan. Ollaan vietetty reissun aikana vain 2 yötä teltassa. Muut on mennyt erilaisisssa ja tasoisissa hotelleissa n. 10 € yö keskiarvolla.
Ennen reissua ajateltiin, että ei kannata ja eikä ajeta yöllä. Eikä ajeta pimeällä kaupunkeissa. Mutta ei sekään ole ihan pitänyt paikkaansa. Saharassa ajoimme yöllä ja aika monesti matkan määräpaikasta toiseen venähtäen olemme saapuneet isoihinkin kaupunkeihin pimeällä ja etsineet hotellia. Aika jännää ja ei ihan jokapäiväistä meikäläiselle.
Ja lopuksi...
Mikäs täällä ollessa aurinkoisella rannalla tai sit vaihtoehtoisesti altaalla nauttien janojuomaa. Suomessa on kuulemma kanssa yli +20 astetta ja eikä pilvistä ole tietoakaan. Oikea kesä päällä. Nauttikaa aurinkosta ja lomasta.
-Tommi-
Ps. Nyt ei jaksa enään kirjoitella... eilen oli kunnon tumu päällä ja nyt vähän puhalluttaa... Mutta pääasia, että pojilla oli hauskaa paikallisessa yökerhossa. :o)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)